Siirry pääsisältöön

Hammaslääkäritarinoita

Kuva: pixabay.com
Olen viimeisen kuukauden aikana juossut hammaslääkärissä useaan otteeseen. Kävin tarkastuksessa, missä löytyi kaksi reikää sekä yksi haljennut paikka. Lisäksi yksi paikka murenee reunasta. Vuoden sisällä olen lisäksi ollut paikkauttamassa yhtä lohjennutta hammasta ja yhtä irronnutta paikkaa. Tuntuu, että juoksen hammaslääkärillä koko ajan.

Mun hampaat eivät ole koskaan olleet hyvät ja reikiä on enemmän kuin kotitarpeiksi. Hampaat ovat vinossa, eikä niitä kyllä ole koskaan oiottukaan. Lapsena sain itse päättää, lähdenkö oikomishoitoihin vai en. Multa olisi pitänyt vetää 4 hammasta ja sitten vasta olisi pystynyt oikomaan. En suostunut.

Keväällä, kun kävin hypermobiliteettisyndroomiin erikoistuneella fysiatrilla, hän sanoi, että hyvä vaan, etten oiottanut. Eivät sen tulokset olisi pysyneet kuitenkaan. Mä olen kyllä samaa mieltä, sillä mun hampaat liikkuvat suussa. Siis, ne eivät heilu, mutta niiden välit ja paikat elävät. Lisäksi hän sanoi, että mulla oleva hampaiden mureneminen (lohkeilevat, kuluvat) on myös hms:n aikaansaannosta.

Mä olen myös aina ollut sitä mieltä, että puudutteet eivät vaikuta mulla oikein. Usein olen puutunein siinä vaiheessa, kun kävelen ulos hammaslääkäristä. Kun olen tähän hms:ään tutustunut, olen ymmärtänyt, että samasta taudista johtuvaa sekin on. Nykyiselle hammaslääkärilleni olen asian kertonut, ja hän ottaa asian todella hyvin huomioon ja tarkastaa, että olen varmasti puutunut, ennen kuin hän aloittaa työnsä. Pitää myöntää, että mulla on vähän hammaslääkärikammo, joka juontaa juurensa koulun hammaslääkärikäynteihin. Siellä porukka kävi hammaslääkärin pakeilla kuin liukuhihnalta. Siinä ei auttanut sanoa, että vielä sattuu, eikä ien ole vielä puutunut.

Nyt on hampaat tältä erää kunnossa, ja seuraava käynti onneksi vasta vuoden päästä. Pitää toivoa, että tosiaan saisin pitää vuoden tauon ennen seuraavaa käyntiä eikä yksikään hammas tai paikka lohkeaisi tai irtoaisi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Autonominen hermostoni on sekaisin

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että joku teksti pitäisi saada aikaiseksi näistä autonomisen hermoston ongelmista. Sen mitä olen muiden kirjoituksia lueskellut, tuntuvat POTS-oireet olevan aika tavallisia autonomisen hermoston oireita meillä, jotka kärsimme hypermobiliteettisyndroomasta tai Ehlers-Danlosin hypermobiilityypistä. POTS-oireilla tarkoitetaan poikkeuksellisen suurta syketason nousua seisomaan noustessa ja aivojen verensaannin vaihtelua. Ne voivat vaikeina olla hyvinkin paljon elämää rajoittavia. Minun ongelmani on kuitenkin adrenaliini. Tarkemmin sen aiheuttamat reaktiot elimistössäni. Adrenaalinin vaihtelut voivat edesauttaa kroonisen väsymysoireyhtymän syntymistä, mutta minun ongelmani liittyy adrenaalinihyökyihin ja stressin käsittelyyn. Ensi kertaa tajusin, että tämä minulla lapsesta asti ollut vaiva, voisi liittyä hypermobiliteettisyndroomaan, kun luin Alan Pocinkin kirjoittaman artikkelin Joint hypermobility and Joint hypermobility syndrome . Myöhemmin kun kä...

Kipuasteikko

Olen miettinyt kipua ja sen määrittämistä. Monesti kipu kysytään asteikolla 0-10. Tämä on tottakai hyvä määre ja hoitohenkilökunta pystyy hieman suhtetuttamaan potilaan tuntemaa kipua. Ongelma tässä on se, että koska asteikolle ei kysymyksen yhteydessä anneta sanallista kuvailuasteikkoa, voivat lääkäri ja potilas käsittää asteikon eri tavoin. Jos sinä ja minä juttelisimme kipuasteikosta ja kivun määrästä, emme varmastikaan käsittäisi sitä samalla tavalla. Vaikka meillä sattuisi olemaan täysin sama kipu luultavasti vetäessämme numeron ihan lonkalta, arvioisimme sen eri tavoin. Toinen voisi arvioida sen yläkanttiin ja toinen alakanttiin. Tietenkään kumpikaan asioista ei ole hyvä. Jos arvioit kipusi liian korkealle verrattuna siihen, miten hoitohenkilökunta sen arvioi, et ole kipuinesi uskottava. Jos taas arvioit ne liian alakanttiin, ei kipujasi pidetä kovina, koska et itsekään tunnu niitä pitävän kovin kovina. Itse huomaan arvioivani kivun yleensä liian pienellä numerolla, aina...