Kylkiongelmia osa 3

Huh huh! Oli tarkoitus tulla blogiin nopeasti päivittämään tilannetta mun kylki-ongelman osalta. Ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Tässä sitä ollaan kaksi tuntia myöhemmin blogia aloittamassa. Ensin piti tutkia Windowsin hälytyksiä, poistaa yksi ohjelma, päivittää kone Windows 10:iin, vaihtaa koneen asetuksia, jotta Microsoft ei ihan kaikkea mun liikennettä pääse vakoilemaan ja sitten vielä uudelleen-asentaa Chrome, jonka Microsoft ilmeisesti Windows 10:n asennuksen yhteydessä otti pois käytöstä. Mutta täällä ollaan. Onneksi tänään on käytössä yksi ylimääräinen tunti. :D

Itse asiaan! Jos olette aiempia postauksia lukeneet, tiedättekin, että mulla elokuussa kylki kramppasi, ja nyt tuota kylkeä on parin kuukauden ajan yritetty saada kuntoon. Ensin avattiin kylkeä, sitten avattiin lihaksia lapaluun alta. Perjantaina availua jatkettiin olkapään osalta sekä keskiselästä. Jumissa olivat kylkiluiden aluslihakset (mm. subcostales) ja poikittainen rintalihas (m. transversus thoracis). Tässä tulee kohta opeteltua vuorotellen kaikkien kropan lihasten nimet ja paikat!

Kyljen lihasten availuun sain ohjeeksi venytellä kylkeä sivulle. Sitä fysioterapiassa kokeillessani kävikin ilmi, että venyttelen kylkeäni väärin. Ilmeisesti rintarankani ei taivukaan kylkeä venyttäessä, vaan venytys tulee paljon alempaa eikä suinkaan kylkien kohdalta. Nyt sitten treenaamaan uutta tapaa venytellä. Se on todella vaikeaa, sillä kroppani on tottunut tekemään liikkeen ihan eri tavalla. Lisäksi selkärankani on sivusuuntaan todella jäykkä, eikä venytys tahdo millään onnistua. Nikamat onneksi poksahtelevat auki venytystä tehdessä, mutta ei tämä silti vielä oikein onnistu.


Ehkä tuossa jo vähän jokin liikkuu, mutta en oikein itse osaa sitä edes katsoa. Olen tässä viikonlopun opetellut venyttämään oikeaa, jumivaa kylkeä, mutta täytyy opetella samaa myös vasemmalla puolella.

Oman kropan opettelusta on kyllä hyötyä. Olen oppinut tajuamaan omia jumikohtiani ja ongelmiani helpommin, jolloin niihin on helpompi löytää harjoitteita. Kroppani alkaa tämän vuoden kestäneen opettelun ja treenauksen seurauksena jopa vähän vastata ennaltaehkäiseviin harjoituksiin. Esimerkiksi rintarangan pyörittely liian pitkän istumisen jälkeen palauttaa selkärangan oikean asennon. No, ainakin jos en ole ehtinyt ihan kunnolla jumauttaa sitä siinä välissä. Pieniä voittoja!

Blogiarkisto

Näytä enemmän

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

Autonominen hermostoni on sekaisin

Puutunut kieli