Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis

Pukeutumista 20-luvun teemalla.

Vanha sananlasku pitää kyllä paikkansa. Ihan henkilökohtaisesti voin todistaa asian tänä lauantaiaamuna. Eilen oli työpaikan pikkujoulut 20-luvun teemalla. Pitäisi tajuta, että tämän naisen tanssit on tanssittu. Sitä vaan ei siinä hetkessä tajua, kun on mukavaa.

Dj:n aloitettua settinsä, porukka lähti tanssimaan. Koska olen joskus tanssimista harrastanut, hetken hommaa sivusta katsottuani piti päästä mukaan. Virhe. Pitäisi muistaa, että tällä kropalla ei vaan enää tanssita. Oli hauskaa ja löytyi tanssittajiakin. Tajusin virheeni kunnolla vasta, kun olin istunut kotimatkan bussissa ja yritin päästä bussista ulos. Kroppa ei totellut ja penkistä nouseminen oli hankalaa. Näytin varmasti pikkujouluista palaajalta, kun nykivästi kävelin pysäkiltä kotiin. Syynä vaan ei mun kohdalla ollut alkoholi vaan kivut. Kroppa ei enää kestä tuon tyyppistä liikuntaa. Tanssissa tulee liikuteltua kroppaa liikaa, ja jotkut tanssittajat olivat ehkä vähän turhan äkkinäisiä liikkeissään.

Nukkumisesta ei juuri tullut mitään viime yönä, vaikka muutaman tunnin sainkin unta. Kuudelta oli pakko nousta, kun ei vaan pystynyt enää löytämään asentoa, jossa olisi pystynyt olemaan. Onneksi on Eurosport, josta tulee niinkin viihdyttävää ohjelmaa kuin painonnostoa ja autourheilua aikaisin aamulla. Niitä tässä sitten olen tuijotellut pyöriskellessäni sohvalla ja lattialla etsien jotenkin siedettäviä asentoja. Kipulääkkeet on toki käytössä myös.

Käyn niin harvoin ulkona viihteellä, että totaalisesti unohdin, että tämä kroppa ei vaan kestä tanssia enää. Tanssiessa kivut eivät vielä tunnu, vaan ne tulevat jälkeenpäin, kun pysähtyn ja rauhoitun. Mä vaan rakastan tanssimista! En tiedä pystynkö jatkossakaan istumaan sivussa, jos/kun tulee tilaisuus tanssia. Ymmärrän, että pitäisi ja tästä mua on varoitettu, että mulle sopivaa liikuntaa on... ei juurikana mikään. Eikä ainakaan tanssiminen.

Tänään särkee ihan joka paikkaa: alaselkää, lonkkia, polvia, nilkkoja, varpaita, ranteita, sormia, niskaa... ja kylkikin taas kramppaa. Ei ole herkkua tämä hypermobiliteettisyndrooma. Onneksi tälle päivälle ei ole mitään pakollista tekemistä, jos ruokakaupassa käymistä ei lasketa. Saan levyttää olohuoneen matolla ja tuijoittaa zombiena tv:tä.

Lusikat on tälle päivälle todella rajalliset. Tässä juuri laskeskelen, että jos pääsisin sekä apteekkiin että kauppaan tässä kohta, niin sitten voisin levätä loppupäivän. Jos vaan jaksaisin nousta tästä lattialta, pukea ulkovaatteet ja ottaa repun esille. Ja raahustaa sinne kauppaan. Pyykkiäkin pitää jaksaa pestä, mutta kone onneksi tekee suurimman työn.

Jätän teidät näihin aatoksiin ja toivotan teille mukavaa pikkujoulukautta.