Siirry pääsisältöön

Selkäkipujen kanssa selviämistä

Heräsin tänään 11 tunnin yöunien jälkeen kurkku- ja selkäkipuun. Minä, joka en ikinä nuku pitkään, nukuin 11 tuntia. Kun lauantai-iltana käy nukkumaan puoli kymmeneltä, ehtii saada pitkät unet vaikka herääkin ennen yhdeksää. Edelleen olo on väsynyt ja istun villashaaliin kietoutuneena koneen edessä. Kurkkukipu on hävinnyt kuumaa kahvia lipittämällä ja vettä juomalla. Selkäkipu jatkuu. Tästä taitaa tulla hiljainen päivä. Ilmeisesti viikko on vienyt voimat ja lusikat ovat vähissä.

Selkäni on ollut todella jumissa koko viikon. Jopa niin pahasti, että vatsalihakset alkoivat krampata ja vatsa tietysti menee sellaisesta sekaisin. Lisäksi vasen jalkani ei toiminut normaalisti. Huomasin taas kompuroivani rappusissa, kun kiipesin niitä ylöspäin. Kun kolmatta kertaa viikon sisällä olin nokallani rappusissa, arvasin mistä oli kyse. Tätä käy, kun jostain syystä unohdan käyttää jalkaa oikein ja vain käännän jalkaa lonkasta enkä nosta sitä. Tällä kertaa en saanut liikerataa korjattua, vaikka tiesin, missä vika oli. Vasen puoli ei suostunut toimimaan normaalisti, vaikka kuinka yritin.

Kuva portaista.

Torstaina minulla oli vihdoin aika fysioterapeutille. Alaselästä olivat kalvot todella pahasti kiinni. Erityisesti vasemmalta puolelta olivat pakaran kalvot lonkkaluun reunasta koko matkalta jumissa. Lisäksi muutenkin temppuilevassa alaselässäni olivat nikamat L3-5 paikoiltaan ja pullistuineina taaksepäin. Nämä ovat minulla niitä nikamia, joiden välissä on välilevyjen pullistumia (protruusioita ja prolapsi). Fyssari sanoi, että eihän se jalka voi nousta kunnolla, jos "häntä" on kääntyneenä sisäänpäin ja koko alaselkä levynä jumissa. Lisäksi lonkan koukistaja oli etupuolelta jumissa.

Availujen jälkeen selkä saatiin taas liikkumaan hyvin ja jalka alkoi toimia normaalisti. Olen kuitenkin loppuviikon joutunut olemaan tarkkana selkäni kanssa, sillä se alkaa hyvin helposti hakea taas kääntymistä eteenpäin ja juuttumaan kiinni. Olen kotona liikutellut alaselkääni ja tarkkaillut sen asentoja. Alaselkää särkee. Kyseessä voi olla myös lihassärky, jos nikamat ovat olleet huonossa asennossa pahimmassa tapauksessa jopa uudenvuoden yli. Toki siellä voi olla muutakin häikkää, mutta lihaksia ainakin pystyn rentouttamaan piikkimatolla ja lihasrelaksanteilla.

Myös yläselkä on temppuillut ja sinne tulee paineen tunne, joka ahdistaa ja vaikeuttaa hengittämistä.  Tällä kertaa vika löytyi Th9-10 nikamista, jotka olivat jumissa. Selasin fysioterapiavihkoani taaksepäin ja huomasin että vuoden sisään yläselässäni on olleet paikaltaan erilaisina kombinaatioina ja eri määriä nikamat Th4-10 sekä L3-SI. Onhan tuolla sitten muutama nikama, joka pysyy nätisi paikallaan. Vaikka asiasta vitsailenkin, on se oikeasti hieman pelottavaa. Omalta äidiltäni on nyt kaksi kertaa leikattu selkä selän luudutusta varten. Operaatiot ovat olleet päivän mittaisia ja koska haluttua tulosta ei ensimmäisessä leikkauksessa saavutettu, jouduttiin luudutusta purkamaan ja tekemään uudestaan sekä luuduttamaan lisää. Itse en tällaiseen haluaisi missään nimessä joutua ja yritänkin hoitaa selkääni niin, ettei edes vuosien päästä sitä tarvitsisi leikata tai luuduttaa.

Kuva selkänikamista.
Minulla on jo toiminnallista skolioosia selässä, todettu kulumaa sekä nikamien protruusioita ja prolapseja alaselässä. Yläselkää ei koskaan ole edes tutkittu, alaselkää ainoastaan. En kuitenkaan usko, että yläselän kuvaaminen muuttaisi mitään. Sieltä luultavasti löytyy samoja muutoksia kuin alaselästäkin, mutta hoitolinja näissä on kuitenkin konservatiivinen ja oireen mukainen, ei tiedolla ole tässä vaiheessa mitään merkitystä.

Tällä viikolla alkoi myös kaupungin fysioterapian järjestämä Kehosta voimavaroja -ryhmä. En oikein tiennyt, mitä ryhmältä voisin saada tai odottaa, mutta menin avoimin mielin paikalle. Ensimmäisestä kerrasta meni iso osa esittelyihin ja papereiden täyttelyyn, mutta ehdimme tehdä asentoharjoituksia seisten ja istuen sekä maaten asento- ja rentoutusharjoitusta. Ryhmä on mukavan pieni, ja ryhmän sisältö koostuu sekä keskustelusta että harjoituksista. Odotan kyllä ensi viikon ryhmää ja mitä kaikkea siellä tullaan tekemään. Nyt jo etukäteen hirvittää, että ryhmä kokoontuu vain seitsemän kertaa. Yritän imeä sieltä kaiken mahdollisen opin itselleni.

Nyt seuraavina viikkoina illat menevätkin pitkälti omaa itseäni hoitaen erilaisissa ryhmissä. Käyn normaalisti pilateksessa ja PhysioPilateksessa. Nyt on vielä Kehosta voimavaroja -ryhmä ja tietysti tavallisia fysioterapiakäyntejä. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia. Täytyy vaan yrittää muistaa, että on myös ok levätä iltaisin töiden jälkeen.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

The Ehlers-Danlos Societyn virtuaalisessa kesäkonferenssissa oli myös kaksi mielenkiintoista luentoa neurodiversiteetistä. Vaikka luennoissa ei tullutkaan mitään erityistä tietoa siitä liittyvätkö autismi ja hypermobiliteetti tai ADHD ja hypermobiliteetti toisiinsa, lääkäreillä oli mielenkiintoisia huomioita asioista. Dr. Carolina Baeza-Velasco kerhoi kuinka sekä yliliikkuvuusoireyhtymissä että autismissa on monia samanlaisia oireita. Lista oli pitkä motorisista oireista ja uniongelmista heikentyneeseen asentotuntoon sekä ruoansulatusongelmiin.  Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu keskushermoston poikkeavuuksia EDS-potilailla. Siinä huomattiin, että EDS-potilailla löydettiin samanlaisia poikkeavuuksia kuin autismin kirjon sairauksissa mm. tunteiden säätelyn, kognitiivisen kivunhallinnan ja alueilla aivoissa. Nämä alueet säätelevät tunnesignaaleja ja sosiaalisia signaaleja. Molempien sairausryhmien potilailta on myös löydetty aivojen heterotopiaa eli aivojen harmaan aineen ...

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...