Samanaikaisesti eteen- ja taaksepäin

On outo tunne, kun samaan aikaan tunnen edistyväni ja meneväni takapakkia. Vaikka treenini tuottavat tulosta hitaasti ja edistymistä on vaikea huomata, välillä huomaan, kuinka pystyn tekemään jotain, mitä en ennen olisi osannut.

Olen oppinut automaattisesti hakemaan oikeita asentoja jalkoihin, selkään, rintakehään ja hartioihin. Ainakin vähintäään olen oppinut huomaamaan, että ne eivät aina ole oikeassa asennossa ja osaan korjata asentoani. Hartioiden asentoa on treenattu vasta 3 kuukautta, joten se on vielä vaikeaa. En aina muista tehdä liikkeitä oikein tai pitää kroppaani oikeassa asennossa, sillä asennot ja liikkeet eivät vielä tule selkärangasta. Joudun aktiivisesti miettimään, että homma menee oikein.

Olen kuitenkin oppinut huomaamaan, että teen asioita väärin, ja se on jo puoli voittoa. Voin korjata asioita, kun huomaan niiden menevän väärin. Olkapäiden asentoharjoitusten myötä huomannut, että yläselkäni on paremmassa kunnossa ja hartiani vähemmän jumissa kuin ennen.

Teen edelleen käsitreeniä 2 kg painolla. Sen kanssa olen jo automaattisesti pääsemässä oikeaan asentoon. Olkapää ei enää yritä heti tipahtaa vaan saan pidettyä sen oikealla kohdalla. Tässä kuitenkin vielä puhutaan enemmän asentoharjoittelusta kuin muusta treenistä. Kaksi kiloa on vieläkin maksimini tässä harjoitteessa. Painavammalla asialla en saa enää estettyä olkapäätä tipahtamasta ja asentoa muuttumasta.

Opin myös koko ajan lisää kehostani ja huomaan, missä kaikkialla on ongelmia. Uusin huomioni koskee lihasten aktivoimista. Kirjoitin noin viikko sitten kirjoituksen Fysioterapiaa hms- ja eds-hm -potilaille. Sen jälkeen tajusin, että minulla on oikeastaan ongelmaa tuossa lihasten aktivoinnissa. Ne eivät aktivoidu oikein liikkeessä enkä tahdo saada oikeita lihaksia aktivoitua aina edes yrittämällä. Tässä kun on tähän ikään asti tehnyt kaikki liikkeet väärillä lihaksilla, on asian korjaaminen kovan työn takana!

Olen jo aiemmin PhysioPilates-treeneissä huomannut, että pakarani eivät aktivoidu jalkoja nostettaessa ensimmäisenä eivätkä oikein. Minun on pitänyt opetella lihasten aktivointijärjestystä. Nyt sama homma on edessä lähentäjien kanssa. En saa niitä aktivoitumaan juurikaan millään enkä mitenkään. Lähentäjätreenissä menee aikaa minuuttitolkulla, että saan oikean lihaksen aktivoitumaan ennen kuin voin tehdä yhden liikkeen. Tähän on pakko keksiä joku kikka kolmonen. Tässä siis yksi asia ensi perjantaille, seuraavalle fysioterapeuttikäynnille.

Kävin työpaikalla käyvällä hierojalla, ja mainitsin kuntoutuspaikan fysiatrin löytämästä kaulan lihasten heikkoudesta. Hän sitten niskaa hieroessaan sanoi, että kyllä sinulla täällä lihaksia on, vika on varmasti enemmän hermotuksessa kuin lihasten puutteessa. Eli ilmeisesti sielläkään lihakset eivät aktivoidu oikein. Täytyy tämäkin asia ottaa jutteluun fyssarin kanssa.

Kamerani, joka kulki "aina" mukanani.

