Vielä kerran HUS:n fysioterapiassa
Konsultaatiokierrokseni HUS:ssa alkaa olla lopuillaan. Soittelin vielä poliklinikalle kysyäkseni eräistä fysioterapiassa tehtyjen testien tuloksista, joita minulle ei oltu selitetty. Muutaman mutkan kautta päädyin vielä kerran lyhyelle konsultaatioajalle fysioterapeutin pakeille.
Keskustelu oli mukava ja hän oli sitä mieltä, että tottakai minulle pitää tulokset selittää, jotta ne ymmärrän ja voin viedä eteenpäin. Kävimme läpi mun testilomakkeiden tulokset ja fyssari selitti minulle tosi hyvin, mitä eri asiat tarkoittavat ja mitä oli tekstissään mihinkin kohtaan ajatellut vastaukseksi.
Osan asioista olin toki osannut tulkita jo itsekin eli rentoutus, tauottaminen ja muu yleinen työn ja elämänhallinta fatiikkiin. Itselläni fatiikki oli kyselyn mukaan hyvin lievää, ja olen sitä mieltä, että kaikki tekemäni elämänmuutokset auttavat siihen .
Selkä- ja niskakyselyiden mukaan molempien takia on toimintakykyni kohtalaisesti alentunut. Selkäkipujeni syyn myös tiedän, ja ymmärrän, että niitä ei voida parantaa. Asennonhallinta ja pilates kuitenkin auttavat syvien lihasten harjoittamisessa, mikä vuorostaan stabiloi yliliikkuvia nikamia. Niskaan sain tapaamisessa kaksi lisäharjoitetta syvien niska- ja kaulalihasten vahvistamiseen ja aktivoimiseen.
- Liikuttele silmiä puolelta toiselle.
- Paina kieltä kitalakeen.
Eivätkös olekin rankat harjoitukset? :) Näistä Facebook-kaverini saivat hyvät naurut, kun kerroin harjoitteistani. Muut treenaa salilla ja mä liikuttelen silmiäni. Loistavaa tietysti on, että fysioterapeutti tunsi hypermobiliteettioireyhtymän ja antoi mulle minun keholleni sopivia harjoituksia. Jos ette jo kokeilleet painaa kieltä kitalakeen, niin kokeilkaapa! Kaulan syvät lihakset oikeasti aktivoituvat. Sain myös vinkin tehdä tätä tilanteissa, missä niska tarvitsee lisätukea, kuten pilatestunnilla tai muissa liikkeissä, missä niskaa tarvitsee käyttää. Se voisi estää pinnallisten lihasten jumiutumise - tai ainakin vähentää sitä.
Fysioterapeutti sanoi myös, ettei minulla todellakaan ole liikkumisen pelkoa. Monella on kuulemma tässä paljon kehitettävää, joten ilahduin kovasti hänen sanoistaan. Liikkumisen pelolla tarkoitetaan sitä, että jättää liikkumatta tai käyttämättä jotain kohtaa kehossaan (esim. käsi, jalka), koska etukäteen pelkää kipujen lisääntymistä tai vähentää tekemisiään kipujen pelon takia. Tämä voi jopa pahentaa tilaa, sillä kehon normaalit liikeketjut muuttuvat, kun jotain kohtaa välttää käyttämästä. Artikkelissa Liikkumisen pelko voi estää kuntoutumisen kerrotaan asiasta lisää. En tällä tarkoita, että meidän yliliikkuvien pitäisi huoletta tehdä mitä vaan. Tarkoitan, että oikeanlainen liikkuminen on hyvästä, kunkin oman kunnon ja tilanteen mukaan, ja meidän tulisi löytää itsellemme sopivat liikuntamuodot.
Sain yhdestä testistä tulokseksi, että olen toiminnallinen ja kipumyönteinen. Tätä ihmettelin, sillä kipumyönteinen ei kuullosta kovin positiiviselta. Se kuitenkin kuulemma tarkoittaa, että olen hyväksynyt kivut osana elämääni. Toiminnallisuus, no se tietysti tarkoittaa, että pystyn toimimaan kivuistani huolimatta. Eiväthän nämä tulokset sinällään mitään muuta, mutta on hienoa itse ymmärtää ne.
Olen realisti asioiden suhteen. Tuntuu, että minun on kuitenkin suht helppo suhtautua muutokseen ja elää muuttuneen tilanteen kanssa. Tarkoitan siis sitä, että kivut, tuet ja tauottaminen tulevat aina olemaan osa elämääni. Tottakai ne rajoittavat joidenkin asioiden tekemistä, mutta toisaalta myös antavat minulle mahdollisuuden keskittyä muihin asioihin, hidastaa elämääni ja nauttia pienistä hetkistä. Töitähän se on vaatinut, luopumista vanhoista kaavoista ja uuden opettelua. Mielestäni tilanteeni on parantunut siinä mielessä, että lääkkeeni toimivat ja jaksan toimia melko normaalisti, kunhan vaan muistan, ettei yhteen päivään mahdu montaa asiaa. Hidastamalla elämääni tunnen myös pystyväni olemaan paremmin läsnä tässä ja nyt. En koko ajan mieti elmääni eteenpäin tai elä tulevassa, vaan keskityn paremmin nauttimaan siitä, mitä on. Kuten linnun laulu ja aamun viileä tuuli. Kahvin tuoksu. Rauhallinen hetki ilman kiirettä ja pakkoa.
