Kesäistä elämää toukokuussa

Liian suuren kompression hansikkaat.

Viime aikojen kesäiset säät ovat olleet aivan ihania.  Toivottavasti toukokuun helteet eivät jää kesän ainoiksi. Tykkään kesäsäästä, vaikka Raynaud-sormet turpoavatkin herkästi helteellä. Painehansikkaat tulevat tarpeeseen senkin takia. Vaikkakin kesäkelit alkoivat aurinkoihottumalla ja oli taas vaikeaa pistää kesävaatteet päälle ja näyttää tukiarsenaali kaikille. Silti nautin siitä ja huomaan, että tuista on tullut niin osa minua, ettei minua oikeastaan haittaa, että ne näkyvät. Otan ne huomioon vaatteita valitessani.

Olkavarren kipua olen saanut talttumaan kipugeelillä, kylmällä ja särkylääkkeillä. Ei se vieläkään ole normaali, mutta ainakaan sitä ei särje jatkuvasti ja voin tehdä vasemmallakin kädellä joitain asioita. Käsi liikkuu melko kivuttomasti ja vähitellen olen alkanut lisätä sen käyttöä.

Olen myös käynyt ostamassa itselleni uuden parin painehansikkaita. Venosanin hansikkaat, joiden kompressioluokka on 2, ovat muuten minulle täydellisen kokoiset, mutta niiden ranneosa voisi olla pidempi. Ne ovat silti minulle sopivimman kokoiset ja kuitenkin vielä järkevän hintaiset. Minulla on useita hansikaspareja, sillä käytän hansikkaita joka ainoa päivä ja ne pitää pestä aina käytön jälkeen.

Apuvälinekaupan myyjä antoi minun kokeilla myös toisen merkkisiä hansikkaita, joissa oli suurempi kompressio. Ne olivat itse asiassa ranteesta hieman suuret, mutta tuntuivat käsissä tosi hyviltä. Vaikka niillä oli paljon hintaa, harkitsin jo hetken niiden ostamista. Sitten kokeilin sormien harottamista, eikä se onnistunut. Suurempi kompressio tarkoittikin sitä, että minun heikoissä käsissäni ei enää riittänyt voima sormien harottamiseen. Tämä tarkoittaa, etten mm. pystyisi kirjoittamaan koneella ne hansikkaat käsissä. Toimistotyöläisenä se on aika tarpeellinen taito.

Hypermobiliteettioireyhtymä on kyllä jännä sairaus. Vaikka se ei näy päällepäin, sen kanssa elääkseen saa tehdä paljon töitä. Joka ainoa päivä avaan yläselkäni lukkoja ja yritän saada ne pysymään auki. Polveni yritän pitää auki, mutta yliliikkuvien lonkkien ja polvien takia lihakset jäävät polvista helposti jumiin ja kramppiin. Tänään iltapäivällä vasen polvi alkoi kiukutella. Se on luultavasti osittain sijoiltaan (subluksaatiossa), ja se menee välillä melkein paikalleen ja taas pois. Yritän tässä hoitaa polvea piikkipallolla ja saada painetta ja kipua siitä pois. Kauppaan kävellessäni polvi välillä lähes napsahti pois alta, kun siihen yhtäkkiä iski kipu.

Toisaalta näiden kanssa oppii myös elämään. Polveni ovat jumiutuneet ja kiukutelleet koko elämäni ajan. Sama äidilläni ja veljelläni. Vasta nyt olen oppinut ymmärtämään, että kaikkien polvet eivät suinkaan subluksaa eikä niitä tarvitse "potkia paikoilleen", kuten meidän perheessä on tapana. Ehkä myös se, että nämä asiat ovat niin tavallisia minulle, ovat opettaneen minua elämään niiden kanssa. Kun ne eivät ole ikinä kotona olleet "epänormaaleja" en ole oppinut niitä pitämään mitenkään outoina tai erikoisina. Ne vaan ovat olemassa, ja niiden kanssa eletään.