Elämänsuunnitelma

Havis Amanda.

Olen lähiaikoina lukenut kaksi kirjaa, joissa molemmissa on puhuttu elämänsuunnitelmista. Asioista, joita kohti pyrkiä elämässä, ja kuinka niitä kohti tulee pyrkiä. Ensimmäinen kirja oli stressinhallinnasta ja arvoista, joita kohti pyritään. Toinen kirja oli urasuunnittelusta, ja siinä puhuttiin kaksivuotissuunnitelmista ja puolivuotissuunnitelmista uraa ajatellen. Kumpikaan kirja ei ollut kovin hyvä kirjana enkä sinällään saanut niistä kamalasti vinkkejä itselleni. En ehkä ollut ihan kohderyhmää kumpaankaan. Stressinhallintakirja (Joustava mieli - Vapaudu stressin, masennuksen ja uupumuksen yliotteesta) keskittyi enemmän ahdistuksen ja masennuksen hallintaan kuin itse kokemani stressin, ja ura-kirja uran luonnin ja perheen yhdistämiseen amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Ura-kirja oli Sheryl Sandbergin Lean In, ja se oli lukupiirimme kirjana. Ystäväni jutteli siitä, kuinka tarvitsisi tuollaisen puolivuotissuunnitelman tai vastaavan. Kirjoissa puhuttiin siitä, kuinka omat tavoitteet pitäisi tehdä itselleen selviksi, miettiä kuinka niihin päästään, pyrkiä niitä kohti ja verrata tekemisiään suunnitelmaan. Jäin miettimään, onko minulla jotain elämänsuunnitelmaa tai onko minulla ikinä sellaista ollutkaan. Ensin olin sitä mieltä, ettei minulla ole koskaan ollut mitään suunnitelmaa, mutta sitten tajusin, että toki minulla on ollut. Minulla on ollut asioita, joita kohti olen halunnut pyrkiä, ja joita olen halunnut saavuttaa. Ei ehkä yhtä yhtenäistä suurta elämänsuunnitelmaa, vaan asioita, joita olen halunnut saada. Peruskoulun jälkeen halusin mennä lukioon, halusin opetella tanssimaan salsaa, halusin opetella valokuvaamaan, opetella kieliä, halusin päästä koirani kanssa agilityn ylimpään luokkaan kisaamaan jne. Olen tehnyt töitä - enemmän tai vähemmän - näiden asioiden eteen.

Ostoksia kauppatorilla.

Tuleeko näistä kaikista yksittäisistä asioista jotain suurempaa elämänsuunnitelmaa, luultavasti ei. Jäin miettimään, että onko minulla tällä hetkellä suunnitelmia elämäni suhteen. Vaikka mietinkin, että jatkanko kuntoutustani, on varmasti ainakin työhön liittyvä suunnitelma pystyä jatkamaan työtäni mahdollisimman pitkään ja kehittyä ammatissani. Tämä tulee vaatimaan minulta opettelua stressinhallinnan suhteen, opettelemaan, että työt eivät lopu tekemällä ja minulla on oikeus ottaa aikaa myös itselleni. Kuntoutustavoitteksi asettamani työaika-tavoite on hyvä joka tapauksessa, jatkanko kuntoutusta vai en. 

Toinen tavoite eli riittävä uni on saattanut jo korjaantua. En uskalla ihan vielä näin sanoa, mutta toivon, että näin on. Sain testiin uuden kipulääkkeen, kuten edellisessä kirjoituksessani kirjoitin ja nyt olen syönyt sitä 10 päivän ajan. Nukun 7-8 tuntia yössä heräämättä ja päivälläkin kipuni tuntuvat lievemmiltä. Todellakin toivon, että tämä on nyt pysyvä tila! Tällä hetkellä tuntuu hienolta, että pitkästä aikaa minusta tuntuu melko normaalilta. Olen pystynyt tekemään asioita, joita en aikoihin ole jaksanut. Tässä blogissa on nyt valokuvia, joita olen pystynyt käymään kuvaamassa. Siitä on vuosia, kun olen viimeksi todella kulkenut kamerani kanssa ja bongaillut mielenkiintoisia kuvauskohteita. En muistanutkaan kuinka hauskaa se on! Kameran kanssa ja sen linssin läpi katsoo maailmaa ihan toisella tavalla kuin tavallisesti kaupungilla kävellessä. Kameran kantaminen jäi, koska se sattui liikaa käsiin ja hartioihin. Tein pienen lenkin keskustassa kamerani kanssa lauantaina, ja pystyin siihen.

Kauppatorin laidalla.

Pystyin myös eilen kulkemaan keskustassa ystävieni kanssa monta tuntia.Olin tosi väsynyt jälkikäteen, mutten ollut kamalan kipeä. Selkää kipuili, mutta se on todella pientä siihen verrattuna, millaista minulla on viime kuukausina ollut. Nyt vaan toivon, että sama jatkuu ja tämä uusi kipulääke on sellainen, jonka käyttöä pystyn jatkamaan.

Mutta onko minulla joku suuri elämänsuunnitelma? Tai pidemmän ajan tavoite, johon systemaattisesti pyrin? Vaikka minulla onkin pieniä tavoitteita, ei minulla ehkä kuitenkaan ole mitään yhtä suurta asiaa, mitä kohti pyrkiä. Tavallaan on hienoa vain olla, ja nauttia elämästä. Kuitenkin olisi hyvä olla joku isompi tavoite tai arvo, mikä olisi johtotähtenä tekemisiini. Jotain, mihin peilata elämääni tai eteen tulevia valintoja. Menen monesti tosi paljon tunteen mukaan, jos joku tuntuu hyvältä idealta, alan siihen. Jos joku ei tunnu, en ala.

Hylje Havis Amandan jalkojen juuressa.

On asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, ja arvoja, joiden mukaan elän. En vain ole kirkastanut niitä tarpeeksi itselleni. Elänkö todella arvojeni mukaisesti vai pitäisikö minun tehdä muutoksia? Mitkä asiat ovat minulle todella tärkeitä? Ympäristöasiat ainakin. Yhteiskunnalliset asiat kuten sosiaaliturva ja heikompien tukeminen. Terveys. Ystävät. Rauhoittuminen ja yksinolo. Kirjat, tarinat ja mielikuvitus. Valokuvaus ja kuvataide. Penkkiurheilu. Bloggaus ja tiedon jakaminen. Tavaroiden vähentäminen ja vain tarpeellisten asioiden hankinta. Aikamoinen lista jo tuossakin, ihan tajunnanvirtana kirjoitettuna. Ehkä noista voisi yrittää terävöittää jotain oikeaa ja konkreettista tavoitetta, mitä kohden pyrkiä ja mitä vasten voisin elämääni peilata.

Olisi hienoa kuulla, millaisia suunnitelmia, tavoitteita tai arvoja muilla on. Mitä kohti pyritte tai mihin näette elämänne menevän? Tai koetteko yleensäkään tärkeänä sitä, että elämässä on tavoitteita? Toisaalta itsekin ymmärrän sen, ettei elämää pidä suorittaa. Mutta ehkä juuri siksi pitäisikin terävöittää itselleen ne asiat, mitkä itselleen ovat elämässä tärkeitä.

Helsinki-pyörä.