The Ehlers-Danlos Societyn kesäkonferensissa kesäkuussa 2021 psykiatrian professori Stephen Porges kertoi, miksi ahdistuneisuus on niin yleistä yliliikkuvien joukossa. Reumatologi Alan Hakim haastatteli häntä ja nostin tähän huomioita keskustelusta.
Kysyttäessä, miksi ahdistuneisuus on niin yleistä hypermobiileilla, Dr. Porges sanoi, että yliliikkuvuusoireyhtymiä sairastavilla autonominen hermosto toimii eri tavalla. Ahdistuneisuus ei johdu yliliikkuvilla psyykkisistä sairauksista vaan siitä, että autonominen hermosto on jatkuvasti hälytysvalmiudessa.
Lääkärit Hakim ja Porges keskustelivat kuinka ensin on huomattu hypermobiliteetin ja ahdistuneisuuden yhteys ja pikkuhiljaa siihen on yhdistetty autonomisen hermoston herkkyys. He puhuivat myös polyvagaalisesta teoriasta. Se selittää elimistön toimintaa ja käyttäytymistä siihen, kuinka reagoimme ympäristön ärsykkeisiin. Suomenkielistä tekstiä polyvagaalisesta teoriasta löydät esimerkiksi Duodecim-lehden 1/2016 artikkelista Polyvagaalinen teoria ja emotiaalinen trauma.
Dr. Hakim kuvasi, kuinka HSD- ja EDS-potilaat eivät välttämättä tunne, että heillä olisi ahdistuneisuushäiriö vaan, että heillä on moninaisia oireita. Heille kuitenkin monesti diagnosoidaan ahdistuneisuushäiriö. Porges ja Hakim keskustelivat siitä, kuinka tämä johtuu lääketieteen eri alojen siiloutuneisuudesta. Lääketiede on historiallisesti nähnyt ahdistuneisuuden psykiatriseksi sairaudeksi, jolla ei ole paljonkaan tekemistä fyysisten toimintojen kanssa. Neurofysiologia kuitenkin näkee ahdistuneisuuden fysiologisena ilmiönä.
Stephen Porges on kehittänyt kehonhahmotus kyselyn, josta Alan Hakim oli hyvin kiinnostunut. Hänen mukaansa se auttaa potilasta kertomaan tarkemmin kuinka he voivat eikä vain sitä, että he ovat ahdistuneita. Porges kertoi, että he ovat parhaillaan tekemässä tutkimusta siitä, kuinka potilaan kyselyssä ilmoittamat oireet vastaavat kehon autonomisen hermoston reaktioita ja fysiologisia toimintoja. Hän sanoi, että näyttää siltä, että ne vastaavat niitä hyvin, mutta tutkimusta ei olla vielä julkaistu.
Porgesin mukaan hypermobiliteetin kannalta kiinnostavaa on se, että kehon traumojen historia näyttää kartoittuvan autonomisen hermoston säätelyyn. Vaikka hypermobiliteettisyndrooma on kollageenin häiriö, usein siihen liittyy trauman laukaisija ja monella siihen liittyy myös dysautonomiaa. Porges selitti asiaa niin, että nämä keho tulkitsee vaaran merkkejä herkästi ja aiheuttaa autonomisen hermoston reaktion, vaikka siihen ei olisi aihetta. Autonomisen hermoston oireilu on kehon siirtymistä uhkatilaan.
Monissa eri diagnooseissa on autonomisen hermoston oireita. Tällaisia ovat muun muassa traumaperäinen stressihäiriö, autismi ja EDS. Autonomisen hermoston oireilun tutkimukseen on kuitenkin vaikea saada rahoitusta. Monet haluaisivat löytää juurin tiettyyn diagnoosiin liittyvät oireet, mutta Porgesin mukaan olisi ensin tärkeää pystyä kartoittamaan kokonaiskuvaa ja sen jälkeen olisi ehkä mahdollista löytää juuri tiettyyn diagnoosiin liittyvät autonomisen hermoston oireet, jolloin oireita voisi olla mahdollista hoitaa.
Porges kertoi, kuinka autonomisen hermoston oireet ovat elimistön uhkareaktioita. Hän kuitenkin mietti, että esimerkiksi yliliikkuvuusoireyhtymät ovat kollageenin häiriöitä, mutta jos suuri osa kipu- ja muista oireista oikeastaan johtuu autonomisen hermosto häiriöistä, niitä voitaisiin ehkä tulevaisuudessa hillitä tai uudelleensäätää. Meneillään on tutkimus EDS-potilaille, jossa akustista signaalia lähetetään aivorunkoon ja sen vaikutuksia autonomisen hermoston oireiluun tutkitaan. Samaa on kokeiltu Parkinson-potilaalla ja ainakin tällä potilaalla oireet vähenivät. Hän kertoi, että Parkinsonin taudin oireet voivat mahdollisesti osittain olla autonomisen hermoston aiheuttamia, vaikka tauti itsessään ei ole.
Alan Hakim kuvasi, kuinka viime vuosikymmeninä hypermobiliteetin, ahdistuksen ja autonomisen hermoston oireilun tutkimus on mennyt eteenpäin ja yhä useammat ovat tutkineet asioiden yhteyttä. Stephen Porges mietti, kuinka neurofeedback-hoidot voisivat olla tehokkaita EDS-potilaille autonomisen hermoston oireilun ja ahdistuksen hoitoon. He keskustelivat kuinka lääkitys ei yleensä toimi kovin hyvin hypermobiileilla henkilöillä, vaikka lääkkeitä käytetäänkin.
Porges sanoi, että hermoston säätelyn harjoitukset voivat olla hyödyllisiä. Tälläisiä ovat esimerkiksi hengitysharjoitukset ja palleahengityksen opettelu, jooga ja lapsilla leikit, jossa on liikkumista, pysähdyksiä ja kasvojen ilmeitä. Hän myös mainitsi oikeanlaisen ruoan, joka auttaa neurotransmittereitä eli hermoston välittäjäaineita toimimaan ja otti esimerkkinä lesitiinin.
Keskustelua oli kiinnostava kuunnella, vaikka se olikin hyvin lääketieteellinen. Itse odotan käynnissä olevien tutkimusten tuloksia suurella mielenkiinnolla.