torstai 10. tammikuuta 2019

Uuden vuoden uudet ongelmat


Uusi vuoteni alkoi lämpimässä Teneriffalla, jossa olin viikon reissussa talvea paossa. Siellä oli ihanan lämmintä, 25-26 astetta lähes joka päivä. Kuten viime kesänä jo huomasin, lämpö sopii minulle. Olin melko kivuton koko viikon, vuorokauden oksennustautia lukuunottamatta. Se sai elimistöni ihan sekaisin, ja Raynaudin ansiosta olin lähinnä sininen ja paleleva. En ole pitkään aikaan ollut yhtä sininen käsistäni, mutta taudin takia en uskaltanut ottaa lääkkeitäni, joten silläkin oli varmasti vaikutusta asiaan.

Majapaikassamme Los Gigantesissa on melkoiset korkeuserot ja paljon mäkiä. Se jumitti penikkani kokonaan ja ne kipeytyivät. Sain kuitenkin venyteltyä ja hierottua ne melko hyviksi. Matkan jälkeen fysioterapeuttini vielä avasi loputkin jumit. Vasemmassa jalassa oli penikat ihan jumissa ja oikeassa jalassa pohje ja nilkka.

Ranteeni olivat myös melko jumissa reissun jälkeen, mutta se ei ollut suurikaan ihme, sillä reissussa joutui kantamaan vettä kaupasta ja raahaamaan matkalaukkua. Kädet eivät kuitenkaan olleet erityisen kipeät matkan aikana.

Sain ennen joulua fyssarilta kyykkyharjoituksia, joiden tarkoitus oli herätellä reisilihaksiani. Reisilihakseni ovat unohtaneet kuinka toimia ja aktivoitua liikkeessä. Tämä on minusta ehkä oudoin hypermobiliteettioireyhtymän oire. Miten keho voi vain unohtaa toimia? Oletan, että se liittyy siihen, etteivät lihasketjuni toimi oikein vaan ikään kuin jokainen lihas toimii ikään kuin irrallaan muista. Joskus sitten vaan käy niin, että joku lihas unohtaa aktivoitua ja muut paikkaavat sen tehtävää, minkä pystyvät.

Minun täytyi myöntää fyssarilleni, että joulun, pakkaamisen ja matkan takia ovat harjoitukset jääneet vähiin. Olen kyllä tehnyt niitä, mutten yhtä systemaattisesti kuin yleensä. Lihakset aktivoituvat jo vähän ja saan jalkaa nousemaan suorana, mutta liikerata ei ole vielä lähelläkään normaalia. Jatkan harjoituksia sitkeästi ja toivon, että parin viikon päästä on edistystä tapahtunut enemmänkin.

Fyssarilta kyselin käyntini lopuksi, että ehtiikö hän vielä avaamaan olkapäätäni. Siellä ja kaulassa oli myös kasa lihasjumeja, jotka saatiin avattua ja kroppani alkoi taas poksumaan. Kuuden ja puolen tunnin lentomatkojen sekä laukkujen nostelun jäljiltä jumit kaulassa eivät olleet mikään suoranainen ihme.

Myös PhysioPilates-tunnit ovat alkaneet ja vuoden ensimmäinen tunti aloitettiin ilman välineitä. Huomasin, että lonkkani ovat löystyneet entisestään ja kyljellä tehdyt liikkeet ovat joskus vaikeita lonkkien takia. Ne ikään kuin painuvat lonkkamaljaan jumiin tai lonksahtelevat sieltä ulos. Pyysinkin, että josko tulevilla kerroilla voisimme tehdä vähän lonkkaliikkeitä. Haluaisin harjoittaa lonkkien lihaksia pikkuhiljaa, josko siitä olisi apua lonkkien subluksumiseen.

Ymmärrän, että varsinaiseen subluksaatioon sillä tuskin on vaikutusta, mutta josko oppisin ainakin tunneilla hallitsemaan sitä liikkeissä hieman enemmän vahvistamalla lonkkien lihaksia.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Luota itseesi

Joulukalenterikynttilä palaa.

