Kello on puoli neljä ja joka paikkaa särkee. Mikään asento ei ole hyvä. Pyörin sängyssä, ja asettelen peittoa ja tyynyjä uusiin asentoihin. Neljältä otan särkylääkkeen. Ja kirjan. Kirja on hyvä ja tarina mielenkiintoinen, mutta hyvää asentoa ei löydy.
Puoli viideltä luovutan ja siirryn parvekkeelle viltin alle lukemaan. Viiden jälkeen särkylääke on vienyt pahimman terän kivuilta, mutta olen jo ihan hereillä, joten jatkan lukemista. Keitän aamukahvit ja palaan kirjan pariin.
Tällainen oli aamuni tänään. Aina välillä kivut vievät voiton unesta. Eilinen mukava päivä kaupungilla kaverin kanssa ja kotona puuhastelu kostautuivat.
Tällaista elämäni on aina välillä. Tänään ei onneksi tarvitse lähteä töihin, ja voin ottaa menetetyn unen takaisin vaikka päikkäreinä. Tällainen väsymys on erilaista kuin esimerkiksi välillä työpäivän jälkeen vaivaava aivojen väsymys. Osalle pahinta tässä taudissa on juuri väsymys, minulle sitä on kivut, vaikka niiden kanssa pystyykin toimimaan.
Väsymys on myös vieraanani välillä. Sille oikeampi sana on ehkä aivosumu. Silloin ei välttämättä nukuta, mutta aivotoiminta on tahmeaa. Luen juuri kirjoittamani lauseen neljättä kertaa läpi, eikä edelleenkään ymmärrä, mitä lukee. Tai katson tv-ohjelmaa, mutta juoni menee kokonaan ohi. En pysty keskittymään kirjaan, kun joka lause pitää lukea monta kertaa. Kaiken tekeminen vaikuttaa ylivoimaiselta.
Nyt palaan kirjani ja kahvini pariin. Parvekkeelle ja viltin alle.