Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Sydämentykytyksiä ja piikkimatto-onnettomuuksia

Kuva
Kaunis aurinkoinen sunnuntaiaamu ja mahtaa keli lähteä ulkoilemaan läheiseen metsään. Tässä koronan varjossa eletään, mutta pidän oikeastaan yhteyttä ystäviini paljon tiiviimmin kuin aikaisemmin. Soittelemme videopuheluita ja chat-viestit lentelevät puhelimesta toiseen. Olen käynyt kävelyllä joka päivä, mikä toki on suotavaakin, etten kökötä koko ajan neljän seinän sisällä. Uusimaa on erotettu muusta Suomesta, mutta omalla kohdallani tämä ei oikeastaan elämään vaikuta. Hienolla ilmalla on mukava nauttia luonnosta ja kävellä metsässä. Oli sinne päätynyt muutama muukin ihminen, muttei kuitenkaan ruuhkaksi asti. Kesken kävelyn yhtäkkiä huomasin, että minun oli vaikea hengittää. Ajattelin, että kallioilla kiipeily - siis kävely ja nousu kallioisia rinteitä pitkin - oli hengästyttänyt minut. Hengästys vaan ei tahtonut tasaantua millään. Seisoskelin hetken ottaen syviä hengityksiä ja tasaten hengitystäni, mutta mikään ei auttanut. Tajusin kyllä, että kyseessä on luultavasti sydämentyky

Erikoisia aikoja

Kuva
Elämme todella erikoisia aikoja. On poikkeustila ja ihmisten tulisi mahdollisimman paljon pysytellä kotona tai ainakin välttää ihmiskontakteja. Elämme myös historiallisia aikoja. Juuri nyt. Koko Eurooppa ja jopa koko maailma on pitkälti sulkeutunut koteihinsa, mutta onneksi nykyajan viestintävälineet auttavat pitämää yhteyttä ystäviin ja tuttaviin. Vanhuksillekin voi soitella ja edistyneemmät ikäihmiset käyttävät sujuvasti myös nettiä sekä soittelevat videopuheluita. Tässä istun kotona lattialla ja kirjoittelen tätä tekstiä. Oletan, että tähänkin maailmantilaan tottuu aikanaan. Onneksi me Suomessa vielä saamme käydä kävelyllä ja nauttia ulkoilmasta, kunhan muistamme turvallisen välimatkan muihin. Minä olen ollut etätöissä keskiviikosta asti ja teen etätöitä ainakin huhtikuun 13. päivään asti. Kotona on pitänyt miettiä, miten täällä ollaan jatkuvasti töissä. Sinällään etätyössä itsessään ei ole mitään uutta. Työpaikallani ollaan muutenkin etätöissä säännöllisesti, joten sinällä

Kroppa löysänä

Kuva
Yleensä minulla on aina kalvot tai lihakset jumissa, mutta viime päivinä kroppani on tuntunut lähinnä löysältä. Ainoa tiukan tuntuinen kohta oli kylkienvälilihakset solisluiden alapuolella. Alaselkäni on tuikkinut sähköiskuja eli oletettavasti siellä joku hieman koskettaa hermoon. Minulla on välilevynpullistumia alaselässä, ja selän nikamien liikkuessa kaikki on mahdollista.  Erityisen löysänä ovat olleet myös lonkat, sormet ja ranteet. Lonkat ovat lonksuneet edestakaisin aivan tutuissa liikkeissä pilatestunnilla ja ranteet tuntuvat siltä kuin luut löisivät yhteen. Niinkin pienet asiat kuin peiton kulman suoristaminen juilivat ranteessa eikä vesipullon täyttäminen onnistu kuin pitämällä pullosta kiinni kaksin käsin. Sormet muljuvat, mutta onneksi on sormituet! Toki rannetuetkin auttavat ja työpäivät menevät melko hyvin. Ongelmaksi tulevat illalla kotona asioiden tekeminen, kun sormitukia en kuitenkaan käytä nukkumaan mennessä. Kävin torstaina fysioterapeutilla ja kerroin h

Blogiarkisto

Näytä enemmän