Vuosi 2018 on kulunut kovaa vauhtia. Terveysrintamalla tästä vuodesta on jäänyt käteen kuitenkin onnistumisen ja eteenpäin menon tunne. Loppuvuodesta saadun hopeiset sormituet sekä lepolastat ovat tehneet käsistäni paremmat ja vähemmän kipeät. Kesä lämpimine päivineen oli keholleni herkkua ja kipuja oli selkeästi vähemmän. Sain jopa nauttia päivistä ilman särkylääkkeitä. Olen tullut enemmän sinuiksi hypermobiliteettioireyhtymäni kanssa.

Olkapää oli ison osan vuotta kipeä, mutta siihen löydettiin syy, ja ongelma pystyttiin korjaamaan. Opin, että on vaan ensisijaisesti luotettava siihen, että kropassa menee jotain sijoiltaan ja tämä paikka tulee yrittää löytää kivusta ja epätodennäköisyydestä huolimatta. Kuten fysioterapeuttini sanoo, pitää luottaa omiin tuntemuksiin, sillä lähes poikkeuksetta paikasta, jonka sanon olevan outo, löytyy joko jonkun lihaksen tai jänteen kireys tai subluksoitunut nivel.

Voi kuulostaa erikoiselta näin jälkikäteen, että olkapääongelman korjaamiseen meni kuukausia ja sitä hoidettiin monella eri tavalla. Kuitenkaan kukaan ei ollut aiemmin törmännyt siihen, että olkapään akromion voisi mennä subluksaatioon. Myöskin solisluun subluksaatio jäi aluksi huomaamatta, sillä kipualue ja ongelma olivat olkapään liikkeessä.

 Lepoastat ovat osoittautuneet loistaviksi, vaikka niiden käyttöön ei tottunut hetkessä. Kämmeneni rentoutuu hyvään asentoon ja aamulla herään kädet levänneinä, mikä tietysti on lastojen käytön tarkoituskin.

Sormitukia käytän päivittäin ja olen oppinut luottamaan niiden antamaan tukeen päivittäisissä askareissa. Koska en laita niitä sormiini heti herätessäni, on sormien kanssa ehtinyt käydä muutamia haavereita. Sain etusormeni sijoiltaan, kun horjahdin ja pidin samalla vaatekaapin ovesta kiinni. Ongelma onneksi korjaantui, kun sain aseteltua nivelen takaisin paikoilleen. Kun oppii luottamaan siihen, että sormet ovat tukevat, ei sitten muistakaan, etteivät tuet ole sormissa ihan joka tilanteessa.

Tiedän, että tuet on tarkoitettu käytettäviksi koko ajan. Olen muovisten tukieni kanssa oppinut siihen, että käytän niitä vain koneella ja kirjoittaessani. Nyt on ollut opettelua muistaa laittaa sormituet päälle kotitöitä tehtäessä. Vieläkään en uskalla niitä pistää aamulla kotiin, kun lähden töihin, sillä pelkään niiden tippuvan ja hukkuvan, kun vedän hanskoja pois käsistä.

Olen myös vuoden mittaan oppinut hyväksymään tukeni osana itseäni. Ne ovat osa pukeutumista ja päivittäistä elämää. Joka päivä puen päälleni nilkkatuet, rannetuet ja painehanskat, kun poistun kotoota. Erityisesti painehanskat ja rannetuet ovat joskus päällä kotonakin, riippuen mitä teen. Tuet ovat kesällä näkyvissä käsien lisäksi nilkoissa ja asia vain on näin. Ne ovat nyt osa minua ja elämääni.

Pääsääntöisesti ihmiset eivät niitä erityisesti huomioi tai en ainakaan itse siihen kiinnitä huomiota. Joskus joku kysyy, että saako kysyä, miksi sinulla nuo ovat. Vastaan mielelläni kysymyksiin ja olen aina ajatellut, että on parempi lisätä tietoisuutta asiasta ja rehellisesti kertoa ongelmistani. Tällöin ainakaan töissä tai muissa tilanteissa minun ei tarvitse erikseen perustella tai selitellä, miksi joku asia onnistuu minulta huonosti tai en pysty sitä tekemään ollenkaan. Kun vaikeuteni ovat ennalta tiedotssa, ei asia ole mikään ongelma.

