Siirry pääsisältöön

Allergiatuloksia ja sydäntutkimuksia

Tässä onkin muutama viikko vierähtänyt enkä ole saanut aikaiseksi tulla tänne kertomaan kuulumisiani. En oikein tiedä, minne se kaikki aika hujahti, paitsi, että töissä on ollut kovin kiireistä ja vapaa-ajallakin on aika vaan kadonnut jonnekin.

Tänään on ihana aurinkoinen kevätaamu ja linnut laulavat. Tämä on sellainen päivä, jolloin minuun aina iskee kamala siivousinto. Otan verhot alas ja pesen ne, vaihdan pöytäliinat ja siivoan kaappeja tavarasta. Rakastan tyhjiä kaappeja ja hyllyjä, joilta heti näkee, mitä niillä on. Keväinen siivousurakka on rankka, mutta siitä jää aina niin hyvä mieli. Siitä jää käteen myös paljon tavaraa lahjoitettavaksi. Joinain vuosina olen myynyt niitä kirpputorillakin, mutta nykyään tavaraa on onneksi niin vähän, että kirppispaikan vuokraaminen ei kannata.

Kirjoittelin allergiatestieni aikana Allergiatestit käynnissä -kirjoituksen, mutta tuloksista en vielä olekaan kertonut mitään. Kävi ilmi, että minä en ole allerginen kookospohjaisille aineille, vaikka niistä oli suuri epäilys. Olenkin allerginen kahdelle säilöntäaineelle sekä yhdelle UV-suoja-aineelle. Diagnoosiksi tuli L23.8 Muun aineen aiheuttama allerginen kosketusihottuma ja aineet lueteltuina tämän jälkeen.

Näitä aineita löytyykin sitten vaikka mistä tuotteista. Säilöntäaineet, joille olen allerginen ovat metyyli-isotiatsolinoni ja metyylikloori-isotiatsolinoni. Koska näistä on viimeaikoina syntynyt suorastaan allergiaepidemia, on ne tämän vuoden helmikuusta (12.2.2017) alkaen kielletty iholle jätettävissä tuotteissa. Silti niitä löytyy vaikka mistä -  shampoista, hoitoaineista, pesunesteistä, puhdistus- ja kuorinta-aineista, astianpesuaineista, siivouskemikaaleista, liimoista, maaleista, vahoista jne.

Lähes kaikki kotona olleet siivouskemikaalit menivät vaihtoon. Soitin kaverille, jolle nämä aineet kelpasivat käyttöön ja painelin kauppaan ostamaan uuden astianpesuaineen. Sen jälkeen ihmettelinkin, että milläs kaikki nuo siivouskemikaalit korvataan, sillä läheskään kaikissa aineissa ei ole kunnon sisällysluetteloita painettu purkin kylkeen. Niitä löytyy kyllä googlettamalla valmistajan sivuilta, mutta jokaisen purkin googlettaminen kaupassa kännykällä vie ikuisuuden! Lopulta päädyin ystävän suosituksesta ostamaan yhden aineen – Universal Stone -savisaippuan. Sillä on nyt muutaman kerran siivottu, ja olen kyllä tykännyt siitä.

UV-suoja, jolle olen allerginen on nimeltään bentsofenoni-4. Sitä saatetaan käyttää aurinkovoiteiden lisäksi mm. hiustenhoitotuotteissa, kasvovoiteissa jne. Tämä siis tarkoittaa, että tätä nykyä tutkin kaikki purkit ja purnukat kaupoissa, kun ostan mitä tahansa tuotetta. Onneksi käytän melko vähän mitään kosmetiikkaa, joten ne pari purkkia oli nopeasti tarkastettu, ja koska olin jo siirtynyt sellaisiin tuotteisiin, joissa on mahdollisimman vähän mitään, ei niissä onneksi näitä allergisoivia aineita ole.

