Siirry pääsisältöön

Kivun hoitaminen mukavia asioita tekemällä

Olen lukenut paljon siitä, kuinka jonkun kivan asian tekeminen toimii kivun hoitona. Tiedän, että se kuullostaa äkkiseltään oudolta, mutta samalla tiedän, että se toimii. Kun keskityn tekemään jotain minua kiinnostavaa asiaa, uppoudun siihen ja muut asiat unohtuvat. Samalla myös kivut. Ainakin osa kivuista. Ymmärrän tietysti, että kamalassa migreenissä ei voi keskittyä hyvään kirjaan tai omien ajatusten kirjoitteluun, askarteluun tai muuhun. Olen kuitenkin huomannut tämän toimivan melko hyvin omiin kipuihini lääkkeiden ja ulkoilun lisäksi.

Esimerkiksi kavereiden kanssa naureskellessa ja jutustellessa unohtaa olevansa koko ajan kipeä. Minä henkilökohtaisesti nautin leipomisesta, askartelusta ja muusta pienestä puuhastelusta. Mielestäni on tärkeää, että kaikki löytävät sen oman juttunsa, mistä pitävät. Sain erittäin hyvän neuvon kipulääkäriltä tähän liittyen. Tee asiaa vain siihen asti, kun se ei vielä satu. Esimerkiksi omien käsieni ollessa kyseessä, tulee minun tauottaa tekemisiäni. Kirjoitan hetken. Sitten nousen ylös ja juon vettä, verryttelen ja liikuttelen ranteitani, käytän tukia kirjoittaessani ja niin edelleen. Jos käsiin kerkee jo iskeä kova kipu, olen tehnyt liikaa, eikä tekeminen enää toimi kivunhoitona. Sen takia myös mukavia asioita tehdessä pitäisi muistaa tehdä niitä vain hetki kerrallaan ja vaikka useammin.

Olen viime aikoina leiponut paljon. Olen tehnyt kakkuja ja piirakoita sekä leiponut pullaa. Osa on mennyt pakkaseen, osa on syöty ja osa jaettu ystäville. Se on mukavaa touhua, vaikka siihen sisältyy myös paljon tiskaamista, siivoamista ja muuta oheistoimintaa. Mutta koska nautin leipomisesta, ei siivoaminenkaan siinä samalla haittaa.

Yhteen aikaan rakensin nukkekotia. Se on nyt vähän jäänyt allergioitteni myötä. En ole jaksanut selvittää liimojen ja maalien ainesosia, hankkia hanskoja ja niin edelleen. Myös isoin inspiraatio nukkekodin viimeistelyyn on hukassa. Luultavasti palaan siihen taas jossain vaiheessa, sillä tykkään askarrella ja tehdä asioita.

On todella tärkeää ottaa aikaa itselleen. On tärkeää miettiä, mistä asioista nauttii. Sen jälkeen voi järjestää aikaa niiden tekemiseen. Arjessa äkkiä urautuu toistamaan samaa kaavaa. Silloin voi unohtaa ne asiat, mistä nauttii ja priorisoida elämässään turhia asioita, sillä vaan tottuu tekemään niitä. Joskus voi miettiä, että onko juuri tänään pakko tiskata / käydä kaupassa / imuroida vai voiko se odottaa vielä huomiseen, ja tänään keskitynkin neulomaan tai nikkaroimaan.

Joskus mukavien asioiden tekeminen hieman kostautuu, kun ei muista varoa tarpeeksi. Heittelin yksi päivä mölkkyä hetken aikaa, ja vaikka muka olin varovainen, niin siinä naureskelun lomassa unohtui kehonhallinta. Seuraavana päivänä sitten paranneltiin olkapäätä. Tosin sitä se elämä on. En halua elää elämääni varomalla kaikkea. Jos jotain sattuu tai joku paikka kipeytyy, mietin asiaa sitten. Haluan myös tehdä asioita ja osallistua elämään.

