Säännöllisessä elämässäni ei olekaan rutiineita

Sain kuntoutuksesta liikuntapäiväkirjan pidettäväksi kahden kuntoutusjakson välillä. Olen aina luullut, että elämäni on hyvin säännöllistä ja säännönmukaista eikä päivien välillä ole paljonkaan vaihtelua. Päiväkirjan pitämisen myötä olen huomannut, että jokainen päiväni on erilainen eikä niissä ole juurikaan mitään rutiineita. Työpäivinä käyn tietysti töissä, mutta sielläkin jokainen päivä on erilainen ja liikun eri määrät. Pari kertaa viikossa on sentään sovitut pilatestunnit.

Liikuntapäiväkirjan pitäminen on todella vaikeaa, kun joka päivä liikun eri tavalla. Yhteen taulukkoon ei voi laittaa seitsemääkymmentä kohtaa, joista jokaista teen kerran näiden viikkojen aikana. Yleistän siis tekemisiäni ja huomaan, että taulukko ei pidä paikkaansa eikä kuvaa yhtään liikuntatottumuksiani. Viivoja tulee vähän, vaikka olen koko ajan liikkeessä. Ja "kävelylenkki" ei kuvaa tehtyä asiaa.

Taulukkoon ei kannata lisätä työpaikan tyhypäivän 1,5 tunnin pihapelejä, sillä se ei tapahdu seurantajaksolla kuin kerran. Lasketaanko shoppailu kävelyksi? Ehkei, eihän siinä tule kuuma. Kuitenkin kävelen päivässä paljon, mutta ehken yhtä soittoa. Harvoin työpäivän ja askareiden jälkeen on edes aikaa tai energiaa lähteä varsinaiselle kävelylenkille. Kävely tai pyöräily on minulle tapa päästä paikasta a paikkaan b. Varsinkin hyvällä ilmalla on mukavaa kävellä kirjastoon tai pyöräillä kauppaan.

Kroppani on saatu fysioterapialla, harjoitteilla ja pilateksella nyt sellaiseen kuntoon, että pystyn tähän. Vaikka kipuja onkin, en anna niiden estää minua tekemästä asioita. Ehkä myös se, etten tee kahden tunnin kävelylenkkiä, vaan tauotan liikkumistani juuri käymällä kirjastossa tai kaupassa antaa kropalleni mahdollisuuden pysyä kunnossa. Tietysti päivät ovat erilaisia ja joinain päivinä kipuja on enemmän kuin toisina. En silti halua, että kivut määrittelevät elämääni vaan sisulla teen asioita. Tietysti tarvitsen myös aikaa ottaa iisisti.

Askelia minulle kuitenkin tulee. Vaikka olen skeptinen aktiivisuusrannekkeiden ja askelmittareiden suhteen oman liikuntani edistämisessä, päätin kokeilla ihan kartoitusmielessä askelmittarin käyttöä. Kuntoutuksessa kysyttiin, kuinka monta askelta meille tulee päivän aikana. En osannut yhtään arvata asiaa. Päätin siis kokeilla askelmittaria, jotta edes tiedän, kuinka paljon askelia kertyy normaalin päivän aikana. Terveyskirjaston artikkelin mukaan alle 5 000 askelta tarkoittaa, että henkilö on liikunnallisesti passiivinen eli sohvaperuna. Kun askeleita on 7 500–10 000 päivässä, henkilö on melko aktiivinen. Yli 10 000 askelta päivässä tarkoittaa, että henkilö on liikunnallisesti aktiivinen. Vielä pari kolmetuhatta askelta lisää, niin ollaan hyvin aktiivisia.  Reilun viikon mittaisen seurannan jälkeen askelia näyttää tulevan 7 000-13 000 päivän aikana. Suuri variaatio siis. Tuo 7 000 askeleen päivä on päivä, jolloin en tee "mitään". Näyttää siltä, että normaalin aktiivisena päivänä minulle tulee noin 10 000 askelta, jonka päälle saattaa tulla esimerkiksi pilates-tunti, jonka aikana en askelia mittaile.

