Siirry pääsisältöön

Uudet peukalotuet

Blogiani seurailleet jo tietävätkin, että minulla on ollut prosessissa tukien saaminen peukaloihin. Tällä viikolla vihdoin sain tuet itselleni ja käytän niitä kolmatta päivää. Kun aloitin hakemaan apua peukaloitteni kipuun, ajattelin tarvitsevani tukea vain peukalon mp-nivelen eli keskimmäisen nivelen tukemiseen. Onneksi toimintaterapeutit sekä Helsingin kaupungilla että Villa Manusissa katselivat käsiäni ja olivat tarkkoja. Minulle tuli näet yllätyksenä, että kaikki kolme peukaloitteni niveltä yliojentuvat ja tarvitsevat tukea.

Peukalotukeni kämmenselän puolelta katsottuna. Käsissä myös painehanskat sekä sormitukeni.
Peukalotukeni kämmenselän puolelta katsottuna. Käsissä myös painehanskat sekä sormitukeni.

Peukalotukeni kämmenen puolelta katsottuna. Käsissä myös painehanskat sekä sormitukeni.
Peukalotukeni kämmenen puolelta katsottuna. Käsissä myös painehanskat sekä sormitukeni.

Sain tuet tämän viikon maanantaina. Olen käyttänyt tukia koko viikon töissä, ja olen niihin todella tyytyväinen. Pystyin heti käyttämään niitä koko työpäivän ajan.

Peukalotuet mahtuvat myös hyvin rannetukieni alle ja koko setti - peukalotuet, sormien kärkinivelten tuet, rannetuet ja painehanskat - toimii hyvin yhdessä.Itse asiassa koko setti toimii paremmin kuin pelkkä peukalotuki. Peukalotuki jäykistää peukalon täysin paikalleen, ja ainoa liikkuva nivel on ip-nivel eli se ylin nivel. Tämä siis muuttaa koko käden toimintaa ja kuinka sillä voi tarttua asioihin. Tuki itsessään ei ole eikä voi olla täysin tiukka, sillä käsihän liikkuu, kun sormia liikuttaa sivusuuntaisesti tai peukalon asento muuttuu.

Käsieni tukisetti: rannetuki, jonka alla peukalotuki ja painehanskat. Lisäksi sormissa on dip-nivelten tuet.
Käsieni tukisetti: rannetuki, peukalotuki, painehanskat ja sormituet.


Jos minulla on pelkkä peukalotuki kädessä, liike tuntuu paljon voimakkaampana ja helposti vien muita niveliä, kuten rannetta, yli tai yritän yliojentaa peukalon kärkiniveltä. Tämä saa tuen hankaamaan tai painamaan. Kun koko setti on käsissä, hanskat auttavat suojaamaan kämmentä, ja rannetuki estää liiallisen liikken ranteesta.

Rannetuet luultavasti myös stabiloivat peukalotuen liikettä, jolloin se ei pääse liikkumaan yhtä paljon kuin ilman rannetukia. Tämä analyysi perustuu siis huimaan kolmen työpäivän kokemukseen, mutta olen todella tyytyväinen tukisettiini. Minulla se ei paina eikä hankaa, kun käytän kaikkia tukiani, mutta auttaa peukaloiden kipuun ja väsymiseen. Liikkeen rajoittumisen kanssa oppii kyllä elämään, vaikka se totuttelua vähän vaatiikin.

Peukaloita ei tosiaan tunnu särkevän yhtä paljon töiden jälkeen kuin ilman tukia.Ilmeistä tietysti on, että niveliin kohdistuu tukien kanssa vähemmän rasitusta päivän mittaan.

Täytyy kyllä sanoa kaikille tukia miettiville, että nämä oikeasti rajoittavat käsien normaalia liikettä. Eivät läheskään niin paljon kuin rystystuet, joita sain kokeilla, mutta aivan tarpeeksi, jotta sen kyllä huomaa. Hyvät ja huonot puolet kannattaa miettiä tarkkaan. Lasiin tai pulloon tarttuminen ei ole helppoa, sillä peukalon loitonnus ei onnistu. Mukin kahvasta toki saa kiinni.

Itse olen näihin loistavan tyytyväinen, sillä ne vähentävät käsien rasitusta ja ainakin nyt tuntuu, että myös niiden kipuilua. Kun peukaloni saavat näiden avulla lepoa työpäivän aikana, jaksavat ne paremmin illan askareet.

Jos olet kiinnostunut seuraamaan tukien saamisprosessia,voit lukaista aiemmat kirjoitukseni aiheesta.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

The Ehlers-Danlos Societyn virtuaalisessa kesäkonferenssissa oli myös kaksi mielenkiintoista luentoa neurodiversiteetistä. Vaikka luennoissa ei tullutkaan mitään erityistä tietoa siitä liittyvätkö autismi ja hypermobiliteetti tai ADHD ja hypermobiliteetti toisiinsa, lääkäreillä oli mielenkiintoisia huomioita asioista. Dr. Carolina Baeza-Velasco kerhoi kuinka sekä yliliikkuvuusoireyhtymissä että autismissa on monia samanlaisia oireita. Lista oli pitkä motorisista oireista ja uniongelmista heikentyneeseen asentotuntoon sekä ruoansulatusongelmiin.  Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu keskushermoston poikkeavuuksia EDS-potilailla. Siinä huomattiin, että EDS-potilailla löydettiin samanlaisia poikkeavuuksia kuin autismin kirjon sairauksissa mm. tunteiden säätelyn, kognitiivisen kivunhallinnan ja alueilla aivoissa. Nämä alueet säätelevät tunnesignaaleja ja sosiaalisia signaaleja. Molempien sairausryhmien potilailta on myös löydetty aivojen heterotopiaa eli aivojen harmaan aineen ...

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...