Löysät jalat

Olen viime ajat liikkunut pyörällä, kun selkä tykkää siitä enemmän. Pyöräillessä alaselän asentoa voi vahdella lennossa niin jäykkyys ja kipu pysyvät poissa. Kävellessä alaselkä ikään kuin jumii, ja sitä pitää pysähtyä pyöristämään kesken lenkin. 

Kävelylenkit ovat muutenkin jääneet, kun koirani nukkui pois alkuvuodesta. Sen kanssa oli aina pakko lähteä, vaikka viimeisinä aikoina lenkit olivatkin lyhyitä. Sitten alkoivat omat ongelmat lonkkien jänteiden kiinnityskohtien tulehdusten muodossa ja alaselän kiukuttelut jatkuivat. Kävelylenkit jäivät kokonaan pois ohjelmasta, kun lääkärin neuvosta yritin olla rasittamatta tulehtuneita kiinnityskohtia. 

Kun mikään ei kuitenkaan tulehduksia alkanut parantaa, meni hermo. Päätin, että olkoot kipeät, minä en ala koko elämääni kökkimään kotona, ajamaan hissillä ja varomaan lonkkiani.  Kun eivät parane, olkoon paranematta. Minä aion selvitä niiden kanssa. Hankin keväällä itselleni paremmin soveltuvan pyörän vanhan käsijärrullisen hybridini tilalle, ja aloin taas pyöräillä. Liikkuminen piristää myös mieltä.

Tein tässä yksi päivä pitkästä aikaa kunnon kävelylenkin. Päätin, että käyn nauttimassa auringosta, vaikka kuinka alaselkä menisi jumiin. Lenkillä ensimmäinen vaiva alkoikin olla tahdin hidastuminen ja tunnistin vanhan ongelmani, löysät jalat. Se on ollut niin tavallista minulle kävellessä, etten kiinnittänyt siihen aikoihin kunnolla huomiota. Nyt tauon jälkeen huomasin sen jälleen. En oikein tiedä, mitä se on. Minä olen sitä tunnetta aina pienestä tytöstä lähtien kutsunut tuolla nimellä, sillä löysät jalat ovat juuri sitä, löysät. Jalka ei nouse enää kunnolla ja askelpituus lyhenee. Ihan kuin nilkat ja polvet vaan löystyisivät kävellessä, ja homma ei enää toimi kunnolla. Nivelistä tulee kuumat ja myös väsyneet. Mutta minä en oikeastaan ole väsynyt, ainoastaan jalat ja nivelet. Niidenkin väsymys menee pian ohi, kun taas olen kotona ja istun hetken. Löysät jalat -ilmiö tulee juurikin kävelystä, saman liikkeen toistamisesta pitkän aikaa. Myös tanssivuosinani tämä oli tuttu ilmiö tuntien jälkeen.

Teinivuosinani yritin lenkkeillä varmaan noin puolen vuoden ajan, mutta siitä ei tullut mitään. Juoksulenkin jälkeen makasin lattialla jalat seinälle nostettuina ja itkin. Kipu penikoissa oli niin kova. Juoksun antama endorfiini tuntui hyvältä ja sisulla mentiin. Hyvän olon takia asiaa yritinkin, mutta kun pääsin kotiin ja pysähdyin, iski niin kova kipu, etten pystynyt olemaan mitenkään päin. Nyt myöhemmin on tullut mieleen, että varmaan se näitä hms-juttuja oli sekin. Ei sitä silloin ymmärtänyt.

Löysät jalat on tavallaan ärsyttävä asia. En kykene siihen, mihin muut ja väsyn nopeammin. Jalkani eivät suostu tottelemaan ja vauhtini hiljenee. Kehoni siis kertoo minulle, että pitäisi hiljentää tahtia. Se ei kuitenkaan aina ole helppoa. Vaikka tajuankin asian, silti vaakakupissa painaa moni asia. Lääkärit ovat varoitelleet, ettei saa tehdä liikaa vaan pitää kuunnella omaa kroppaansa. Se onnistuu minulta jo aika hyvin, sillä olen melko hyvä kuuntelemaan kehoni signaaleja. Ongelma on vaan siinä, etten aina malta. Välillä pitää tehdä mukavia asioita, vaikka siitä maksaisi jälkikäteen. Pitäisi vaan oppia vielä valitsemaan, milloin niin kannattaa tehdä ja milloin ei.