Juttelin myös kuntoutuksessa stressinhallinnasta ja unen määrän normalisoinnista. Olen kyennyt pitämään kiinni siitä, että katson vähemmän televisiota, puhelinta ja tablettia iltaisin. Olen myös ulkoillut enemmän, mutta siinä on kyllä enemmän kyse kauniista ilmasta kuin muutoksesta elämäntavoissa. Olen aina enemmän ulkona kesäaikaan tai yleensäkin hyvällä säällä. Tykkään olla ulkona. Talvisin on vaan niin kylmä, ja Raynaud tekee ulkoilusta vielä hankalampaa, kun palelen ihan koko ajan.

Lupailin kuntoutuksessa, että yritän syödä joka päivä välipalan iltapäivällä ja yritän pitää lepohetken tai ottaa lyhyet päiväunet työpäivän jälkeen. Tämä ei ole onnistunut. Tässä tulee eteen kaksi asiaa, joita en ole osannut ottaa huomioon. Ensimmäinen on tuo yllä mainitsemani päivien erilaisuus ja ennustamattomuus. Ei vaan ole hetkeä, missä välissä levätä tai en kierroksiltani siihen pysty, sillä on kohta jo pakko mennä seuraavaan paikkaan. Välipalat yksinkertaisesti unohtuvat. Tällä viikolla en ole muistanut niitä kertaakaan. Työpäivissäni ei ole rutiineita, jotka toistuisivat päivästä päivään, joten välipalalle ei ole tiettyä koloa päivän aikana. Toinen asia on stressi. Jos töissä tai elämässä muuten vielä on stressiä, en tunne nälkää enkä muista, että välipala pitäisi syödä. Stressi saattaa tuoda minulle vielä tuon huonon olon, milloin ruoka ei todellakaan edes maistu.

Välipalaa ja lepoa pitää siis vielä harjoitella ja yrittää löytää joku tapa saada nämä osaksi päiviäni. Välipala olisi tärkeä senkin vuoksi, etten sitten illalla nälkäisenä syö koko kaappia tyhjäksi, ja että verensokeri olisi tasaisempi päivän ajan.

Uusi verenpainemittarini.

En ole ehkä edes kertonut, mutta työterveyslääkärini yritti lähettää minua adrenaliinitutkimuksiin kunnalliselle. Eivät huolineet. Lääkäri lupasi lähettää minulle heidän perustelunsa, mutta puhelimessa juttelun perusteena oli ilmeisesti se, että olettavat ongelmieni johtuvan autonomisen hermoston herkkyydestä, ja sen hoito on käytännössä riittävää unen saantia ja stressin välttämistä > ei tarvetta tutkia.

Oli siinä muutakin, mutten ehtinyt kaikkea kirjoitella puhelinkeskustelun aikana ylös enkä siis muista niitä. Ilmeisesti oireeni eivät ole tarpeeksi vaikeita, jotta niitä tutkittaiisin. Pitäisi olla tajunnan menetyksiä. Odottelen vielä tarkkoja tietoja, jotta voin sulatella asiaa lisää. Työterveyslääkärin kanssa sovittin, että jatkamme oireitteni seuraamista ja mittailen verenpainettani erityisesti stressitilanteissa, joissa adrenaliinihyökyni tapahtuvat. Päädyin siis hankkimaan verenpainemittarin töihin. Mittailen paineita pitkin päivää ja katson tuloksia. Katsotaan, näkyykö niissä mitään erityistä. Kotisohvalla lepäillessä ja tv:tä tuijotellessa näitä adrenaliinihyökyjä harvoin tapahtuu.

Ovat muuten verenpainemittarit muuttuneet vuosien saatossa! Tämä uusi painaa ehkä 100 grammaa eikä pidä mitään ääntä, paitsi suhinaa tyhjentyessään. Jännäsin, että käykö "lapsenranteeni" mittarin rannekkeen mittoihin vai pitääkö lähteä metsästämään pienempää ranneketta. Onneksi ranteeni ympärys on juuri ja juuri sen vaaditun 13,5 cm verran, jotta mittari käy sellaisenaan. En olisi millään jaksanut lähteä metsästämään uutta rannekettakin, sillä niitä ei Prisman hyllyssä suoraan edes ollut.