Kolmisen viikkoa sitten aloitin taas syksyn pilatestunnit. Käyn kerran viikossa PhysioPilateksessa ja kerran viikossa tavallisella pilates-tunnilla. Tavallisella tunnilla otan joissain liikkeissä yleensä rennommin ja yritän aina varoa asentojani ja tekemisiäni. Pilatesohjaajalle olen kertonut, että saatan tehdä asioita eri tavoin, sillä en aina pysty tekemään kaikkia asioita. Syksyn ensimmäisellä tunnilla oli ohjaajana sijainen, joka veti hyvän tunnin. En vaan itse osannut olla tarpeeksi varovainen. Keskityin seuraamaan uuden ohjaajan hieman erilaista ohjausta ja liikkeiden eri nimiä ynnä muuta.
Seuraavana aamuna tajusin, että selässä on nikama pois paikaltaan. Selkärangassa oli möykky ulospäin, ja selällä ei voinut nojata mitään vasten, sillä se sattui. Yleensä fysioterapeuttini aina laittaa ne paikalleen, mutta tällä kertaa seuraava aikani oli vasta yli kahden viikon päästä eikä oma aikatauluni antanut periksi yrittää muuttaa sitä kuntoutusviikon takia.
Minulla oli kuitenkin muutaman päivän päästä lääkäriaika muista asioista, ja siellä kysyin, voisiko hän tehdä asialle jotain. Lääkäri auttoi nikaman takaisin paikalleen, ja selkä tuntui taas normaalilta. Seuraavana päivänä nikama pullahti taas ulos rivistään. Onneksi se oli kuitenkin vähemmän kipeä kuin ensimmäisellä kerralla. Täytyy silti myöntää, että otti päähän. Välillä inhoan hypermobiliteettisyndroomaa oikein kunnolla.
Vihdoin ja viimein, vajaa kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen pääsin taas fysioterapeutilleni. Sinne kävellessäni olin ajatuksissani, ja yhtäkkiä polveen sattui. Jouduin pysähtymään keskelle katua ravistelemaan ja potkimaan polveani, sillä tuntui kuin joku puukottaisi minua polveen. Onnistuin kuitenkin hyppelemään fysioterapeutin vastaanotolle.
Kävi ilmi, että polvessa oli siinä kävellessä jänne luiskahtanut nivelen väliin. En voi ymmärtää, miten. Luultavasti astuin varomattomasti jalan jotenkin vinoon. Fysioterapeuttini vaan sanoi, että kun on noin väljät polvet, näin voi käydä. Onneksi jänne saatiin sieltä pois ja polvi tuntui paremmalta. Käytin polvitukea pari päivää, sillä polvi tuntui vähän aralta, ja sen taakse ilmestyi kaksi isoa mustelmaa. Olen yrittänyt kävellä varovasti ja pitää aina nilkan ja polven samaan suuntaan, jotta polveen ei tule kiertoa. Tätä kai tämä elämä on. Yritän elää varovasti, mutta kaikkea ei voi varoa koko ajan ja sitten vahinkoja paikataan jälkeenpäin.
Fysioterapeutti laittoi selkänikin kuntoon ja nikaman paikoilleen. Hän avasi lihasten ja kalvojen jumit ja katsoi, että selkä liikkuu taas normaalisti. Hän ehti myös hoitaa ranteiden ja käsivarsien jumit sekä avata leukojen jumittuneet kalvot ja lihakset. Tuntui niin rennolta ja hyvältä, kun kävelin ulos vastaanotolta.
Tällä kertaa iloa kesti seuraavaan päivään. Yhtäkkiä kesken työpäivän selkään alkoi taas sattua, ja nikama oli pullahtanut ulos rivistöstä. Seuraavaan fysioterapia-aikaan on puolitoista viikkoa. Toivottavasti keksimme siellä jonkun tavan, jolla nikama saadaan pysymään rivissä. Siihen ei auta piikkimatto, lihasrelaksantit, pallo, pilatesliikket, pilatesrulla... mikään, mitä olen keksinyt. Onneksi se ei kuitenkaan ole kivulias koko ajan. Tämän kanssa pitää vaan tottua elämään.
Seuraavana aamuna tajusin, että selässä on nikama pois paikaltaan. Selkärangassa oli möykky ulospäin, ja selällä ei voinut nojata mitään vasten, sillä se sattui. Yleensä fysioterapeuttini aina laittaa ne paikalleen, mutta tällä kertaa seuraava aikani oli vasta yli kahden viikon päästä eikä oma aikatauluni antanut periksi yrittää muuttaa sitä kuntoutusviikon takia.
Minulla oli kuitenkin muutaman päivän päästä lääkäriaika muista asioista, ja siellä kysyin, voisiko hän tehdä asialle jotain. Lääkäri auttoi nikaman takaisin paikalleen, ja selkä tuntui taas normaalilta. Seuraavana päivänä nikama pullahti taas ulos rivistään. Onneksi se oli kuitenkin vähemmän kipeä kuin ensimmäisellä kerralla. Täytyy silti myöntää, että otti päähän. Välillä inhoan hypermobiliteettisyndroomaa oikein kunnolla.
Vihdoin ja viimein, vajaa kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen pääsin taas fysioterapeutilleni. Sinne kävellessäni olin ajatuksissani, ja yhtäkkiä polveen sattui. Jouduin pysähtymään keskelle katua ravistelemaan ja potkimaan polveani, sillä tuntui kuin joku puukottaisi minua polveen. Onnistuin kuitenkin hyppelemään fysioterapeutin vastaanotolle.
Kävi ilmi, että polvessa oli siinä kävellessä jänne luiskahtanut nivelen väliin. En voi ymmärtää, miten. Luultavasti astuin varomattomasti jalan jotenkin vinoon. Fysioterapeuttini vaan sanoi, että kun on noin väljät polvet, näin voi käydä. Onneksi jänne saatiin sieltä pois ja polvi tuntui paremmalta. Käytin polvitukea pari päivää, sillä polvi tuntui vähän aralta, ja sen taakse ilmestyi kaksi isoa mustelmaa. Olen yrittänyt kävellä varovasti ja pitää aina nilkan ja polven samaan suuntaan, jotta polveen ei tule kiertoa. Tätä kai tämä elämä on. Yritän elää varovasti, mutta kaikkea ei voi varoa koko ajan ja sitten vahinkoja paikataan jälkeenpäin.
Fysioterapeutti laittoi selkänikin kuntoon ja nikaman paikoilleen. Hän avasi lihasten ja kalvojen jumit ja katsoi, että selkä liikkuu taas normaalisti. Hän ehti myös hoitaa ranteiden ja käsivarsien jumit sekä avata leukojen jumittuneet kalvot ja lihakset. Tuntui niin rennolta ja hyvältä, kun kävelin ulos vastaanotolta.
Tällä kertaa iloa kesti seuraavaan päivään. Yhtäkkiä kesken työpäivän selkään alkoi taas sattua, ja nikama oli pullahtanut ulos rivistöstä. Seuraavaan fysioterapia-aikaan on puolitoista viikkoa. Toivottavasti keksimme siellä jonkun tavan, jolla nikama saadaan pysymään rivissä. Siihen ei auta piikkimatto, lihasrelaksantit, pallo, pilatesliikket, pilatesrulla... mikään, mitä olen keksinyt. Onneksi se ei kuitenkaan ole kivulias koko ajan. Tämän kanssa pitää vaan tottua elämään.