Toivottavasti teidän muidenkin vuosi on mennyt mukavasti. Toivotan kaikille hyvää ja rentouttavaa joulunaikaa sekä mukavaa uutta vuotta, jos en tässä loppuvuodesta enää ehdi kirjoittamaan. Ehkä vielä yllätän itseni ja löydän itseni blogin äärestä.

torstai 6. joulukuuta 2018

Lepolastoihin totutelua

Minulla on nyt ollut öisin käytössä lepolastat noin viikon. Minulle myönnettiin ne, jotta käteni rentoutuisivat yöllä enkä veisi ranteitani koukkun tai puristaisi sormiani nyrkkiin. Minulla on aiemmin ollut käytössä rannetuet myös öisin, ja ne ovat estäneet ranteen pitämistä koukussa, mutta sormet ovat voineet toki olla missä asennossa vaan.



Ensimmäiset kolme yötä olivat vaikeita. En nukahtanut lastat kädessä ja ne piti riipiä pois käsistä useita kertoja illalla ennen nukahtamissta ja aivan heti, kun heräsin jossain välissä yöllä. Viikon totuttelun jälkeen osaan nukahtaa hyvin ne käsissä, mutta olen ilmeisesti oppinut ottamaan ne pois käsistä, kun havahdun unesta joskus aamuyöllä, Aamuisin lastat eivät ole ikinä käsissä enkä muista ottaneeni niitä pois yön aikana.

Miksi siis otan lastat pois tai niiden kanssa oli aluksi vaikea nukahtaa? Lastoissa on lievä kompressio eivätkä ranteeni tietenkään liiku. Sormia voi liikutella, muttei puristaa nyrkkiin. Koin lastat aluksi todella ahdistavina kevyiden rannetukieni jälkeen.

En osaa vielä kunnolla sanoa, kuinka paljon hyötyä lastoista on. Tuntuu, että sormet eivät ehkä ole yhtä turvoksissa aamuisin, mutta toisaalta saatan silti jännittää sormiani öisin lastoissa. Aamulla niitä on tosi vaikea aluksi puristaa nyrkkiin. Hetken päästä sekin onnistuu.

Olen joutunut vähän vääntämään lastoja lievemmälle sormikulmalle itse, sillä aluksi sormet olivat aika jyrkässä kulmassa, ja lastat tuntuivat pahoilta käsissä. Lievemmällä sormikulmalla lastat antavat lihasten levätä paremmin.

Alun huono uni ja nukkumisasennot olivat jumauttaneet niskanikamani pahasti C6:sta TH1:een. Jumit olivat sen verran pahoja, että ne aiheuttivat päänsärkyjä. Lisäksi vasen olkani on alkanut reistata. Siellä oli nivelsiteitä jumissa. Jumien aukomista seuraavana päivänä hartiani ja kaulani kramppasi ja taas on vasen olka jumissa. Lihasrelaksantit ja Back On Trackin kauluri ovat käytössä. Olen myös lämmittänyt vehnäpussia ja pitänyt sitä hartian päällä. Kramppi pitää saada pikaisesti laukeamaan, tai kohta on taas solisluu pois paikaltaan.

Yhteenvetona lepolastoista sanoisin, että ne ovat hyvät, mutta niihin vie oman aikansa totutella. Aika vasta näyttää onko niistä hyötyä käsieni paremmalle jaksamiselle. Jatkan sitkeästi niiden käyttöä ja odottelen tuloksia. Lepolastojen käyttö vaatii totuttelua.

perjantai 30. marraskuuta 2018

Elämää metallisten sormitukien kanssa

Olen harjoitellut metallisten sormitukien käyttöä muutaman päivän. Ne ovat olleet sormissa töissä ja kotona. Täytyy sanoa, että minusta muovisetkin sormituet toimivat todella hyvin koneella ollessa ja estävät yliojennusta yhtä tehokkaasti. Minulla ei niistä siinä käytössä ole mitään valittamista. Metallisten etuna näen selkeästi tietysti kestävyyden, mutta myös sen, että niitä pystyy käyttämään paljon useammassa tilanteessa kuin muovisia.

