Hypermobiilia elämää

Vuosi 2018 on kulunut kovaa vauhtia. Terveysrintamalla tästä vuodesta on jäänyt käteen kuitenkin onnistumisen ja eteenpäin menon tunne. Loppuvuodesta saadun hopeiset sormituet sekä lepolastat ovat tehneet käsistäni paremmat ja vähemmän kipeät. Kesä lämpimine päivineen oli keholleni herkkua ja kipuja oli selkeästi vähemmän. Sain jopa nauttia päivistä ilman särkylääkkeitä. Olen tullut enemmän sinuiksi hypermobiliteettioireyhtymäni kanssa. Olkapää oli ison osan vuotta kipeä, mutta siihen löydettiin syy, ja ongelma pystyttiin korjaamaan. Opin, että on vaan ensisijaisesti luotettava siihen, että kropassa menee jotain sijoiltaan ja tämä paikka tulee yrittää löytää kivusta ja epätodennäköisyydestä huolimatta. Kuten fysioterapeuttini sanoo, pitää luottaa omiin tuntemuksiin, sillä lähes poikkeuksetta paikasta, jonka sanon olevan outo, löytyy joko jonkun lihaksen tai jänteen kireys tai subluksoitunut nivel. Voi kuulostaa erikoiselta näin jälkikäteen, että olkapääongelman korjaamiseen meni

Minulla on nyt ollut öisin käytössä lepolastat noin viikon. Minulle myönnettiin ne, jotta käteni rentoutuisivat yöllä enkä veisi ranteitani koukkun tai puristaisi sormiani nyrkkiin. Minulla on aiemmin ollut käytössä rannetuet myös öisin, ja ne ovat estäneet ranteen pitämistä koukussa, mutta sormet ovat voineet toki olla missä asennossa vaan. Ensimmäiset kolme yötä olivat vaikeita. En nukahtanut lastat kädessä ja ne piti riipiä pois käsistä useita kertoja illalla ennen nukahtamissta ja aivan heti, kun heräsin jossain välissä yöllä. Viikon totuttelun jälkeen osaan nukahtaa hyvin ne käsissä, mutta olen ilmeisesti oppinut ottamaan ne pois käsistä, kun havahdun unesta joskus aamuyöllä, Aamuisin lastat eivät ole ikinä käsissä enkä muista ottaneeni niitä pois yön aikana. Miksi siis otan lastat pois tai niiden kanssa oli aluksi vaikea nukahtaa? Lastoissa on lievä kompressio eivätkä ranteeni tietenkään liiku. Sormia voi liikutella, muttei puristaa nyrkkiin. Koin lastat aluksi todella ah