Olin sopinut etukäteen kaverini kanssa, että menemme tänään katsomaan Lux Helsinkiä. Heräsin aamulla melko myöhään enkä oikein saanut itseäni liikkeelle. Ei ollut nälkä ja aamu hurahti blogin sivuja päivittäessä.
Kauppaan pääsin yhden jälkeen, mutta sumuaivoisena kauppalista jäi eteisen pöydälle. Kauppa oli täynnä ihmisiä enkä keksinyt, mitä ostaa. Palasin kotiin hammastahnatuubin, cokiksen ja klementiinien kanssa. Tein lounaaksi puuroa, kun ei ollut nälkä eikä mikään huvittanut.
Tapasin kaverin asemalla. Olin jättänyt kotiin printtaamani Luxin ohjelman ja olin kuoleman väsynyt. Ei huvittanut yhtään, mutta sovittu mikä sovittu. Aluksi lähinnä palelin, vaikka päälläni oli monta kerrosta vaatteita. Pikkuhiljaa teokset ja valot veivät kuitenkin mukanaan. Oli todella virkistävää katsoa taidetta ja jäädyttää Raynaud-sormeni umpijäähän, kun kuvasin teoksia. Aamun aivosumu ja väsymys aivan pyyhkäistiin pois.
Minä pidän taiteesta, kuvataiteesta ehkä eniten. Lux Helsinki on tapahtuma, jonka olen kiertänyt jo monena vuonna. Jotenkin valot ovat vaan niin hienoja kaiken tämän pimeyden keskellä. Vaikka ei millään olisi huvittanut lähteä, olen todella iloinen, että olin sopinut tapaamisen. Teokset olivat upeita, vaikka ihan kaikki eivät iskeneet samalla tavalla. Minulla oli mukavaa. Palasin kotiin paljon virkeämpänä kuin lähdin. Taide teki hyvää.
Lempiteokseni oli ehkä kuvassa oleva "Medicine City". Vaikka kuvauksessa puhuttiinkin yksinäisyydestä ja masentuneisuudesta ja niiden lääkitsemisestä, en näe teosta siltä kantilta. Näen teoksen 20 000 lääkkeiden läpipainopakkausta mahdollisuutena. Siten, että pystyn elämään elämääni lääkkeiden avulla. Olen kaupunki-ihminen ja kaupunki on mielestäni kaunis, sekä teoksessa että elävässä elämässä. Turhaan ei tietenkään pidä ketään lääkitä, mutta minulle lääkkeet tällä hetkellä mahdollistavat elämän. Ne mahdollistavat sen, että pääsen Lux Helsingin tapaisiin tapahtumiin ja voin viettää aikaa ulkona pakkasessa. Voin kävellä ympäri kaupunkia tunnin ajan ja nauttia taiteesta.