Suurin ero muovisten ja metallisten sormitukien välillä on ollut kotityöt. Metalliset tuet ovat pienemmät ja tulevat lähemmäs sormea. Tämän takia niiden kanssa pystyy tiskaamaan, laittamaan ruokaa, siivoamaan, neulomaan ja tekemään muita askareita. Jopa vaatteiden pukeminen on minulle helpompaa, sillä farkkuja kiskoessa eivät sormenpäät enää väänny. Tietenkään muutamassa päivässä eivät kaikki mahdolliset tilanteet ole vielä tulleet eteen. Näiden kanssa on myös helpompi juoda kahvia! Koska metalliset tuet eivät sojota yhtä pitkälle ulos sormia koukistaessa kuin muoviset, pystyy niiden avulla helpommin ottamaan kiinni kahvikupin rivasta.

Kuvassa näkyy, kuinka sormituet sormissa voi pitää kahvikupista kiinni.
Sormituet kädessä voi juoda kahvia. Peukalossa näköjään yliojennusta.

Olen kokeillut käyttää näitä myös ulkona, esimerkiksi työmatkoilla. Kärkinivelten ollessa kyseessä, lapaset ikään kuin vetävät tukia pois sormista enkä näinollen ole oikein uskaltanut näitä vielä käyttää ulkona. Olenkin päätynyt kuljettamaan näitä laatikossa töihin ja takaisin, kuten tein muovistenkin kanssa. Toisaalta liikkeellä ollessa ei kärkiniveliin ehkä muutenkaan kohdistu kovin suurta rasitusta. Täytyy testata vielä tukien käyttöä uusissa tilanteissa ja miettiä hyötyjä ja haittoja.

Metalliset tuet ovat muovisia painavammat. Se tietysti on aivan luonnollista. Vaikka tukeni ovatkin todella pienet, on niissä silti enemmän painoa kuin muovisissa. Painoero ei ole kovin suuri, mutta omilla käsilläni on vienyt aikaa tottua siihen ja käsiä särkee nyt enemmän. Punnitsin tuet hyvin epätarkalla analogisella vaa'allani ja sain oikean käden muovisten tukien yhteispainoksi noin 3 grammaa. Metallisten paino oli noin 13 grammaa. 

Ymmärrän, että ero voi kuulostaa täysin mitättömältä. Jopa naurettavan pieneltä. Minun kohdallani kuitenkin hypermobiliteettisyndrooma (hms) vaikuttaa käsiini enemmän kuin jalkoihini. Tai ehkä käsieni ongelmille on tehtävissä vähemmän kuin jalkojeni ongelmille. Joka tapauksessa sormieni ja käsieni rasituskestävyys on todella heikko, mikä johtuu poikkeavasta sidekudoksesta. Sormivoimani ovat mittaustenkin mukaan selkeästi alentuneet, joten huomaan kyllä eron varsinkin väsyneissä ja kipeissä käsissä. Toisaalta olen sitä mieltä, että käteni tottuvat tähän kyllä. Niiden täytyy. 

En tietenkään voin 100% varmuudella sanoa, että käsien kipeytyminen johtuu vain uusista tuista, sillä olen ottanut käyttöön myös lepolastat. Niiden tarkoitus on antaa käsien ja sormien levätä öisin rentoina, mutta se on kuitenkin muutos entiseen. Voi olla, että käsien tarvitsee tottua tähänkin muutokseen. 

Käteni kipeytyivät jo sormitukien sovitusreissulla, sillä tukia laitettiin sormiin ja otettiin pois useita kertoja. Välillä tuet olivat aika kireitä, ja niiden vetäminen ja työntäminen varmasti nyki myös löysiä niveliä, vaikka kuinka olin niiden kanssa varovainen. Hypermobiliteettioireyhtymä ei ehkä ulkoisesti näy yhtä hyvin käsissäni kuin monella  muulla, sillä keskiniveleni (pip) eivät taivu yli. Kärkinivelten yliojennus tulee ilmi yleensä vasta, kun kirjoitan kynällä tai näppäimistöllä tai teen asioita, missä rasitus kohdistuu kärkiniveleeni.

