Tutkimus paikallispuudutteiden toimimattomuudesta EDS- ja HSD-potilailla

Luin artikkelin paikallispuudutteiden huonosta tehosta Ehlers-Danlosin oireyhtymissä. Huomasin artikkelin The Ehlers-Danlos Societyn Instagram-postauksesta. Artikkelin nimi englanniksi on Resistance to local anesthesia in people with the Ehlers-Danlos Syndromes presenting for dental surgery, jonka vapaa suomennos on Vastustuskyky paikallispuudutteisiin Ehlers-Danlosin oireyhtymissä koskien hammasoperaatioita.

Vaikka jo aiemmin on oletettu, että EDS:ää sairastavilla on tavallista heikompi vaste paikallispuudutteisiin, haluttiin ilmiötä tutkia tarkemmin. Tutkimus tehtiin sosiaalisen median kanavien kautta jaetulla kyselyllä, jossa kysyttiin paikallispuudutteiden tehoa tehdyissä operaatiossa sekä EDS:ää sairastavilta että heidän ystäviltään, joilla ei EDS:ää ollut.

Kivun kokeminen hammastoimenpiteiden aikana voi olla traumaattista ja kivuliasta. Tavalliset syyt, miksi puudute ei tehoa liittyvät mm. aineen fysiokemikaalisiin ominaisuuksiin, aine ei pääse puudutettavaan hermoon sekä puudutteen lisäksi annettavat aineet. Tutkimusten mukaan myös eri hampaissa on eroja,  puudute pääsee helpommin vaikuttamaan ylä- kuin alaleukaan. Potilaskohtaisesti eroja on myös lääkkeen imeytymisellä, jakaantumisella, metabolisoitumisella, geneettisillä variaatiolla puudutettavassa kohdassa, onko henkilöllä tulehdusta vai ei jne. Ei tiedetä, miksi EDS-potilailla on huono vaste paikallispuudutteisiin.

Hammaslääkärin tuoli ja vastaanotto.

Tutkimuksessa kysyttiin potilaiden saamista paikallispuudutteista ja suurin osa henkilöistä oli saanut lidokaiinia (69 %)  ja prokaiinia (64 %). Bupivakaiini, mepivakaiini ja artikaiini olivat epätavallisempia puudutusaineita. Kyselyyn vastanneista vain 8 %:lla lidokaiini oli tehonut ja vain 7 %:lla prokaiini.

EDS:ää sairastavista 88 % kertoi riittämättömästä paikallispuudutteiden tehosta, kun verrokkiryhmällä vastaava prosentti oli 33. EDS-potilailta kysyttäessä parhaimman vasteen paikallispuudutteena antoi artikaiini (30 %), jota seurasi bupivakaiini (25 %) ja mepivakaiini (22 %). 71 % kyselyyn vastanneista oli kokeiltu ainakin yhtä muuta saman aineryhmän paikallispuudutetta.

Operaatiota ennen ja sen jälkeen suurin osa käytti kivun hallintaan tulehduskipulääkkeitä, iso osa myös parasetamolia ja osa opioideja. Melkein kaikilla oli myös käytössä kylmähoito (kylmäpakkaukset) ja mindfulness tai joku muu rentoutumismetodi.

Kirjoittajat myös huomauttavat, että koska kysely oli tehty verkkokyselynä ja EDS:ää sairastavien kanavissa, on tutkimuksen haasteena se, että kyseessä ei ole satunnaistettu tutkimus vaan vastaajat ovat luokitelleet itse itsensä joukkoihin. Mahdollisen tutkimusvääristymän takia tutkimustulokset eivät ole yleistettävissä. Vastaajat ovat myös saattaneet tulkita kysymyksiä eri tavoin eikä tiedon lähteitä pystytä vahvistamaan.

Tutkimuksessa myös kerrottiin toisesta, vuonna 2003 tehdystä tutkimuksesta, joka oli tehty hypermobiliteettioireyhtymää sairastavilla naisilla. 58 % hypermobiliteettisyndroomaa sairastavista totesi siinä tutkimuksessa huonon vasteen paikallispuudutteille.

Myös muita pieniä, muutaman henkilön tutkimuksia on tehty aiemmin ja niissä on ollut saman suuntaisia löydöksiä huonosta vasteesta paikallispuudutteille tai niiden vaikutuksen nopeammasta lakkaamisesta EDS-potilailla. Myös eri paikallispuudutteiden tehoamisesta on tehty erilaisia tutkimuksia suurelle yleisölle.  Niistä on saatu hieman erilaisia tuloksia riippuen testatuista paikallispuudutteista ja jopa vastakkaisia tuloksia.

Kyselyssä tai kirjallisuuskatsauksissa ei pystytty löytämään suoraa syytä, mistä huonompi vaste paikallispuudutteisiin johtuu. Erilaisia syitä spekuloitiin epänormaalista sidekudoksesta siihen,mikä maksan entsyymien kautta lääkeaine metabolisoituu. Mietittiin myös  syöttösolujen toiminnan osuutta asiaan, kroonisen kivun vaikutusta kivun kokemiseen tai ahdistumisen vaikutusta kivun tuntemukseen.

Loppupäätelmänä todettiin, että EDS:ää sairastavilla paikallispuudutteen huono toiminta on yleisempää kuin suurella yleisöllä. Sen syytä ei kuitenkaan tiedetä ja tarkempia tutkimuksia tarvitaan syyn selvittämiseksi.

Itselleni tämä aihe on hyvin kiinnostava, sillä minulla puudutteet kestävät kauemmin alkaa vaikuttaa ja niiden vaikutusaika on normaalia lyhyempi. Esimerkiksi hammaslääkärissä aina testaillaan, koska puudute on alkanut vaikuttaa ennen kuin toimenpide aloitetaan. Minulla on aika traumaattisia hammaslääkärikokemuksia lapsuudesta ja nuoruudesta, kun hammaslääkäri vain ilmoitti, ettei enää voi sattua, olet saanut puudutetta. Kun kävelin toimenpiteestä kotiin, oli puoli päätä puutunut, kun aine vihdoin alkoi vaikuttaa. Nyt sentään olen oppinut ymmärtämään, mistä asiassa on kyse ja voin siitä kertoa etukäteen hammaslääkäreille.

Lähde: 
Resistance to local anesthesia in people with the Ehlers-Danlos Syndromes presenting for dental surgery. Jane R. Schubart,corresponding author Eric Schaefer Piotr Janicki, Sanjib D. Adhikary, Amber Schilling, Alan J. Hakim, Rebecca Bascom, Clair A. Francomano, and Satish R. Raj. 30.10.2019. Viitattu 9.6.2020.

Kaikki artikkelin lyhennelmät ja  käännökset ovat omiani ja niihin mahdollisesti sisältyvät virheet tai tulkintavirheet ovat minun. Voit tutustua alkuperäiseen artikkeliin yläpuolella olevasta linkistä.

Blogiarkisto

Näytä enemmän

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

Autonominen hermostoni on sekaisin

Puutunut kieli