Minulle myönnettiin vammaistuki ja hain EU:n vammaiskortin. Olen nyt virallisestikin vammainen. Tuntuu jännältä kirjoittaa tämä. Minä olen ihan sama minä, en ole muuttunut ja vaivanikin ovat aivan samat kuin ennenkin. Ajatus vammaisuudesta on ollut yllättävän tunteellinen asia ja on vaatinut minulta prosessointia. Siitä huolimatta, että itse aloitin tuen hakuprosessin ja itse tätä lähdin elokuussa miettimään. Olen vaan niin tottunut siihen, että vammani on piilossa ja tulee esiin yksittäisissä tilanteissa, joten ihmiset eivät yleensä hahmota sen laajuutta. He eivät näe kaikkia erilaisia asioita, joita elämässäni olen joutunut muuttamaan tai sopeuttamaan, koska en enää pysty toimimaan niissä normaalisti. Kun päätös tuesta tuli ja vammaiskortti tulivat, muuttui kuitenkin teoreettinen "minulla on ongelmia ja tarvitsen apua" sellaiseksi että ulkopuolinen taho on tajunnut ongelmani ja huomannut avun tarpeeni. Asia tuntuikin yhtäkkiä suurelta. Todella ihanalta, että tarpeeni on hu...
Elämää hypermobiliteettioireyhtymän kanssa.