Siirry pääsisältöön

Jatkuvaa palelua ja adrenaliinireaktioita


Tervehdys! Vuosi onkin alkanut mielenkiintoisesti. Kroppa on aivan sekaisin. En tiedä vaikuttaako pakkaset vai stressaanko jotain vai mistä on kyse, mutta tämän kropan vaihtaisin heti, jos ottajia olisi. Mulla on ollut kylmä ihan koko ajan jo monta päivää. Olen yleensäkin palelevainen, mutta tämä on minullekin epänormaalia. Kotona on 23 astetta lämmintä, mulla on päällä sukat, villasukat, pitkät housut, pitkähihainen paita ja huppari, josta on huppu vedetty pään peitoksi. Silti on kylmä ja minun tarvitsee ottaa vielä villaviltti harteille. Töissä on päällä farkut, pitkähihainen, villatakki ja lisäksi villashaali kiedottuna ympärille.

Tämän lisäksi olen ihan jäässä öisin, mutta samalla olen kylmässä hiessä. Nukun lämpimissä vaatteissa ja piiloudun päätä myöten peiton alle niin, että korvatkin on peitettyinä.

Raynaud ilmoittelee itsestään ihan täysillä, Kynnenaluset voivat olla ihan siniset ja kylmät, sormet kämmenpuolelta punaiset ja kuumat. Ja kun on kylmä muutenkin, on sormilla ja varpailla tietysti myös kylmä. Kun ne ovat kylmät, niitä särkee. Näin -20C pakkasilla ulkona on oltava sormilla nelinkertaiset hansikkaat ja silti sormet jäätyvät.

Kaiken palelun lisäksi autonominen hermostoni tuntuu käyvän aivan ylikierroksilla. Saan ison adrenaalinsyöksyn ihan pienistä stressitilanteista ja huono olo jää päälle pitkäksi aikaa, vaikka stressitilanne on ohi. Tärisen kaikesta stressistä ja sydän tykyttää vaikka vaan istun sohvalla. Ja kun puhun stressitilanteesta tarkoitan puhelua, jota en odottanut tai jotain yllättävää asiaa. Eli tavallaan joku pieni "herätys" muuttuu kropassa tällä hetkellä aivan ylimitoitetuksi reaktioksi.

Kuten sanoin, koko kroppa on aivan sekaisin. Jotenkin mietin, että jos vaikka flunssa yrittää tulla, mutta kaikesta tästä huolimatta mulla ei ole mitään flunssan oireita. Ei ole yskää, nuhaa, kuumetta kurkkukipua tai muutakaan. Tämä vaan on todella inhottavaa, sillä en keksi tähän mitään, millä tämän saa loppumaan.

Tämän kaiken takia kroppaa myös särkee, nukun huonosti ja päivät menevät kuin automaatilla. En jaksa muistaa asioita, jos niitä ei ole kirjoitettu lapuille. En saa aikaiseksi muuta kuin pakolliset asiat töissä tai ne, jotka olen etukäteen sopinut tai kirjoittanut tehtävälistalle. Iltaisin istun ja tuijotan tv:tä. Ja palelen.

Toivottavasti tämäkin menee jossain välissä ohi. Tällä hetkellä en tee jalkalihastreenejäni (varpaille nousua vuorojaloin polvet koukistettuina), sillä tärinä on liian kova. Liikunnasta on muutenkin joulutauko, mutta ensi viikolla alkaisivat taas pilates ja PhysioPilates. No, ehkä se on nyt ihan hyvä, kun molemmat reisien jänteet ovat kipeät ja tulehtuneen oloiset ja alaselkää särkee. Ikävää aloittaa uusi vuosi valittamalla, pahoittelen. Paleleminen vaan on todella inhottavaa. Vedän taas vilttiä niskaan ja yritän pysyä lämpimänä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

The Ehlers-Danlos Societyn virtuaalisessa kesäkonferenssissa oli myös kaksi mielenkiintoista luentoa neurodiversiteetistä. Vaikka luennoissa ei tullutkaan mitään erityistä tietoa siitä liittyvätkö autismi ja hypermobiliteetti tai ADHD ja hypermobiliteetti toisiinsa, lääkäreillä oli mielenkiintoisia huomioita asioista. Dr. Carolina Baeza-Velasco kerhoi kuinka sekä yliliikkuvuusoireyhtymissä että autismissa on monia samanlaisia oireita. Lista oli pitkä motorisista oireista ja uniongelmista heikentyneeseen asentotuntoon sekä ruoansulatusongelmiin.  Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu keskushermoston poikkeavuuksia EDS-potilailla. Siinä huomattiin, että EDS-potilailla löydettiin samanlaisia poikkeavuuksia kuin autismin kirjon sairauksissa mm. tunteiden säätelyn, kognitiivisen kivunhallinnan ja alueilla aivoissa. Nämä alueet säätelevät tunnesignaaleja ja sosiaalisia signaaleja. Molempien sairausryhmien potilailta on myös löydetty aivojen heterotopiaa eli aivojen harmaan aineen ...

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...