Olen todella tyytyväinen tukiini ja iloinen, että olen saanut apuja käsieni ongelmiin. 

Sormitukien huolto

Metallisia sormitukia tulee huoltaa. Ne tulee noin 1-2 vuoden välein viedä huoltoon, jossa hopea kuumennetaan ja ns. "päästetään", jolloin tukien kestävyys jälleen paranee. Metalli kovettuu ajan myötä ja kovettuessaan haurastuu. Tällöin se voi katketa, jos sitä ei huolleta. Huoltokustannukset ovat jonkin verran, laskeskelin nopeasti, että jos annettu hinnasto pitää paikkaansa ja se on tosiaan per tuki, koosta riippumatta, tulee sormitukieni huoltokustannukseksi reilut 300 euroa.

Tietysti siihen mennessä, kun näitä on aika huoltaa, voi kustannus olla eri. Tottakai huolto kannattaa teetättää, sillä muutoin tukien käyttöaika lyhenee. Takuu näille on vuoden eli jos ne sinä aikana rikkoontuvat normaalissa käytössä, menevät korjaukset takuuseen.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Sormituet ja lepolastat ilon aiheena

En olisi viisi vuotta sitten uskonut, kuinka iloinen ja onnellinen sitä voi olla erilaisista tuista ja apuvälineistä. En myöskään olisi uskonut, kuinka paljon  minulle niitä on kertynyt.

Tänään ilon aiheena on uudenuutukaiset hopeiset sormituet sekä jämäkät lepolastat. Minullahan on ollut muoviset sormituet sormissani noin puolitoista vuotta, ja kuten olen aiemmin kirjoitellut, kaupunki myönsi minulle metalliset tuet muovisten alkaessa tulla käyttöikänsä päähän. Sormituet siis estävät hypermobiileja dip-niveliäni yliojentumasta. Yliojennus aiheuttaa minulle kipua ja vaikeuttaa asioiden tekemistä.

Kuva sormituista sormissani.
Uudet sormitukeni.
Olen tänään testannut uusia sormitukiani erilaisissa toimissa, ja ne tuntuvat todella luontevilta sormissa ja niillä on hyvä tehdä erilaisia asioita. Olen laittanut itselleni iltapalaa, neulonut vähän ja nyt olen tietokoneella. Muoviset tuet ulottuvat sormissa selkeästi pidemmälle kuin metalliset, ja ne tarttuvat helposti kiinni askareita tehdessä ja jo näin muutaman tunnin testailulla tuntuvat metalliset todella mukavilta.

Sovitus oli kiva prosessi. Sovituksen kanssa ei ollut kiire, ja kävimme tuet läpi sormi kerrallaan ja lopuksi vielä yleistunteen sormissa. Toimintaterapeutti sanoi, että tukeni ovat pienimmät tuet, mitä on tähänastisella urallaan nähnyt. Tuet olivat melko sopivat suoraan paketista, ainoastaan vasemman käden nimettömän tukea jouduttiin säätämään enemmän. Toki jokaista tukea säädettiin hieman, mutta suurinta osaa ei tarvinnut kuin hieman muotoilla. Varsinkin pikkurillien ja nimettömien muotoiluita jouduttiin tekemään pihdeillä, sillä muotoilutyökalu oli niille liian suuri.

Nyt minulla on kolme kuukautta testata ja miettiä, tarvitsevatko jotkut tuista vielä muokkausta. Uutena tietona minulle tuli, että näitä tukia tulee muutaman vuoden välein huoltaa. Se ei sitten olekaan ihan edullista lystiä, mutta tottakai se kannattaa tehdä, jotta tuet pysyvät mahdollisimman hyvinä mahdollisimman pitkään.

