Siirry pääsisältöön

Tartu hetkeen


Minulle kommentoitiin, kuinka minulla on positiivinen asenne blogissani. Hämmästyin. Asia jäi pyörimään mieleeni, sillä olen aina pitänyt itseäni pessimistinä ja melko negatiivisena. Tunnistan itsestäni sen defensiivisen pessimistin, joka aina miettii, mikä tässäkin asiassa voi mennä pieleen. Sen, joka miettii etukäteen kaikki vaihtoehdot ja mahdolliset ongelmakohdat. Kuinka kuuntelen muiden suunnitelmia, ja mietin, että pitäisikö sanoa, että tuossakin kohdassa on tuollainen mahdollinen ongelma.

Ehkä tämä sisäinen negatiivisuus ei heti ensisilmäyksellä näy muille. Moni kommentoi, kuinka olen aina niin hyväntuulinen. Mietin, että filmaanko muille. Ehkä vähän. Ei kai sitä kukaan jaksaisi minua kuunnella tai lukea, jos koko ajan vaan valittaisin ja kertoisin heille, mikä kaikki voi mennä pieleen. Valitsen, mitä kerron ja kenelle ja missä tilanteessa.

Vuosia sitten eräs kaveri turhautuneena puuskahti minulle, että sulle on kaikki aina niin helppoa! Silloin lähinnä tyrmistyin enkä osannut hänelle vastata mitään. En yhtään ymmärtänyt, mistä tuo tuli, sillä en suinkaan kokenut elämääni kovin helpoksi. Myöhemmin olen miettinyt, kuinka tämä kyseinen henkilö ei koskaan tuntunut olevan tyytyväinen siihen, mitä hänellä oli. Älkää käsittäkö väärin, on hienoa tavoitella jotain parempaa tai suurempaa. Mutta jos et koskaan voi olla tyytyväinen siihen, mitä sinulla on, olisitko tyytyväinen, vaikka saisitkin sen, mitä tavoittelet?

Ehkä kaverini näki elämässäni jotain, mitä hän minulta kadehti ja hänen mielestään sain tämän asian yrittämättä ja helposti. Mutta hän ei nähnyt tekemiäni uhrauksia, valintoja ja vaikeuksia. Ehkä hän näki tyytyväisyyteni. Ei, että elämäni mielestäni olisi upeaa ja ihanaa, mutta olen aina yrittänyt löytää iloa tavallisista asioista ja nauttia siitä, mitä minulla on. En ole miljonääri enkä kuuluisa. Minulla ei ole kadehdittavaa uraa tai loistokasta elämää. Minä kuitenkin pidän työstäni ja kodistani, minulla on hyviä ystäviä ja rakkaita läheisiä. Olen ihan tyytyväinen elämääni.

Ja vaikka oma kroppani hajoilee, ja minulla on kipuja ja autonominen hermostoni oireilee, olen silti ihan tyytyväinen elämääni. Tänäänkin minulla oli todella hauska päivä Flamingo Spa:ssa ystäväni kanssa. Lilluimme lämminvesialtaassa ja mineraalialtaassa sekä istuimme saunoissa noin kolme tuntia. Höpötimme kaikenlaista ja nauroimme paljon. Ihana ystäväni lähti kanssani sinne, kun kerroin hänelle, että lääkäri suositteli tällaista lihasten rentoutusmetodina. En usko, että hän tarkoitti kolmen tunnin lilluntaa höpötyksineen, mutta mukavaa oli. :) Saatiin yhdistettyä huvi ja hyöty. Mielestäni on tärkeää yrittää nauttia niistä mukavista asioista, mitä elämä tuo tullessaan ja sitä kautta yrittää elää hetkessä.

Aina ei ole helppoa olla murehtimatta, kyllä sen ymmärrän. Minä olen stressauksen maailmanmestari, tai olisin, jos sellaiset kisat järjestettäisiin ja ahdistukseltani ja stressaukseltani pystyisin niihin osallistumaan. :D Se ei kuitenkaan estä minua nauttimasta elämästä silloin, kun kaikki on hyvin. Ehkä hms-diagnoosi on saanut minut miettimään elämääni ja tekemisiäni enemmän kuin ennen. Jotta jaksan käydä töissä ja tavata ystäviäni ja tehdä minulle tärkeitä asioita, minun pitää miettiä mitä teen yhtenä päivänä ja mitä jaksan. Samalla kuitenkin yritän olla enemmän läsnä ja nauttia siitä, mitä minulla on.

Toivoisin, että useampi pystyisi tarttumaan hetkeen. Tai haluaisi tehdä sen. Minut on elämä opettanut siihen, että yritän elää tässä ja nyt, silloin kuin se on mahdollista. Nautin hyvästä säästä, ystävistä ja mukavista hetkistä. Koskaan ei voi tietää, miten elämä heittelee. Tartu hetkeen!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Autonominen hermostoni on sekaisin

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että joku teksti pitäisi saada aikaiseksi näistä autonomisen hermoston ongelmista. Sen mitä olen muiden kirjoituksia lueskellut, tuntuvat POTS-oireet olevan aika tavallisia autonomisen hermoston oireita meillä, jotka kärsimme hypermobiliteettisyndroomasta tai Ehlers-Danlosin hypermobiilityypistä. POTS-oireilla tarkoitetaan poikkeuksellisen suurta syketason nousua seisomaan noustessa ja aivojen verensaannin vaihtelua. Ne voivat vaikeina olla hyvinkin paljon elämää rajoittavia. Minun ongelmani on kuitenkin adrenaliini. Tarkemmin sen aiheuttamat reaktiot elimistössäni. Adrenaalinin vaihtelut voivat edesauttaa kroonisen väsymysoireyhtymän syntymistä, mutta minun ongelmani liittyy adrenaalinihyökyihin ja stressin käsittelyyn. Ensi kertaa tajusin, että tämä minulla lapsesta asti ollut vaiva, voisi liittyä hypermobiliteettisyndroomaan, kun luin Alan Pocinkin kirjoittaman artikkelin Joint hypermobility and Joint hypermobility syndrome . Myöhemmin kun kä...

Kipuasteikko

Olen miettinyt kipua ja sen määrittämistä. Monesti kipu kysytään asteikolla 0-10. Tämä on tottakai hyvä määre ja hoitohenkilökunta pystyy hieman suhtetuttamaan potilaan tuntemaa kipua. Ongelma tässä on se, että koska asteikolle ei kysymyksen yhteydessä anneta sanallista kuvailuasteikkoa, voivat lääkäri ja potilas käsittää asteikon eri tavoin. Jos sinä ja minä juttelisimme kipuasteikosta ja kivun määrästä, emme varmastikaan käsittäisi sitä samalla tavalla. Vaikka meillä sattuisi olemaan täysin sama kipu luultavasti vetäessämme numeron ihan lonkalta, arvioisimme sen eri tavoin. Toinen voisi arvioida sen yläkanttiin ja toinen alakanttiin. Tietenkään kumpikaan asioista ei ole hyvä. Jos arvioit kipusi liian korkealle verrattuna siihen, miten hoitohenkilökunta sen arvioi, et ole kipuinesi uskottava. Jos taas arvioit ne liian alakanttiin, ei kipujasi pidetä kovina, koska et itsekään tunnu niitä pitävän kovin kovina. Itse huomaan arvioivani kivun yleensä liian pienellä numerolla, aina...