Hypermobiilia elämää

Konsultaatiokierrokseni HUS:ssa alkaa olla lopuillaan. Soittelin vielä poliklinikalle kysyäkseni eräistä fysioterapiassa tehtyjen testien tuloksista, joita minulle ei oltu selitetty. Muutaman mutkan kautta päädyin vielä kerran lyhyelle konsultaatioajalle fysioterapeutin pakeille.  Keskustelu oli mukava ja hän oli sitä mieltä, että tottakai minulle pitää tulokset selittää, jotta ne ymmärrän ja voin viedä eteenpäin. Kävimme läpi mun testilomakkeiden tulokset ja fyssari selitti minulle tosi hyvin, mitä eri asiat tarkoittavat ja mitä oli tekstissään mihinkin kohtaan ajatellut vastaukseksi. Osan asioista olin toki osannut tulkita jo itsekin eli rentoutus, tauottaminen ja muu yleinen työn ja elämänhallinta fatiikkiin. Itselläni fatiikki oli kyselyn mukaan hyvin lievää, ja olen sitä mieltä, että kaikki tekemäni elämänmuutokset auttavat siihen . Selkä- ja niskakyselyiden mukaan molempien takia on toimintakykyni kohtalaisesti alentunut. Selkäkipujeni syyn myös tiedän, ja ymmärrän

Tämä viikko on ollut raskas. Viime viikon kuusipäiväisen kuntoutusviikon päätteeksi oli äitienpäivä, joka vaati oman osansa energiasta. Sen jälkeen vielä uudella innolla työviikkoa kohti. Tälle viikolle osui myös iltaohjelmaa sekä yövalvomista, joten tätä viikonloppua on odotettu! Viime yönä sain onneksi nukkua kahdeksisen tuntia ja muutenkin levätä, joten aivot ovat melkein mukana matkassa, vaikka keho onkin vielä väsynyt. Tämän viikon pahin ongelma on ollut käsisäryt. Käteni eivät koskaan ole täysin kivuttomat, mutta keskiviikkona kädet alkoivat kipeytyä ranteista olkapäihin oikein urakalla. En varsinaisesti kokenut kipua kovin kovana, mutta se häiritsi keskittymistä ja käsistä hävisivät kaikki voimat. Koneella kirjoittaminen alkoi töissä olla mahdotonta ja minun piti pukea rannetuet päälle, jotta saan ranteisiin puristusta ja tukea. Sama jatkui torstaina. Aamu oli hyvä, mutta päivän kuluessa käsistä tuli voimattomat riippakivet, joita raahasin mukana, ja joilla tein niin vähän

Taas on viikko vietetty Siuntiossa kuntoutuksen merkeissä. Kyseessä on viiden viikko täällä noin vuoden sisällä. Tällä kerralla ohjelmaan kuului erityisen paljon liikuntaa, sillä meidän kurssin miehet tykkäävät liikunnasta ja ovat sitä toivoneet. Liikunta on ollut hyvin minullekin sopivaa joko rauhallista venyttelyä tai keskivartalon hallintaa vaativaa liikuntaa. Hypermobiliteettioireyhtymän takia joudun tietysti tekemään venyttelyt varovaisesti, että venytys oikeasti osuu lihakseen, ei niveleen. Olen saanut tehdä kevyemmin tai eri tavalla tai jäädä pois liikunnoista tarvittaessa. Onneksi nuo käsituet saapuivat postissa ennen kurssia, niin sain ne käyttööni. Niistä on ollut iloa keppijumpassa ja kahvakuulassa (jota tein kilon painolla). Kun ranteet saa pidettyä suorina tukien avulla, on yksi paikka vähemmän, jota tarvitsee miettiä liikkeitä tehdessä. Pystyin keskittymään hartioiden asentoihin ja jopa ensimmäistä kertaa eläessäni niska-hartia-jumppa tuntui mukavalta, enkä saanut har

Tällä viikolla rannetukeni saapuivat postissa. Tulin töistä kotiin ja näin suuren pahvisen kirjekuoren oven välissä ja arvasin heti, että rannetukeni ovat saapuneet. Piti heti repiä kuori auki ja sovittaa tukia. Tykkään tästä mallista todella paljon, sillä se on helppo säätää ja tukee rannetta, vaikka kovikkeet on otettu pois. Nyt alkaa olla tukiarsenaali kasassa. Pitäisi vaan jotenkin löytää tasapaino, milloin rannetukia käytetään. Muiden tukien kanssa rutiini on jo pitkälti löytynyt. Eteisen naulakossa roikkuu taskullinen säilytyspussi erilaisille tuille. Pysyvät siellä hyvässä järjestyksessä ja tiedän, missä ne ovat. Nilkkatuet ovat oikeasti auttaneet lonkkien ja alaselän kipuihin. Kun nilkat ovat oikeassa asennossa, polvet ovat paremmassa asennossa (ainakin sivusuunnassa) ja lonkat ovat paremmassa asennossa. Ja kun jalat ovat suorassa, on selkäkin paremmassa asennossa. Jaksan nykyään kävellä ihan hyvän mittaisen kävelylenkin, jopa 5-6 kilometriä normaalia vauhtia. Sen jälkeen v