Siirry pääsisältöön

Opi hyväksymään se, mitä ei voi hyväksyä

Luin Gunilla Brattbergin kirjan Att acceptera det oacceptabla, joka mainittiin kuntoutuksen kipuluennolla. En oikein tiedä, mitä kirjasta sanoa. Odotin siltä ehkä enemmän asiaa kivusta kuin mitä siinä suoraan oli. Se on hyvä kirja ja siinä on hyviä mietinnänaiheita, mutta se on kuin monet muutkin kirjat - sen perusolettamus kivusta on minulle väärä.

Kirjan oletusarvo on, että kipu tai muu ongelma on yhtäkkiä tullut elämääsi etkä nyt osaa elää sen kanssa sovussa. Olet ehkä masentunut tai pelkäät tehdä asioita kivun takia tai et pysty hyväksymään, että kivut ovat osa elämääsi ja ettet tule ikinä olemaan täysin kivuton.

Minulle diagnoosit ovat olleet lähinnä helpotus, sillä vihdoin on ollut jotain, miksi kutsua vaivojani ja olen saanut niille selityksen. Minä en ole vältellyt asioiden tekemistä kivun pelossa tai ollut peloissani tai huolissani kipujeni takia. Minulla on aina ollut kipuja, niin kauan kuin muistan. Tietenkään ne eivät aina ole yhtä pahoja, niiden paikka ja syy vaihtuu ja välillä niihin löytyy helpotusta, mutten ole koskaan elänyt muulla tavoin. Aikaisin muistikuvani, jonka nyt myöhemmin liitän hypermobiliteettisyndroomaan, on ajalta, kun olin noin neljävuotias. Jaloistani loppui voima kesken kävelyn ja jalkani eivät vaan enää suostuneet tottelemaan. Samalta jaloissa tuntuu edelleen, kun teen liikaa. Nyt minulla on vaan asialle nimi.

Kipukirjat lähtevät aina liikkeelle kivun hyväksynnästä. Ymmärrän sen ja samalla en ymmärrä. Kivussa ei ole minulle mitään hyväksymistä. Kipu vaan on tai ei ole. Voin toki ymmärtää, että jollekin voi olla todella vaikeaa hyväksyä omat rajoitteensa, jos on pystynyt moneen ja yhtäkkiä asiat muuttuvat. Kun luin kirjaa, huomasin kuitenkin, että käytän jotain tekniikoita tietämättä, että käytän niitä. Mukautumisprosessi on yksi niistä. Mukautuminen tarkoittaa, että asiat muistaa, mutta ikävätkään tapahtumat eivät hallitse tai kahlitse sinua vaan olet tavallaan päässyt niistä yli ja näet ne vain asioina, jotka ovat tapahtuneet. Ne eivät ole hyviä tai huonoja, vain asioita.

Erittäin hyvä asia kirjassa oli sanan hyväksyntä määritteleminen. Sen mukaan hyväksyntä ei ole sama asia kuin luovuttaminen. Se ei tarkoita, että elämässä pitää hyväksyä kaikki, mitä tapahtuu. Elämässä ei pidä hyväksyä asioita, a) jotka voi korjata tai b) joille voi itse tehdä jotain. Ne asiat, joille et voi tehdä mitään ja joita ei voi korjata, ne pitää hyväksyä. Hyväksyntä ei tarkoita, että kaikki on hyvin, oikein tai oikeudenmukaista. Meidän ei myöskään tarvitse pitää asioista, jotka hyväksymme. Hyväksyntä tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisena kuin ne ovat. Tämä oli mielestäni loistava määrittely tälle sanalle. Haluan pitää tämän mielessäni, jotta voin yrittää selittää joskus muille, mitä tarkoitan jonkun asian hyväksymisellä.

Voin siis hyväksyä, että minulla on kipuja ja tulee ehkä aina olemaan. Kivut eivät kuitenkaan määritä minua enkä minä ole yhtä kuin kipu. Tämä ei myöskään tarkoita, etten yrittäisi tehdä kaikkeani sen eteen, jotta voisin paremmin tai, että minusta olisi jotenkin reilua ja mukavaa, että minulla on kipuja. Niitä nyt kuitenkin minulla on. Jos haluan elää elämääni ja nauttia siitä, on minulle helpompaa nähdä tämä asia faktana ja elää sen kanssa kuin taistella sitä vastaan.

Kirja ei luultavasti ollut ihan suunnattu minulle. Jos olet kiinnostunut erilaisista hyväksymistekniikoista, energiapsykologiasta tai mindfullness-tyyppisestä tietoisesta läsnäolosta yhdistettynä länsimaiseen lääketieteeseen, kannattaa kirja lukea. Minun pitäisi ehkä lukea enemmän tauottamisesta ja siitä kuinka rytmittää elämääni ja tekemisiäni. Hyvät kirjavinkit tai sivustolinkit tästä asiasta ovat tervetulleita. Siltikin kirja oli hyvä ja antoi minulle ajattelemisen aihetta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

The Ehlers-Danlos Societyn virtuaalisessa kesäkonferenssissa oli myös kaksi mielenkiintoista luentoa neurodiversiteetistä. Vaikka luennoissa ei tullutkaan mitään erityistä tietoa siitä liittyvätkö autismi ja hypermobiliteetti tai ADHD ja hypermobiliteetti toisiinsa, lääkäreillä oli mielenkiintoisia huomioita asioista. Dr. Carolina Baeza-Velasco kerhoi kuinka sekä yliliikkuvuusoireyhtymissä että autismissa on monia samanlaisia oireita. Lista oli pitkä motorisista oireista ja uniongelmista heikentyneeseen asentotuntoon sekä ruoansulatusongelmiin.  Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu keskushermoston poikkeavuuksia EDS-potilailla. Siinä huomattiin, että EDS-potilailla löydettiin samanlaisia poikkeavuuksia kuin autismin kirjon sairauksissa mm. tunteiden säätelyn, kognitiivisen kivunhallinnan ja alueilla aivoissa. Nämä alueet säätelevät tunnesignaaleja ja sosiaalisia signaaleja. Molempien sairausryhmien potilailta on myös löydetty aivojen heterotopiaa eli aivojen harmaan aineen ...

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...