Siirry pääsisältöön

Kesälomareissuja

Hoh hoijaa! Nyt on tehty kesälomareissuja. Kahtena viikonloppuna on tehty reissu eri puolille Suomea. Vaikka onkin mukavaa nähdä sukulaisia ja uusia paikkoja, on matkustaminen myös rankkaa. 

Kipuilun näkökulmasta katsottuna junamatkustaminen on mukavampaa ja tilavampaa kuin bussimatkustaminen. Lyhyellä matkalla bussikin käy, mutta siinä on jalkatila pienempi ja liikkumismahdollisuudet rajoitetummat. 

Kipuilevat lonkan jänteen kiinnityskohdat sekä alaselkä huusivat hoosiannaa päivän kävelyn jälkeen, vaikka kuinka yritettiin ottaa rauhallisesti Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Mukulakivikadut, hiljainen kävely, seisoskelu ja toistuva liike ei vaan tee hyvää lonkille eikä selälle. Onneksi hotellin sänky oli mukava. Silti oli mukava käydä ja yritetään päästä sinne toistekin.

Ritari Rohanin hevosturnajaisissa Turun keskiaikaisilla markkinoilla.

Lappeenrannassa sukuloidessa tuli tsempattua, eikä kivut iskeneet päälle. Siellä liikuttiin myös paljon autolla eikä tullut pitkiä kävelylenkkejä tehtyä. Oli kuitenkin pakko käydä linnoituksella ja satamassa katsomassa kaupunkia kesällä. On se vaan nätti ja Saimaa kaunis.

Lappeenranta Linnoituksen muureilta katsottuna.
Lappeenranta on kaunis kesällä, ja oli ihanaa pulahtaa Lemillä Kivijärveen uimaan. Vaikka kylmäähän se vesi oli, vaikka ilman lämpötila olikin 29 astetta. Jotenkin siihen mökillä käyntiin kuuluu aina se uinti ja järvi, vaikka tiedän, että Raynaud-oireet ärsyyntyy kylmästä vedestä ja kuumasta saunasta.

Lemin Kivijärvi.
Kotona, kun rentoutui, iski vuorokauden kestävä jumalaton särky päälle. Sitä tuli kaikesta huolimatta tehtyä liikaa. Silti, en vaihtaisi reissua mihinkään, vaikka näistä reissuista maksaa kivuliaina päivinä. Elämästä pitää muistaa myös nauttia. Yritän muistaa pitää tasapainoa kivun ja levon välillä, mutta silti välillä pitää tehdä mukavia asioita ja maksaa niistä perästäpäin. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

The Ehlers-Danlos Societyn virtuaalisessa kesäkonferenssissa oli myös kaksi mielenkiintoista luentoa neurodiversiteetistä. Vaikka luennoissa ei tullutkaan mitään erityistä tietoa siitä liittyvätkö autismi ja hypermobiliteetti tai ADHD ja hypermobiliteetti toisiinsa, lääkäreillä oli mielenkiintoisia huomioita asioista. Dr. Carolina Baeza-Velasco kerhoi kuinka sekä yliliikkuvuusoireyhtymissä että autismissa on monia samanlaisia oireita. Lista oli pitkä motorisista oireista ja uniongelmista heikentyneeseen asentotuntoon sekä ruoansulatusongelmiin.  Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu keskushermoston poikkeavuuksia EDS-potilailla. Siinä huomattiin, että EDS-potilailla löydettiin samanlaisia poikkeavuuksia kuin autismin kirjon sairauksissa mm. tunteiden säätelyn, kognitiivisen kivunhallinnan ja alueilla aivoissa. Nämä alueet säätelevät tunnesignaaleja ja sosiaalisia signaaleja. Molempien sairausryhmien potilailta on myös löydetty aivojen heterotopiaa eli aivojen harmaan aineen ...

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...