Vuosi 2018 on kulunut kovaa vauhtia. Terveysrintamalla tästä vuodesta on jäänyt käteen kuitenkin onnistumisen ja eteenpäin menon tunne. Loppuvuodesta saadun hopeiset sormituet sekä lepolastat ovat tehneet käsistäni paremmat ja vähemmän kipeät. Kesä lämpimine päivineen oli keholleni herkkua ja kipuja oli selkeästi vähemmän. Sain jopa nauttia päivistä ilman särkylääkkeitä. Olen tullut enemmän sinuiksi hypermobiliteettioireyhtymäni kanssa.
Olkapää oli ison osan vuotta kipeä, mutta siihen löydettiin syy, ja ongelma pystyttiin korjaamaan. Opin, että on vaan ensisijaisesti luotettava siihen, että kropassa menee jotain sijoiltaan ja tämä paikka tulee yrittää löytää kivusta ja epätodennäköisyydestä huolimatta. Kuten fysioterapeuttini sanoo, pitää luottaa omiin tuntemuksiin, sillä lähes poikkeuksetta paikasta, jonka sanon olevan outo, löytyy joko jonkun lihaksen tai jänteen kireys tai subluksoitunut nivel.
Voi kuulostaa erikoiselta näin jälkikäteen, että olkapääongelman korjaamiseen meni kuukausia ja sitä hoidettiin monella eri tavalla. Kuitenkaan kukaan ei ollut aiemmin törmännyt siihen, että olkapään akromion voisi mennä subluksaatioon. Myöskin solisluun subluksaatio jäi aluksi huomaamatta, sillä kipualue ja ongelma olivat olkapään liikkeessä.
Lepoastat ovat osoittautuneet loistaviksi, vaikka niiden käyttöön ei tottunut hetkessä. Kämmeneni rentoutuu hyvään asentoon ja aamulla herään kädet levänneinä, mikä tietysti on lastojen käytön tarkoituskin.
Sormitukia käytän päivittäin ja olen oppinut luottamaan niiden antamaan tukeen päivittäisissä askareissa. Koska en laita niitä sormiini heti herätessäni, on sormien kanssa ehtinyt käydä muutamia haavereita. Sain etusormeni sijoiltaan, kun horjahdin ja pidin samalla vaatekaapin ovesta kiinni. Ongelma onneksi korjaantui, kun sain aseteltua nivelen takaisin paikoilleen. Kun oppii luottamaan siihen, että sormet ovat tukevat, ei sitten muistakaan, etteivät tuet ole sormissa ihan joka tilanteessa.
Tiedän, että tuet on tarkoitettu käytettäviksi koko ajan. Olen muovisten tukieni kanssa oppinut siihen, että käytän niitä vain koneella ja kirjoittaessani. Nyt on ollut opettelua muistaa laittaa sormituet päälle kotitöitä tehtäessä. Vieläkään en uskalla niitä pistää aamulla kotiin, kun lähden töihin, sillä pelkään niiden tippuvan ja hukkuvan, kun vedän hanskoja pois käsistä.
Olen myös vuoden mittaan oppinut hyväksymään tukeni osana itseäni. Ne ovat osa pukeutumista ja päivittäistä elämää. Joka päivä puen päälleni nilkkatuet, rannetuet ja painehanskat, kun poistun kotoota. Erityisesti painehanskat ja rannetuet ovat joskus päällä kotonakin, riippuen mitä teen. Tuet ovat kesällä näkyvissä käsien lisäksi nilkoissa ja asia vain on näin. Ne ovat nyt osa minua ja elämääni.
Pääsääntöisesti ihmiset eivät niitä erityisesti huomioi tai en ainakaan itse siihen kiinnitä huomiota. Joskus joku kysyy, että saako kysyä, miksi sinulla nuo ovat. Vastaan mielelläni kysymyksiin ja olen aina ajatellut, että on parempi lisätä tietoisuutta asiasta ja rehellisesti kertoa ongelmistani. Tällöin ainakaan töissä tai muissa tilanteissa minun ei tarvitse erikseen perustella tai selitellä, miksi joku asia onnistuu minulta huonosti tai en pysty sitä tekemään ollenkaan. Kun vaikeuteni ovat ennalta tiedotssa, ei asia ole mikään ongelma.
Toivottavasti teidän muidenkin vuosi on mennyt mukavasti. Toivotan kaikille hyvää ja rentouttavaa joulunaikaa sekä mukavaa uutta vuotta, jos en tässä loppuvuodesta enää ehdi kirjoittamaan. Ehkä vielä yllätän itseni ja löydän itseni blogin äärestä.