Olen viimeiset ajat yrittänyt saada nilkkaani parempaan kuntoon. Teen jumppaliikkeitä päivittäin aina hetken ajan. Lisäksi pidemmillä kävelylenkeillä tai asioilla yritän muistaa laittaa tuon ruman nilkkatuen. Vaikka se ei estäkään nilkkaa lässähtämästä, jalan pohjassa oleva tuki auttaa jalkaa hakemaan oikeampaa asentoa. Nilkkatuen kanssa jalan ulkosyrjä lonkan kohdalta ei kipeydy läheskään yhtä paljon kuin ilman tukea.
Kävin viikon töissä harjoittelemassa ennen uutta lomapätkää. Töissä erityisesti huomaan, että nilkkatuki on epämiellyttävä, jos sitä pitää yhdeksän tuntia yhtämittaa. Toisaalta, jos en pidä sitä, jalka rasittuu. Jo normaalin työpäivän aikana lonkka kipeytyi selkeästi, sillä työpaikallakin tulee käveltyä edestakaisin.
Olen miettinyt, että pitäisikö minun hankkia toinenkin tuki, sillä tietysti tukeakin pitää välillä pestä. Varsinkin lämpimillä keleillä nilkka hikoaa. Taidan odotella vielä tämän viikon fysioterapeutin tapaamiseen asti, niin kyselen vielä häneltä asiasta.
Taidan olla vähän omituinen, mutta en oikeastaan haluaisi käyttää tukea. Pelkään, että tuen käyttäminen laiskistuttaa nilkkaa edelleen. Vaikka tiedän, että toisaalta tuki auttaa, ja jos jumppaan samanaikaisesti, voisi tuesta olla apua. Myös pohjalliset ovat vielä mietinnässä. Täytyy konsultoida fyssaria.
Positiivista on, että uudet kipulääkkeet toimivat edelleen. Jos lonkka ei rasitu eikä ole muutakaan erikoisempaa meneillä, olen melko kivuton. Olo on todella erikoinen. En ole ollut näin kivuton varmasti ainakaan kymmeneen vuoteen. Toki aina jossain on pientä särkyä tai kolotusta, muttei mitään suurta. Lisäksi yöunien takaisintulo on upeaa. Ainoa ongelma kipulääkkeissä on, että ne pitävät kivun pois välillä liiankin hyvin! En huomaa, kun telon itseäni. Huomaan, että käsissä on haavoja, jaloissa rakkoja jne. mutten tunne niitä.
Aloitin myös kesän PhysioPilates-kurssini yksityisohjauksessa. Tavallaan tajuan menneeni paljon eteenpäin viime vuodesta, mutta samalla on tosi turhauttavaa huomata, että asiat, joita luulin jo osanneeni, ovat hakusessa. Kroppani vaan falskaa mitä omituisemmalla tavalla. Joudun opettelemaan kontallaan olon uudestaa. Pidän käsiäni liian takana enkä 90 asteen kulmassa olkapäästä maahan. Asentotuntoni on ihan pielessä. Kun olen oikeassa asennossa, häviää kropastani kaikki yliviennin tarjoama tuki ja liikkeestä tulee sata kertaa vaikeampi.
Lisäksi luulin jo, että saan leimaus-liikkeessä (selällä makuulla, jalat 90 asteen kulmassa ilmassa) laskettua jalan maahan niin, että keskivartalo pysyy paikallaan. En saa. Nyt palataan asiassa taaksepäin, ja teen liikettä toinen jalka maassa.
On todella hienoa saada tähän yksilöohjausta ja opetella tekemään liikkeet oikein. Nyt pitäisi vaan muistaa tehdä kaikki todella hitaasti ja hallitusti myös syksyn tunneilla. Ryhmässä tulee aina tehtyä samaa tahtia kuin muut, vaikka minun tulisi tehdä huomattavasti hitaammin ja keskittyä liikkeen hallintaan.
 |
| Vasemmanpuoleisessa kuvassa nilkkani,kuten ne ovat luonnostaan. Jalkaterän sisäsyrjä lässähtää sisäänpäin. Oikealla yritän hallita oikeaa nilkkaani ja pitää sitä suorana. |
Kävin viikon töissä harjoittelemassa ennen uutta lomapätkää. Töissä erityisesti huomaan, että nilkkatuki on epämiellyttävä, jos sitä pitää yhdeksän tuntia yhtämittaa. Toisaalta, jos en pidä sitä, jalka rasittuu. Jo normaalin työpäivän aikana lonkka kipeytyi selkeästi, sillä työpaikallakin tulee käveltyä edestakaisin.
Olen miettinyt, että pitäisikö minun hankkia toinenkin tuki, sillä tietysti tukeakin pitää välillä pestä. Varsinkin lämpimillä keleillä nilkka hikoaa. Taidan odotella vielä tämän viikon fysioterapeutin tapaamiseen asti, niin kyselen vielä häneltä asiasta.
Taidan olla vähän omituinen, mutta en oikeastaan haluaisi käyttää tukea. Pelkään, että tuen käyttäminen laiskistuttaa nilkkaa edelleen. Vaikka tiedän, että toisaalta tuki auttaa, ja jos jumppaan samanaikaisesti, voisi tuesta olla apua. Myös pohjalliset ovat vielä mietinnässä. Täytyy konsultoida fyssaria.
Positiivista on, että uudet kipulääkkeet toimivat edelleen. Jos lonkka ei rasitu eikä ole muutakaan erikoisempaa meneillä, olen melko kivuton. Olo on todella erikoinen. En ole ollut näin kivuton varmasti ainakaan kymmeneen vuoteen. Toki aina jossain on pientä särkyä tai kolotusta, muttei mitään suurta. Lisäksi yöunien takaisintulo on upeaa. Ainoa ongelma kipulääkkeissä on, että ne pitävät kivun pois välillä liiankin hyvin! En huomaa, kun telon itseäni. Huomaan, että käsissä on haavoja, jaloissa rakkoja jne. mutten tunne niitä.
Aloitin myös kesän PhysioPilates-kurssini yksityisohjauksessa. Tavallaan tajuan menneeni paljon eteenpäin viime vuodesta, mutta samalla on tosi turhauttavaa huomata, että asiat, joita luulin jo osanneeni, ovat hakusessa. Kroppani vaan falskaa mitä omituisemmalla tavalla. Joudun opettelemaan kontallaan olon uudestaa. Pidän käsiäni liian takana enkä 90 asteen kulmassa olkapäästä maahan. Asentotuntoni on ihan pielessä. Kun olen oikeassa asennossa, häviää kropastani kaikki yliviennin tarjoama tuki ja liikkeestä tulee sata kertaa vaikeampi.
Lisäksi luulin jo, että saan leimaus-liikkeessä (selällä makuulla, jalat 90 asteen kulmassa ilmassa) laskettua jalan maahan niin, että keskivartalo pysyy paikallaan. En saa. Nyt palataan asiassa taaksepäin, ja teen liikettä toinen jalka maassa.
On todella hienoa saada tähän yksilöohjausta ja opetella tekemään liikkeet oikein. Nyt pitäisi vaan muistaa tehdä kaikki todella hitaasti ja hallitusti myös syksyn tunneilla. Ryhmässä tulee aina tehtyä samaa tahtia kuin muut, vaikka minun tulisi tehdä huomattavasti hitaammin ja keskittyä liikkeen hallintaan.