Lomalla pitää kiirettä

Serkun halonhakkuutyömaa mökillä.

Nyt on menossa kipeä päivä. Lomaa on kulunut parisen viikkoa, ja olen tehnyt paljon asioita. Ehkä liikaakin, sillä loman pitäisi olla minulle ensi sijassa lepoa. Koska uuden lääkekokeiluni ansiosta olen ollut melko hyvällä tolalla kipujen suhteen, olen unohtanut sen, että kropan pitää silti antaa levätä tarpeeksi.

On tullut sukuloitua Lappeenrannassa, minulla oli vieras käymässä ja hänen kanssaan kiersimme Helsingin nähtävyyksiä. Tuon lisäksi olen tavannut ystäviäni ja ollut ahkera kotona. Eipä tuo kuulosta kovin kummoiselta näin aukikirjoitettuna. Reissu Lappeenrantaan tarkoitti kuitenkin pakkaamista, matkalaukun raahaamista, skarppina oloa sukulaisten kanssa, lasten kanssa leikkimistä ja muutenkin sosiaalista kanssakäymistä, mikä on väsyttävää. Ainakin minulle.

Ihan ite poimin!

Oli ihana käydä mökillä sukuloinnin yhteydessä. Mökki on minun sielunmaisemani, se rauhallinen paikka, jonne voi aina ajatuksissaan palata. Nyt käytiin siellä vain päiväseltään, mutta silti tuli uitua.. no, kastauduttua 18-asteisessa järvessä ja lämmiteltyä puulämmitteisessä saunassa. Keräsin mustikoita ja olin itikoiden syötävänä. Mustikoiden poiminta käy selän päälle, mutta onneksi mustikkametsä alkaa noin 20 metriä mökin seinästä, joten niitä voi poimia pienissä erissä. Myös mökin pihalla oli mustikkavarvikko.

Reissaaminen on aina hankalaa, vaikka junassa olikin hyvin jalkatilaa sekä mukavat reissukumppanit molemmilla matkoilla. Tuli huomattua, että Suomessa on paljon bloggareita. Yksi matkakumppaneistani pitää hääblogia, toinen kirjoittaa uskonnollista blogia. Juu, hiljaiseksi minua ei ole kukaan koskaan haukkunut, joten juttelen mielelläni matkakumppaneiden kanssa vaikka mistä aiheista, ovat asiat sitten minulle läheisiä tai eivät. Kävin uskonnollisen matkakumppanini kanssa mielenkiintoista keskustelua uskosta ja elämänkatsomuksesta, vaikka itse olenkin uskonnoton.

Kun tsekkiläinen ystäväni oli kylässä, piti toki etukäteen siivota, pyykätä omat reissukamat, hakea vieraspatja kellarista, levittää sohvasänkyä ja siirrellä huonekaluja, seurustella 24/7, olla turistiopas ja huolehtia vieraan viihtymisestä. Mukavaahan se on, en minä sillä. Lusikat alkavat vaan loppua jossain vaiheessa. Onneksi kipuni eivät olleet kovin pahat, ja naprokseeni tuntuu olevan minulle melko sopiva lääke. Oli mukavaa kierrellä omaa kotikaupunkiaan ja miettiä vieraalle mielenkiintoisia kohteita. Se oli kuitenkin myös melko rankkaa varsinkin, kun olin juuri itse palannut reissusta enkä ehtinyt yhtään palautua siinä välillä.

Sunnuntai oli minulle vapaapäivä ja vaan makasin ja käsittelin valokuvia koneella. Rentouduin ja tuijotin tv:tä. Todellakin kaipasin ja tarvitsin lepopäivää.

Eilen maanantaina kävin vielä yhden ystäväni luona grillailemassa ja juttelemassa. Oikein mukava reissu, ja sääkin vaikutti hyvältä, joten tein tuon vajaan 5 km reissun polkupyörällä. Selkää alkoi vierailun aikana särkeä, mutta aina välillä sitä särkee. Eipä sille mitään voi. Takasintulomatkalla alkoi lonkan insertiittiä polttaa oikein todella. Ei siinä tilanteessa enää voinut tehdä muuta kuin mennä sisulla eteenpäin. Noin puolitoista kilometriä ennen kotiovea jalka laittoi stopin. Sen voimat loppuivat totaalisesti enkä saanut enää kunnolla polkaistua poljinta alas. Jarrutuskaan ei onnistunut. Sitten yksijalkaisesti pyöräilin hidasta kävelyvauhtia kotiin.

En tainnut kertoakaan, että viimeisen fysioterapiakäynnin jälkeen ovat jalkani toimineet "väärin". Kun pohkeista avattiin suurimmat jumit, en osannut enää käyttää jalkojani. Pyöräily on ollut vaikeaa, sillä jalkani toimivat eri tavalla kuin ennen. Huomasin, että olen käyttänyt jalkojani väärällä tavalla ja vääriä lihaksia pyöräilyyn. Olen hakenut kaiken voiman reisistä, ja pohkeet ovat vain matkustaneet jäykkinä mukana. Nyt kun jumit on avattu, eivät pohkeet, polvet ja nilkat olekaan vain yhtä pötköä, jota reisillä liikutellaan, vaan niistä on tullut löysää makaronia. Eli pyöräily ei enää onnistu entisellä tavalla. Minun on opeteltava uusi tapa pyöräillä, ja tämän vuoksi näköjään tuo 5 km on liian paljon.

Tänään tiedän, että olen tehnyt liikaa viime aikoina. Alaselkä ja lonkan insertiitti huutavat. Minun kahlittu lohikäärmeeni on saanut ravisteltua kahleitaan vapaaksi ja hönkii tulta sisuksissani. Kahleet ovat viime aikoina pitäneet hyvin ja lohikäärme on naprokseenin avulla ollut hyvin rauhallinen. Hyvinä aikoina sitä taas unohtaa, että lohikäärmeen pitää antaa nukkua rauhassa eikä kiusata sitä ja koetella sen kärsivällisyyttä.

Kahlittu lohikäärme Lappeenrannan hiekkalinnassa.

Olen taas kiinnostunut valokuvauksesta. Koska järjestelmäkamerani painaa putkineen ja salamoineen vajaa 2 kg, ja bridge-kameranikin noin 700 g, olen miettinyt kevyempää kameraa mukana kannettavaksi. Siis noiden kanssa voi tehdä kuvausreissuja, mutta esimerkiksi matkoilla tai koko päivän liikkeelläolossa on kumpikin liian painava kannettavakseni. Niskani ja hartiani kipeytyvät, samoin alaselkä. Olen siis etsiskellyt netistä kriteereihini sopivaa pokkaria, ja nyt olen ehkä sellaisen löytänyt. En osta näin tärkeitä ostoksia nettiostoksena - ainakaan ennen kuin olen saanut käydä hypistelemässä kameraa. Minulle on tärkeää saada kosketella tavaroita ja nähdä ne luonnossa ennen ostamista. Käsituntuma ja nappien paikat ovat tärkeitä kamerassa, eikä niitä pysty netissä kokemaan.

Vaikka tänään onkin kipeä päivä, on minun kuitenkin mentävä vähintään ruokakauppaan. Samalla vaivalla sitä hyppää bussin kyytiin ja ajaa kamerakauppaan hypistelemään laitetta ja käy siinä sitten myös ruokaostoksilla. Kuvia kamerasta seuraa, jos se on sellainen, millaisen haluan.