Siirry pääsisältöön

Selän tutkimuksia ja hoitoa


Selkäongelmieni selvittelyt ovat edenneet sitten viime kirjoituksen. Päädyin käymään lääkärin vastaanotolla asian takia, sillä yläselän kipu ja ahdistava tunne ovat olleet niin häiritseviä. Hän lähetti minut työterveydessä fysiatrin pakeille, joka teki erilaisia testejä. Siellä taas huomattiin vasemman puolen  yläraajan heikkous ja molempien raajojen tärinä. Fysiatri halusi magneettikuvata sekä kaula- että selkärangan ja tätä varten teki lähetteen HUSiin.

Lisäksi keskustelimme lääkkeistäni. Nyt pienellä annoksella ottamaani Triptyliä yritetään nostaa ja päivän aikaisista tulehduskipulääkkeistä yritetään päästä eroon. Keskustelimme myös lihasrelaksanttien käytöstä yliliikkuvassa kehossa. Fysiatri suositteli mieluummin kipulääkettä lihasjumeihin kuin lihasrelaksanttia, sillä minun kehossani luultava syy on se, että lihakset kramppaavat suojaamaan muuten liikkuvaa ja/tai kipeää aluetta. Ja tulehduskipulääkkeillä pääsemme hoitamaan paremmin ongelmaa. Relaksanteilla vain relaksoimme lihaksia, jotka suojaavat aluetta. Tämä käy minulle järkeen ja olen valmis kokeilemaan uutta. Selkeästi tuo aiemmin käyttämäni hoito on ollut laastari ongelmaan, mutta samat ongelmat ovat toistuneet jatkuvasti.

Heti fysiatrilla käyntiä seuraavana aamuna puhelimeen pingahti tekstiviesti, että minulle oli varattu aika fysiatrian poliklinikalta seuraavan viikon perjantaiksi. Todella nopeaa toimintaa, vaikka epäilinkin ajan olevan peruutusaika. Minulle toki hyvä tuuri, että pääsin sinne niin nopeasti.

Vega-talolla HUSissa minulle tehtiin lisää testejä, mutta mitään selkeää selittävää ei yläselkäjumiin löytynyt. En oikeastaan odottanutkaan, että siellä fysiatrin tutkimuksissa olisi tullut jotain erityisen uutta selville. Minulle laitettiin lähete kaula- ja rintarangan magneettikuviin, joihin nyt odottelen aikaa. Arvioivat, että ehkä kuukaudessa tai ainakin tämän vuoden puolella kutsu pitäisi tulla. Eipä tässä nyt hengen hätä ole, tämän ongelman kanssa on eletty jo puolitoista vuotta. 

HUSissa juttelin lääkkeistäni vielä lisää ja sain lisäselvityksiä kysymyksiini. Nostin Triptylin annostusta toistamiseen. Vielä on "tavoitteeseen" matkaa, mutta vaste lääkkeisiin on aina yksilöllinen. Toinen tarvitsee isomman annoksen, toinen pärjää pienemmällä.

Lääketesti menee ok, ja olen ollut päivät ilman tulehduskipulääkkeitä. Totuttelen elämään nostetun Triptyl-annostuksen kanssa. Annokseni on edelleen minimaalinen, ja monet aloittavat lääkkeen käytön suuremmalla annoksella kuin mitä minä nyt otan. Silti kroppani totuttelee tähän. Väsymys on aika kova ja sekä iltapäivisin että iltaisin on vaikea keskittyä. Iltapäivisin sydämentykytykset ovat tavallista suurempia ja huomaan ne hengästyneisyytenä. Kipuihin tämä on kuitenkin auttanut ainakin saman verran kuin tulehduskipulääke ja aiempi Triptyl-annokseni yhdessä.

Jatkan syksyä uusien lääkitysohjeiden kanssa ja odottelen aikaa magneettikuviin. Sen jälkeen juttelen lisää fysiatrin kanssa ja pääsen ainakin käymään lääkitykset vielä kerran läpi. Tietysti toivon, ettei selästä löydy sen kummempaa, mutta toisaalta selitys olisi kiva saada oireisiin ja sen perusteella hoito-ohjeet. 

Tällä hetkellä yläselkää hoidan lämmöllä ja minimaalisella käsittelyllä. Teen itse pilatesta, mutten väkisin yritä saada yläselkää liikkeelle. Keskustelin ensimmäisen fysiatrin kanssa siitä, ettemme tiedä auttaako vai pahentaako jumien availu selän tilannetta, kun emme vielä tiedä, mitä selässä on vialla. Näitä on kuitenkin turha vielä miettiä ennen kuin saadaan magneettikuvaus tehtyä ja tulokset selville. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

The Ehlers-Danlos Societyn virtuaalisessa kesäkonferenssissa oli myös kaksi mielenkiintoista luentoa neurodiversiteetistä. Vaikka luennoissa ei tullutkaan mitään erityistä tietoa siitä liittyvätkö autismi ja hypermobiliteetti tai ADHD ja hypermobiliteetti toisiinsa, lääkäreillä oli mielenkiintoisia huomioita asioista. Dr. Carolina Baeza-Velasco kerhoi kuinka sekä yliliikkuvuusoireyhtymissä että autismissa on monia samanlaisia oireita. Lista oli pitkä motorisista oireista ja uniongelmista heikentyneeseen asentotuntoon sekä ruoansulatusongelmiin.  Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu keskushermoston poikkeavuuksia EDS-potilailla. Siinä huomattiin, että EDS-potilailla löydettiin samanlaisia poikkeavuuksia kuin autismin kirjon sairauksissa mm. tunteiden säätelyn, kognitiivisen kivunhallinnan ja alueilla aivoissa. Nämä alueet säätelevät tunnesignaaleja ja sosiaalisia signaaleja. Molempien sairausryhmien potilailta on myös löydetty aivojen heterotopiaa eli aivojen harmaan aineen ...

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...