Kuva lepolastoista käsissäni
Lepolastat öisin pidettäväksi.
Sormitukien mittausreissulla Villa Manusin toimintaterapeutti suositteli minulle lepolastoja yöksi, ja ilokseni kaupunki myös ne minulle myönsi. Ensi yön on ensimmäinen uusien lastojen kanssa. Saa nähdä, kuinka uni niiden kanssa tulee ja onko niistä oikeasti apua.

Lastat kädessä ei oikeasti pysty puristamaan käsiään tai sormiaan nyrkkiin, joten toiveissa on, että aamulla sormeni ovat levänneemmät. Lastojen lievä puristus saattaa auttaa myös käsien turvotukseen. Vaikka kyseessä on valmislastat, pystyttiin niitäkin muokkaamaan käsilleni sopivan muotoisiksi.

Minulle on viimeisten vuosien aikana kertynyt melkoinen arsenaali erilaisia päivittäin käytettäviä
tukia. On sormituet, rannetuet ja nilkkatuet sekä painehansikkaat. Lisäksi nyt lepolastat yöksi korvaamaan rannetukia. Vaikka näiden kaikkien käyttöön on tullut tarvetta, olen niistä iloinen. Niiden avulla pystyn toimimaan paremmin, tekemään työni sekä liikkumaan.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Vetämätön marraskuu

Helsinki marraskuussa

Harmaa marraskuu on ryöstänyt viimeisetkin rippeet energiastani. Raahaudun aamulla työpaikalle ja illalla takaisin kotiin. Kykenen juuri ja juuri hoitamaan pakolliset menot. Muut ajat mielelläni vain lepäilisin.

Viimeksi kirjoittaessani oli selkäni ruksahtanut ja se viikonloppu menikin pitkälti selkää hoitaessani. Viikon mittaan selkä oli parempi ja päätin, ettei minun tarvitse mennä akuuttiajalle fysioterapeutilleni.  Kun sitten vihdoin tapasin fyssarini, kerroin hänelle selän ruksahtamisesta ja kuinka olin sitä hoitanut. Sanoin vielä, että uskon kaikkien nikamien loksahdelleen paikoilleen viikon aikana.

Hän tutki selkäni ja alkoi työstää sen subluksoituneita nikamia. Niitä löytyikin useampi, vaikka luulin itse jo korjanneeni asian. Selkä liikkui jo aika hyvin. Yläselässä oli jumissa vakinikamani Th 7-8, lannerangassa L3-4 ja L4-5 sekä SI-nivel . Lisäksi jumissa oli lihaksia ja kalvoja koko selän ja hartioiden mitalta. Olkapää on onneksi pysynyt hyvänä ja nivelet paikoillaan.

Olen tunnollisesti käynyt pilatestunneillani, mutta energiani ei ole paljon muuhun riittänytkään. Tämä vetämättömyys on kamalaa, vaikka osasin sitä näin marraskuussa odottaakin. Tiedän, että varmastikaan kukaan ei nauti marraskuun harmaudesta, mutta oma jaksaminen on tiukilla. Vaikka kipuni ovatkin melko hyvin hallinnassa, ovat ne silti aina siellä ja syövät energiaani. Tällaisina aikoina huomaan, kuinka hauras oma jaksamiseni on ja kuinka pienet asiat kuluttavat sen loppuun. Varmasti myös kaikki ylimääräiset ongelmat kropan kanssa ovat syöneet voimavaroja.

Nyt pitää yrittää ladata akkuja ja rauhoittua mukavan tekemisen parissa. Hyvä kirja ja kuppi kuumaa. Hyvät yöunet ja stressitön viikonloppu.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Ongelmien määrä on vakio


Nyt on reilu viikko kulunut olkaan laitetusta kortisonipistoksesta. Se vapautti kaulan alueen lihaksia, mutta ei vaikuttanut käden liikerataan. Vasen käsi ei edelleenkään noussut sivulta yli 90 asteen. Fysioterapeutin kanssa kävimme kättä vielä läpi perjantaina, ja hän tarkkaili liikeratojani.

