Siirry pääsisältöön

Opi tuntemaan itsesi


Persoonallisuustestit, käyttäytymisprofiilit ja muut - ovatko ne täyttä huuhaata? Olen viime vuosien aikana ollu mukana muutamassa erilaisessa testauksessa. En puhu itse tehtävistä nettitesteistä vaan kouluttajan vetämistä tilaisuuksista, joissa käydään läpi erilaisia persoonatyyppejä. Niitä on hauska tehdä ja niistä myös halutessaan oppii, uskoo niihin oikeasti tai ei.

Viimeisin käymäni testi oli tällä viikolla vedetty enneagrammi-tilaisuus. Kahdesti olen tehnyt Peili-käyttäytymisprofiilin, ja molemmissa on tulokset olleet hyvin saman suuntaiset. Nyt teimme työpaikan porukalla enneagrammi-testit ja tilaisuudessa kävimme kouluttajan kanssa läpi eri persoonallisuustyyppejä ja niihen hyviä ja huonoja puolia. En itse pidä näitä kovin tieteellisinä ja vakavina tutkimuskeinoina, mutta ymmärrän, miksi näitä teemme. Näiden kautta opimme kuinka eri tavalla eri ihmiset toimivat ja reagoivat samassa tilanteessa. Opimme samalla enemmän työkavereistamme, kun käymme näitä testejä ja persoonallisuustyyppejä yhdessä läpi.

Jännää on myös, että opin asioita itsestäni. Vaikka tiedänkin, että toimin tietyllä tavalla jossain tilanteessa, oli jännä huomata, että kaikki eivät suinkaan toimi samalla tavalla kuin mikä on minulle luonnollista. Joku toimintamalli, mikä on minulle helppo, on jollekulle muulle todella vaikeaa. Vaikka itse teen päätökset nopeasti, jonkun saattaa tarvita miettiä niitä yön yli. Toinen näkee kaikessa mahdollisuuksia, innostuu niistä ja toinen miettii aina, missä homma voi mennä pieleen. Yksi pohtii asian eri puolia tarkasti, toinen rakastuu ensimmäiseen ideaansa.

Sain tyypikseni 8:n, mikä on varma vaikuttaja. Tuosta linkin takaa löytyy siitä yhdenlainen, lyhyehkö kuvaus. Jos joku innostuu itseään testailemaan, netistä löytyy näitä enneagrammeja vaikka kuinka paljon ja erilaisia. Testin tarkoitushan ei ole lyödä leimaa kenenkään otsaan tai luokitella ketään tiettyyn lokeroon. Idea on antaa ajattelemisen aihetta ja oppia ymmärtämään muiden erilaista reagointia. Voit halutessasi kurkata enneagrammin perusteita. Peili-testin idea on nähdä itsensä siten, miten muut sinut näkevät. Siinä ymmärsi myös sen, että toinen voi nähdä käyttäytymisesti hyvin eri tavalla kuin itse sen tarkoitat. Ja erityisesti työyhteisössä tai muussa tiiviissä yhteisössä on tärkeää ymmärtää toisten erilaisuutta ja hyväksyä se. Et voi muuttaa toisia tai heidän käytöstään, voit muuttaa vain itseäsi ja omaa ajatteluasi. Itse edustin Peilin mukaan edistävää tyyliä. Löysin netistä myös esitteen, jossa vähän näkee, millaisen profiilin Peili-käyttäytymisprofiilista saa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

The Ehlers-Danlos Societyn virtuaalisessa kesäkonferenssissa oli myös kaksi mielenkiintoista luentoa neurodiversiteetistä. Vaikka luennoissa ei tullutkaan mitään erityistä tietoa siitä liittyvätkö autismi ja hypermobiliteetti tai ADHD ja hypermobiliteetti toisiinsa, lääkäreillä oli mielenkiintoisia huomioita asioista. Dr. Carolina Baeza-Velasco kerhoi kuinka sekä yliliikkuvuusoireyhtymissä että autismissa on monia samanlaisia oireita. Lista oli pitkä motorisista oireista ja uniongelmista heikentyneeseen asentotuntoon sekä ruoansulatusongelmiin.  Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu keskushermoston poikkeavuuksia EDS-potilailla. Siinä huomattiin, että EDS-potilailla löydettiin samanlaisia poikkeavuuksia kuin autismin kirjon sairauksissa mm. tunteiden säätelyn, kognitiivisen kivunhallinnan ja alueilla aivoissa. Nämä alueet säätelevät tunnesignaaleja ja sosiaalisia signaaleja. Molempien sairausryhmien potilailta on myös löydetty aivojen heterotopiaa eli aivojen harmaan aineen ...

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...