Hypermobiilia elämää

Olen lukenut paljon siitä, kuinka jonkun kivan asian tekeminen toimii kivun hoitona. Tiedän, että se kuullostaa äkkiseltään oudolta, mutta samalla tiedän, että se toimii. Kun keskityn tekemään jotain minua kiinnostavaa asiaa, uppoudun siihen ja muut asiat unohtuvat. Samalla myös kivut. Ainakin osa kivuista. Ymmärrän tietysti, että kamalassa migreenissä ei voi keskittyä hyvään kirjaan tai omien ajatusten kirjoitteluun, askarteluun tai muuhun. Olen kuitenkin huomannut tämän toimivan melko hyvin omiin kipuihini lääkkeiden ja ulkoilun lisäksi. Esimerkiksi kavereiden kanssa naureskellessa ja jutustellessa unohtaa olevansa koko ajan kipeä. Minä henkilökohtaisesti nautin leipomisesta, askartelusta ja muusta pienestä puuhastelusta. Mielestäni on tärkeää, että kaikki löytävät sen oman juttunsa, mistä pitävät. Sain erittäin hyvän neuvon kipulääkäriltä tähän liittyen. Tee asiaa vain siihen asti, kun se ei vielä satu. Esimerkiksi omien käsieni ollessa kyseessä, tulee minun tauottaa tekemisiäni.

Luin taas yhden itseäni kiinnostavan artikkelin hypermobiliteettisyndroomasta. Se on julkaistu tänä vuonna The American Journal of Medicinessä ja sen nimi on  Joint Hypermobility Syndrome: Recognizing a Commonly Overlooked Cause of Chronic Pain  joka vapaasti suomennettuna on Hypermobiliteettioireyhtymä: kroonisen kivun yleisesti sivuutetun syyn huomioiminen. Tässä alla on artikkelissa esitettyjä asioita, ei omia mielipiteitäni. Käännös- tai tulkintavirheet ovat omiani. Linkit artikkeliin löytyvät sekä sivun lopusta että tästä alusta, jos haluatte tutustua alkuperäiseen tekstiin. Tämä lyhennelmä on tehty omasta mielenkiinnostani asiaa kohtaan. Artikkelin mukaan jopa kolmella prosentilla väestöstä voi olla hypermobiliteettioireyhtymä. Tämä tarkoittaisi sen olevan yhtä yleistä kuin nivelreuma, kihti tai fibromyalgia. Tähän lukemaan on päädytty Iso-Britanniassa vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen perusteella. Kuitenkin yliliikkuvuus itsessään on paljon yleisempää ja hypermobiliteettioireyh