Katseltuaan liikkeitäni, hän sanoi, että nyt tarkistetaan vielä nivelten liikkuvuus. Kävi ilmi, että olkapään AC-nivel oli vielä jumissa ja deltoideus anterior -lihas pinteessä. Kun nämä saatiin vapautettua ja liikkeeseen, pystyi fysioterapeutti nostamaan käteni normaalisti. Tämän jälkeen tarvitsin toistoja ja harjoittelua, jotta sain käskyt menemään perille lihakseen ja nostamaan itse käteni. Sain kotijumpaksi jatkaa käden nostamista sivulta, jotta käsi saadaan taas tottumaan liikkeeseen. Olkapää pitää edelleen ääntä, kun kättä nostaa ylös. Olen kuitenkin todella iloinen, että käsi saatiin liikkeelle ja kipu poistumaan.

Kivutonta elämää kestikin peräti perjantai-iltapäivästä lauantaiaamuun. Lauantaina noustessani aamukahvipöydästä, selkäni rusahti. Pystyin jo heti arvaamaan, että kyse luultavimmin on L3 ja L4 -nikamista. Ne ovat minun ongelmanikamiani alaselässä ja ovat olleet subluksaatiossa monta monituista kertaa.

Onneksi tajusin rentouttaa selän heti ja hengitellä syvään. Sitten kävin selälleni rentoutumaan ja sain laitettua piikkimaton selkäni alle. Päivä menikin selkää rentouttaessa villaisella selänlämmittimellä, lämpövoiteella, piikkimatolla jne. Selkä oli niin kivulias etten uskaltanut lähteä ulos kotoota koko päivänä. Se kramppaili ja lähetti sähköiskuja jalkoihin. Oli paras pysytellä sellaisessa paikassa, missä on seiniä ja muita tukia lähellä.

Eniten asiassa otti päähän se, että miksei tämä keho voi olla edes joskus kunnossa! Tuntuu, että ongelmien määrä on vakio; kun yksi saadaan korjattua, toinen ilmestyy. Eilen iski epätoivo. Jokainen viikonloppu ja vapaapäivä tuntuu menevän kovissa kivuissa enkä jaksa tai pysty tekemään mitään mukavaa. Tänään on jo parempi mieli ja toivoa on, että pääsen ulos kodistani edes hetkeksi kävelemään tai haukkaamaan happea.

Selkäni on parempi, vaikkakin vielä kipeä ja jäykkä. Luulen, että nikamat eivät ole menneet takaisin omille paikoilleen. Alaselän liikkuvuus on todella minimaalista ja kipu tulee vastaan sitä yrittäessä. Nikama ei voi mennä paikoilleen, jos kireät lihakset ja kalvot vetävät sitä väärään asentoon, joten rentoutuksen jatkaminen on tärkeää.

Yritän hoitaa selkääni, kuten blogikirjoituksessani Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa? kirjoitin. Siinä on Jason Parryn antamia vinkkejä sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon (dislokaatio tai subluksaatio) varalle. Tiedän itsekin, että lääkäri ei tälle oikein voi mitään tehdä. Yleensäkin lääkäreiltä saa selkäkipuun tulehduskipulääkkeitä ja lihasrelaksantteja. Moni ei edes välttämättä usko, että selkänikamat voivat mennä tällä tavoin virheasentoon. Tätä vaan on minulle käynyt niin useasti, että tiedän jo, mistä on kyse.

Fyssari toki voi minua auttaa, mutta ei hänkään ole viikonloppuisin töissä. Tämä on minulle niin tavallinen ongelma, että kokeilen ensin kotihoitoa selän rentouttamiseksi. Tiikeribalsami haisee, mutta toimii minulla tehokkaana lämmittäjänä. Minulla on myös olkapäähän saatua Felden-kipugeeliä, jota selkään voi laittaa, mutta tietysti eri aikaan tiikeribalsamin kanssa.

Kaipa tämäkin tästä korjaantuu ajan kanssa, kuten muutkin ongelmat. Pitää vaan jaksaa sitkeästi hoitaa sitä niin se paranee nopeammin.