Taidetta ja leipomista kipulääkkeenä
Vuoden viimeistä päivää ja sen viimeisiä tunteja vietetään. Päätin vielä kirjoittaa yhden kirjoituksen blogiini vanhan vuoden kunniaksi.Tänään kävin ystävieni kanssa HAM:ssa katsomassa Yayoi Kusaman näyttelyn, josta pidin oikein paljon. Kuten olen jo varmasti aiemminkin kertonut, tykkään taiteesta. Se piristää minua ja jotkut teokset aina vangitsevat minut tuijottamaan niitä. Museossa kiertely oli mukavaa ja varsin värikylläinen näyttely oli minulle mieleinen, samoin kahvittelu ystävien kanssa museokierroksen jälkeen.
Tykkäsin kuvassa olevasta teoksesta todella paljon, koin sen rauhoittavana ja rentouttavana. Tosin ystäväni totesikin sen hänestä olevan ennemmin psykedeelinen huumetrippi. Kukin kokee taiteen tavallaan, ja se on minusta taiteessa parasta. Ei analyysit tai taustatiedot vaan se, että sen voi kokea juuri niin ja juuri sellaisena kuin itse haluaa.
Yayoi Kusama: In Infinity
Ystävien kanssa aikaa viettäessä unohtuvat kivut ja ongelmat tai ainakin ne tuntuvat ikään kuin hellittävän hetkeksi. Aivot keskittyvät hyvään seuraan ja mukavaan jutusteluun. Aloin kyllä reissun lopuksi vähän väsähtää, ja junaan istuessa meinasin nukahtaa. Olin kuin humalainen, kun kömmin lopulta penkistä ylös omalla asemalla. Talloin vieruskaveria varpaille ja sitä pahoitellessani juna jarrutti ja horjahdin toisella puolella istuvaa naista päin. Sain onneksi penkistä kiinni enkä kaatunut suoraan hänen syliinsä. Taas pahoittelin kovasti.
Selvisin onneksi kotiin asti isommitta kommelluksitta ja tässä sitä istun kirjoittamassa kun pyykkikone vielä jauhaa vuoden viimeisiä pyykkejä. Tässä voi jo kuitenkin rentoutua, ottaa rauhallisesti ja haastella mukavia teille.
Olen viime aikoina ollut muutenkin ahkera, olen leiponut pitkästä aikaa. Sähkövatkaimeni hajosi keväällä enkä ollut saanut aikaiseksi hankkia uutta. Viimein joululahjaksi pyysin uutta vatkainta, ja sain sellaisen. Siinä innoissani sitten aloin heti leipoa kakkua ja pikkuleipiä.
 |
| Suklaakakku tekeillä, vaikka vatkaus ottaa kovasti käsiin. |
Tykkään leipomisesta todella paljon. Se on todella terapeuttista hommaa. Saa näkyviä tuloksia aikaiseksi ja voi keskittyä aineiden mittaamiseen ja sekoitteluun. Lopputuloksena tulevien herkkujen maistelusta puhumattakaan. Kun tässä on nyt ollut aikaa viime leipomisesta ja vatkaimen käytöstä, huomasin kuinka huonoiksi käteni ovatkaan tulleet. Olen ajatellut, että käteni ovat huonontuneet pitkän ajan kuluessa enkä oikeastaan huomaa niissä eroa. Nyt eron kyllä huomasi. Vatkainta oli vaikea pitää käsissä, kun se tärisi rasva-sokeri-seosta vaahdotettaessa. Vatkain tietysti teki kaiken työn, mutta pitää sitä kuitenkin liikutella kulhossa ja seos antaa vastusta, joten käsiä särki, kun työtä tehdessä.
 |
| Chocolate chip cookies. Nam! |
Lonkkani on taas viime ajat kiukutellut pahasti. Jopa niin pahasti, että illalla nukahtaminen on vaikeaa säryn takia. Kun sopiva asento lopulta löytyy (viime yönä se oli kyljellään, jalka koukussa 90 asteen kulmassa), tulee uni helposti ja sitä riittää koko yön Triptylin avulla. Olen harkinnut, että pitäisi varmaan ottaa Triptylin lisäksi kuuriluonteisesti Vimovoakin yöksi. Sillä, jos se insertiitti on taas tulehtunut, niin tulehduskipulääke vuorokauden ympäri otettuna lievittäisi tulehdusta.
Myös S-I-nivel kiukuttelee eikä pysy omalla paikaallaan. Onneksi saan sitä aseteltua takaisin melko hyvin fyssarin neuvoilla. Neuvot löytyvät kirjoituksesta Puuduksissa, jos sinulla on samaa ongelmaa ja haluat kokeilla auttavatko samat neuvot sinua.
Nyt rauhoitun uuden vuoden viettoon tv:n ääreen. Otin digiboksille päivällä näkyneen Illallinen yhdelle, josta nautin joka kerta yhtä suuresti. Jos vaan jaksan valvoa, illalla tuijottelen vielä raketteja ikkunasta. Siinä on uudenvuodenjuhlintani. Palataan taas blogin merkeissä ensi vuonna.