Vaikka menen asioissa paljon eteenpäin, samalla huomaan, että olen myös mennyt taaksepäin ja joutunut luopumaan asioista. Koska rajoitteeni ovat ikään kuin hiipineet elämääni pikkuhiljaa ja yksi kerrallaan, en oikeastaan niitä edes tajua. En ennen kuin katson taaksepäin asioita, joita tein ennen ja tajuan etten enää niitä tee. En enää kulje kamera kaulalla ympäriinsä, sillä kamera painaa liikaa. Niskaan ja hartioihin sattuu. Käsiin sattuu, kun kuvaan ja käteni tärisevät aiempaa helpommin. En jaksa pitää kameraa ylhäällä. En jaksa myöskään kunnolla pitää sateenvarjoa kädessäni ilman, että kämmen alkaa kramppailla ja ranteeseen sekä käsivarteen sattua. Vältän sateella ulkoilua. Myös kauppakassien kantaminen käsissä kotiin on hankalaa enkä enää pysty kantamaan normaaleissa kasseissa ostoksiani kotiin vaan käytän reppua.

Reilu kymmenen vuotta sitten tanssin tunteja melkein joka päivä, enää en pysty tanssimaan ilman, että se kostautuu kovina kipuina tai kropan totaalihajoamisena. Korkokengät ovat myös historiaa. Vielä pari vuotta sitten käytin jatkuvasti korollisia kenkiä, nyt eivät nilkat ja jalat niitä kestä enää kunnolla, ja käytän niitä vain satunnaisesti. Olen myynyt kirpparilla kasan kauniita korkokenkiä, koska en enää nähnyt mahdollisuutta käyttää niitä. Kenkävarastoni on vaihtunut tennareihin ja tossukoihin.

Väsyn myös aiempaa nopeammin ja herkemmin. Jos olen suunnitellut vapaapäivälleni jotain ohjelmaa, pitää laskea päivän lusikoita, ja miettiä mitä kaikkea sinä päivänä jaksaa tehdä. Kävelen mieluummin asfaltilla, sillä mukulakivikaduilla kävely alkaa särkeä lonkkiin, alaselkään ja jalkoihin paljon nopeammin. Kävelen mieluummin nopeasti kuin hitaasti, sillä nopeasti on helpompi kävellä, kunnes voimat ehtyvät tai kivut ottavat vallan.

Miten voi samaan aikaan mennä sekä parempaan että huonompaan suuntaan? Menisin varmasti paljon huonompaan suuntaan, jos en tekisi mitään. Ja iloitsen suunnattomasti näistä voitoista, joita saavutan fysioterapian ja PhysioPilateksen avulla. En onneksi aina tajua, mistä olen samalla luopunut ja mitä rajoitteita minulla on, vaan pystyn keskittymään edistymisiini.

Viime aikoina olen voinut mielestäni ihan ok. Yhtäkkiä tajusin, että kyllä, voin ihan ok ja kivutkin ovat yleensä siedettävällä tasolla, noin 2-3 kipuasteikolla, kun syön 3-4 800mg Buranaa päivässä. Ilman kipulääkkeitä en kykenisi moneenkaan asiaan, mihin kykenen nyt ja kipuni olisi varmasti kovempi. Unohdan aina välillä itsekin, että niiden avulla tässä mennään. Samalla tietysti unohdan kertoa asian kenellekään minua hoitavalle henkilölle. Jos kiinnostaa, käyttämäni kipuasteikko löytyy Kipu-sivun lopusta.

Tällä hetkellä minulla on vielä yksi ylimääräinen tehtävä, kuntoutustavoitteeni. Olen lykännyt niiden miettimistä. Ensi viikoksi on pomon kanssa sovittu palaveri, jossa käymme läpi työhön liittyvää tavoitettani ja sen toteuttamisen keinoja. Pitäisi tässä viikonloppuna miettiä sen verran alustavia ehdotuksia, että voidaan lähteä jostain liikkeelle. Varsinainen tavoitteeni liittyy oikeastaan työn määrään, mutta pitäisi yhdessä miettiä keinoja sen saavuttamiseksi. Työhön liittyvien tavoitteitteni lisäksi pitäisi miettiä fyysisiä ja henkisiä tavoitteita. Oikeastihan ne ovat stressin vähentäminen ja kivunhallinta, mutta niistä pitäisi keksiä mitattavat tavoitteet. Se on todella vaikeaa. Hyviä ideoita otetaan vastaan. Tietysti myös tuo lihasten aktivoinnin opettelu voisi olla tavoite, mutta sekin on vaikea mitata. Ehkä vien näitä ehdotuksia ensin omalle fyssarilleni, josko hän keksisi näihin jotain hyvää ideaa ja sitten vielä kuntoutukseen mietittäväksi.