Siirry pääsisältöön

Harjoite käden liikeradan korjaamiseen

 


Kävin työfysioterapeutilla keskustelemassa olkapääni ongelmista ja työasennoista sekä miten voisin etätöissä parantaa ergonomiaani. Käynti oli itseasiassa todella hyödyllinen, sillä sain hyviä vinkkejä työasentoihin ja kuinka kotioloissa pystyn säätämään asioita. Vasen olkapääni on vaivannut minua vuosia AC-nivelen subluksoituessa ja viime keväänä koko olan alue alkoi mennä kramppiin. Tuntuu, että nykyään vaihtoehdot ovat joko subluksaatio tai kramppi.

Fysioterapeutti varmensi epäilyni, että käytän oikeaa ja vasenta kättäni aivan eri tavoilla ja eri lihaksilla. Tämä varmasti aiheuttaa osan olan alueen ongelmista. Tietysti syy ja seuraus ovat epäselviä eli onko subluksaatio syy ongelmiin vai seuraus niistä - vai molempia.

Testasimme käsieni ja olkieni liikerataa pienillä painoilla. Idea on, että molemmissa käsissä on sama esine, joka kuitenkin painaa jotain jolloin joudun lihaksilla tekemään töitä. Käsien nostot tulee tehdä peilin edessä, jolloin pystyn tarkkailemaan olkapäitäni ja sitä, että nostan oikeasti molempia käsiä samalla tavalla ja samaa tahtia.

Sain vinkin harjoitella asiaa kotona kahvimukeilla. Mukeihin laitetaan vettä ja päälle kelmua. Tällöin pystyn näkemään myös, että pidän mukin oikeassa asennossa enkä läikytä vettä. Jos muki ei ole aivan tasassa, läikkyy vettä kelmua vasten. Tätä tietysti testasin heti. Muki on oikeasti hyvän painoinen ja sen avulla on helppo harjoitella juomisen ja nostamisen liikeratoja, koska mukista on myös helppo pitää kiinni.

Ainoaksi ongelmaksi tuli oikeastaan se, että käsissä on yllättävän paljon liikkuvia osia! Olkapää ja hartia oli helppo huomata jo fysioterapeutin luona. Kotona tajusin, että myös ranteen asento on tärkeä mukia nostettaessa: pidän vasenta ja oikeaa rannettani ihan eri asennossa. Joten harjoituksesta tulikin olkapään, kyynärpään ja ranteen asentojen harjoitus. Sen lisäksi mukin pitää pysyä vaakatasossa ja virheasentoihin ohjautuvien nivelten asentoja tulee korjata. Yllättävän haastavaa! 

Minulla on kuitenkin hyvä fiilis tästä harjoitteesta ja uskon sen auttavan, kunhan toistan sitä tarpeeksi monta kertaa. Ideahan on opettaa vasemmalle kädelleni oikea liikerata ja tapa toimia,

Työfysioterapeuttini mittasi myös puristusvoimani. Pyydän mittausta aina välillä, kun tapaan sopivan ammattilaisen. Olen pistänyt arvoja ylös, jotta näen mihin suuntaan ne kehittyvät. 

Tällä kertaa vasen käteni oli heikompi kuin oikea käteni. Tätä on tapahtunut viimeksi vuonna 2012. Vuodesta 2016 lähtien kaikissa mittauksissa vasen käteni on ollut vahvempi. Tällä kertaa vasen käsi puristi 13 kg ja oikea 17 kg. Eiväthän ne nyt hyvät ole edelleenkään, sillä selvästi keskimääräistä heikomman tuloksen raja on 26 kg ikäisilläni naisilla. Silti, ne ovat olleet paljon huonommatkin, alimmillaan 10 ja 5 kg.

Olen sitä mieltä, että painehanskojen, rannetukien sekä sormiortoosien jatkuva käyttö "säästävät" käsiäni ja niissä riittää enemmän voimaa. Ne eivät rasitu yhtä paljon tavallisissa toimissa ja tällöin käsissä riittää voimaa muihin asioihin. Joka tapauksessa olen iloinen, että puristusvoimani eivät ole selkeästi vähentyneet. Ehkä vasemman käden huonommat voimat selittyvät vasemman puolen ongelmilla olassa ja oikeastaan koko kehossa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

The Ehlers-Danlos Societyn virtuaalisessa kesäkonferenssissa oli myös kaksi mielenkiintoista luentoa neurodiversiteetistä. Vaikka luennoissa ei tullutkaan mitään erityistä tietoa siitä liittyvätkö autismi ja hypermobiliteetti tai ADHD ja hypermobiliteetti toisiinsa, lääkäreillä oli mielenkiintoisia huomioita asioista. Dr. Carolina Baeza-Velasco kerhoi kuinka sekä yliliikkuvuusoireyhtymissä että autismissa on monia samanlaisia oireita. Lista oli pitkä motorisista oireista ja uniongelmista heikentyneeseen asentotuntoon sekä ruoansulatusongelmiin.  Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu keskushermoston poikkeavuuksia EDS-potilailla. Siinä huomattiin, että EDS-potilailla löydettiin samanlaisia poikkeavuuksia kuin autismin kirjon sairauksissa mm. tunteiden säätelyn, kognitiivisen kivunhallinnan ja alueilla aivoissa. Nämä alueet säätelevät tunnesignaaleja ja sosiaalisia signaaleja. Molempien sairausryhmien potilailta on myös löydetty aivojen heterotopiaa eli aivojen harmaan aineen ...

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...