Sain myös ajan huhtikuun lopulle mennä juttelemaan kuntoutushoitajan kanssa allergioista ja kuinka välttää allergeenejä. Erityisesti minua kiinnostaa, kuinka paljon minun tulee välttää formaldehydiä tai sitä vapauttavia aineita, sillä sain siitä ärsytysreaktion. Poistin kuitenkin käytöstä silmämeikin poistoaineen, koska siinä oli formaldehydiä vapauttavaa ainetta. En halua ärsytysreaktioitakaan silmiini tai niiden läheistyyteen. Täytyy myös kysellä vaatteiden säilöntäaineista. Tietysti vaatteiden pesu ennen käyttöä on hyvä asia ja mitä pidempään vaatetta käyttää, on se paitsi vähemmän allergisoiva myös ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin koko ajan uusien vaatteiden ostaminen.

Minua kiinnostaa myös, onko olemassakaan laastareita, kinesioteippejä ja muita vastaavia, joista olisi saatavilla ainesosaluettelo. Olen saanut näistä liimoista ihoreaktioita, ja se voikin selittyä metyyli-isotiatsolinoni-allergialla. Niiden liimoissahan on voitu käyttää sitä säilöntäaineena.

Minulle tehtiin myös 24 tunnin Holter-tutkimus. Fysiatri lähetti minut tammikuussa sydäntautien poliklinikalle, jotta sydämeni ultrattaisiin. Minulle on tähän mennessä tehty kaksi ekg:tä ja sydämen ultra. Kaikissa näissä on sydämeni todettu normaaliksi. Ultran tehnyt lääkäri kehui sydäntäni oikein hyväksi. Silti hän määräsi minulle vielä Holter-tutkimuksen.

Minuun oli vuorokauden ajan kiinnitetty 7 elektrodia ja kannoin mukanani laitetta, jonne mittaustulokset tallentuivat. En ole oikein varma, miksi tuo tutkimus edes haluttiin tehdä, mutta oletan sen johtuvan siitä, että papereissani on maininta sydämen sykkeen noususta aamuisin. Tämä on liitetty autonomisen hermoston herkkyyteen ja ylireagointiin. Minun piti Holter-tutkimuksen aikana rasittaa sydäntäni, joten kiipesin päivän ajan kaikki portaat, kävin pitkällä kävelylenkillä ja pilates-tunnilla töiden lisäksi. Olin illalla melko poikki, kun päivä oli niin aktiviteetteja täynnä.

Tiedän, että vuorokauden aikana sydämen tykytti sekä aamulla että illalla, mutta tuskinpa siitä sen ihmeempää seuraa. Tallentuipa nyt kuitenkin laitteelle ja näkyy ainakin lääkäreille vahvistuksena, että näin oikeasti käy. Mielenkiinnolla odotan, onko tästä mitään mainintaa papereissa vai tuleeko kotiin lausunto, että sydän normaali. Tulokset tulen saamaan vasta toukokuun puolella, sillä lääkäri lausuu tulokset vasta sitten. Ei ole odotettavissa, että sydämestä itsestään löytyisi mitään epänormaalia.

Nyt päästän teidät jatkamaan päiväänne, ja aloitan verhojen pesuoperaation. Kun kerrankin on intoa siivota, täytyy hommaan tarttua heti ennen kuin into menee ohi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

The Ehlers-Danlos Societyn virtuaalisessa kesäkonferenssissa oli myös kaksi mielenkiintoista luentoa neurodiversiteetistä. Vaikka luennoissa ei tullutkaan mitään erityistä tietoa siitä liittyvätkö autismi ja hypermobiliteetti tai ADHD ja hypermobiliteetti toisiinsa, lääkäreillä oli mielenkiintoisia huomioita asioista. Dr. Carolina Baeza-Velasco kerhoi kuinka sekä yliliikkuvuusoireyhtymissä että autismissa on monia samanlaisia oireita. Lista oli pitkä motorisista oireista ja uniongelmista heikentyneeseen asentotuntoon sekä ruoansulatusongelmiin.  Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu keskushermoston poikkeavuuksia EDS-potilailla. Siinä huomattiin, että EDS-potilailla löydettiin samanlaisia poikkeavuuksia kuin autismin kirjon sairauksissa mm. tunteiden säätelyn, kognitiivisen kivunhallinnan ja alueilla aivoissa. Nämä alueet säätelevät tunnesignaaleja ja sosiaalisia signaaleja. Molempien sairausryhmien potilailta on myös löydetty aivojen heterotopiaa eli aivojen harmaan aineen ...

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...