Olen yleisesti voinut paremmin sen jälkeen, kun olen tehnyt muutoksia elämääni. Olen karsinut elämästäni suorittamista ja antanut asioiden olla. Tämä ei tarkoita, että jättäisin niitä retuperälle, mutta voin kyseenalaistaa oman kiireeni tehdä asioita juuri tällä sekunnilla. Onko oikeasti tärkeää saada asia tehtyä tänään? Voinko elää sen kanssa, että jääkaapin ovessa on lista asioita, jotka pitää muistaa joskus tehdä? Voinko rentoutua ja nauttia kirjasta ja syödä jämiä jääkaapista, kun en viitsikään mennä kauppaan tänään? Kun annan itselleni luvan olla suorittamatta, ei jääkaapin ovessa oleva tehtävälista ahdista. Siitä saattaa huomaamattaan tehdä esimerkiksi pyykin pesun, vaikka ei erityisesti ajatellut sitä tekevänsä. Olen huomannut, että iso osa elämäni kiireestä on ollut vain kiireen tunne. Kun voin päästää siitä irti ainakin välillä, olen rentoutuneempi ja vähemmän stressaantunut. Samalla minulla on enemmän aikaa mukaville asioille, kun ajatukset eivät pyöri "pakko ehtiä tehdä" -asioiden ympärillä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Autonominen hermostoni on sekaisin

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että joku teksti pitäisi saada aikaiseksi näistä autonomisen hermoston ongelmista. Sen mitä olen muiden kirjoituksia lueskellut, tuntuvat POTS-oireet olevan aika tavallisia autonomisen hermoston oireita meillä, jotka kärsimme hypermobiliteettisyndroomasta tai Ehlers-Danlosin hypermobiilityypistä. POTS-oireilla tarkoitetaan poikkeuksellisen suurta syketason nousua seisomaan noustessa ja aivojen verensaannin vaihtelua. Ne voivat vaikeina olla hyvinkin paljon elämää rajoittavia. Minun ongelmani on kuitenkin adrenaliini. Tarkemmin sen aiheuttamat reaktiot elimistössäni. Adrenaalinin vaihtelut voivat edesauttaa kroonisen väsymysoireyhtymän syntymistä, mutta minun ongelmani liittyy adrenaalinihyökyihin ja stressin käsittelyyn. Ensi kertaa tajusin, että tämä minulla lapsesta asti ollut vaiva, voisi liittyä hypermobiliteettisyndroomaan, kun luin Alan Pocinkin kirjoittaman artikkelin Joint hypermobility and Joint hypermobility syndrome . Myöhemmin kun kä...

Kipuasteikko

Olen miettinyt kipua ja sen määrittämistä. Monesti kipu kysytään asteikolla 0-10. Tämä on tottakai hyvä määre ja hoitohenkilökunta pystyy hieman suhtetuttamaan potilaan tuntemaa kipua. Ongelma tässä on se, että koska asteikolle ei kysymyksen yhteydessä anneta sanallista kuvailuasteikkoa, voivat lääkäri ja potilas käsittää asteikon eri tavoin. Jos sinä ja minä juttelisimme kipuasteikosta ja kivun määrästä, emme varmastikaan käsittäisi sitä samalla tavalla. Vaikka meillä sattuisi olemaan täysin sama kipu luultavasti vetäessämme numeron ihan lonkalta, arvioisimme sen eri tavoin. Toinen voisi arvioida sen yläkanttiin ja toinen alakanttiin. Tietenkään kumpikaan asioista ei ole hyvä. Jos arvioit kipusi liian korkealle verrattuna siihen, miten hoitohenkilökunta sen arvioi, et ole kipuinesi uskottava. Jos taas arvioit ne liian alakanttiin, ei kipujasi pidetä kovina, koska et itsekään tunnu niitä pitävän kovin kovina. Itse huomaan arvioivani kivun yleensä liian pienellä numerolla, aina...