En ollut varma, olenko "tarpeeksi p*skana" päästäkseni kuntoutukseen. Kriteerit tuntuivat tosi hurjilta. Vaikka tiedän, etten ole sataprosenttisessa kunnossa, silti mietin että olenko tarpeeksi huonossa kunnossa päästäkseni kuntoutukseen ja saadakseni apua. Onhan minulla erinäisiä kremppoja ja vaivoja, keskittymisvaikeuksia, univaikeuksia ja vaikka mitä. Asiat ovat kasaantuneet pikkuhiljaa ja toisaalta kaikki tämä tuntuu minulle ihan tavalliselta elämältä.
Nyt kolme kuukautta jatkuneet lyhyet yöunet ovat minulle tavallista. Totun nopeasti muutoksiin ja alan pitää sitä ihan tavallisena, että nukun 4-6 tuntia yössä. On normaalia, että selkääni särkee ja herään kipuihin. On itseasiassa epänormaalia, jos on tunteja, jolloin minuun ei satu mihinkään. Kaikesta tästä epänormaalista on tullut normaalia enkä enää tiedä, mikä on muille tavallista ja millaisessa kunnossa olen muihin verrattuna. Tiedän myös ulospäin näyttäväni täysin terveeltä eivätkä ihmiset tajua, miten kipeä tai romuna kehoni on.
Pyysin itselleni kopion lääkärin b-lausunnosta, työterveyshoitajan lausunnosta sekä esimieheni kirjoittamasta paperista, jotta minulla olisi samat tiedot/paperit kuin mitkä kuntoutuslaitokselle ovat menneet. B-lausuntoni on neljä sivua pitkä, kaksi sivua on lisälehtiä. Työterveyslääkärin perusteellinen lausunto on varmasti auttanut kuntoutukseen pääsemisen kanssa. Siihen kirjoitetut asiathan ovat tietysti minulle tuttuja, mutta toisaalta tuntuu hurjalta nähdä se kaikki kirjoitettuna yhteen paperiin. Kun siellä on diagnoosien, laboratoriotulosten ja kuvaus- ja ultrauslausuntojen lisäksi tekstiä siitä, kuinka ne vaikuttavat minuun, on paperin lukeminen pysäyttävää. Se on oikeasti minä, josta tätä tekstiä on kirjoitettu. Joka sana on totta, mutta sen näkeminen tuolla tavalla yhdessä paperissa...
Lisäksi työterveyshoitaja teetti minulla testin työkyvystäni. En sitä siinä sen ihmeemmin ajatellut muuta kuin että voi siitäkin olla jotain hyötyä kuntoutukseen pääsemisessä. Ei hoitaja siinä mitenkään testiä kommentoinut, kun sitä paperia täytin. Nyt papereista luin, että työkykyindeksini on 29. Työkyky jaetaan neljään luokkaan erinomainen (44-49), hyvä (37-43), kohtalainen (28-36) ja huono (7-27). Omalla tavallaan tuo luku pysäytti. En ole edes tajunnut olevani noin huonossa kunnossa. Tiedänhän minä, että oma jaksamiseni ja keskittymiseni on mennyt alaspäin, mutta kaikki on tapahtunut niin pikkuhiljaa, en enää osaa sanoa, mikä on normaali taso. 2
 |
| Kuva: pixabay.com |
Nyt jään odottamaan lisätietoa kuntoutuskurssista. Kurssi myös jännittää. Miten siellä suhtaudutaan minuun ja vaivoihini? Ymmärretäänkö siellä kroppani rajoitteet liikkumisen suhteen? Se, että sidekudokseni tulehtuu vääränlaisesta liikunnasta. Se, etten pysty nostelemaan painoja. Vai joudunko vetämään itseni piippuun ja todistamaan ongelman? Tajuaako hoitohenkilökunta, mitä ongelmia hypermobiliteettisyndrooma tuo tulleessaan, ja haluavatko he ymmärtää? Tiedän, ei pitäisi stressata näitä asioita etukäteen, koska en kuitenkaan voi asialle mitään. Silti jännittää.
1 Työkykyä ylläpitävä kuntoutus. Kela.
2 Työkykyindeksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.2011.