Siirry pääsisältöön

Reissu Tallinnaan ja jumiutuneita lihaksia

Aloitin kesälomani ja heti ensimmäisenä päivänä tein ystävieni kanssa päiväretken Tallinnaan. Arvasin jo etukäteen sen olevan rankka reissu, sillä lähtö kotoa oli ennen yhdeksää aamulla ja paluu vasta puoli yhdentoista aikaan illalla. Yritin ottaa mukaan mahdollisimman vähän tavaraa, mutta koska luvattiin sateista päivää, laukkuun oli pakko laittaa muutakin kuin lompakko ja henkilökortti.

Koska minulla on aina kylmä, puin päälleni villatakin sekä tuulta ja sadetta pitävän pusakan. Silti pakkasin mukaan vielä ohuen, mutta lämpimän huivin, jotta voin tarvittaessa vielä kietoa sen ympärilleni.

Kävelimme Telliskiven alueella ja vanhassa kaupungissa. Kävimme syömässä aivan loistavassa intialaisessa ravintolassa, joka löytyi vähän vahingossa Telliskivestä. Sen nimi oli Lendav Taldrik. Viileänä ja sateisena päivänä se oli lämmin ja tarjosi maukasta, mausteista ruokaa. Sisustus oli mieleeni. Pöytinä toimivat vanhat kaapelikelat, jotka oli maalattu iloisilla väreillä, seinillä oli taidetta ja tarjoilijat ystävällisiä.


Sää oli suoraan sanottuna melko hirveä. Vihmoi vettä, tuuli ja lämpöä oli 12 astetta. Kovin paljon ei ihmisiä ollut Telliskiveen eksynyt ja saimme ihastella muraaleja aivan rauhassa.  On ehkä ennenkin käynyt ilmi, että olen taiteen ystävä.

Olin varaustautunut retkeen nilkka- ja rannetuilla ja laittamalla painehanskat käsiini. Yllättävän hyvin jaksoin kävellä ympäriinsä. Onneksi pidimme taukoja ruokapaikoissa ja kahviloissa. Kävimme myös designliikkeissä Telliskivessä sekä vanhan kaupungin turistiliikkeissä katsomassa tavaroita. Ulkona oli niin kylmä, että oli kiva välillä pysähtyä sisälle lämmittelemään, vaikken oikeastaan ostoksia tehnytkään.

Vasta laivalla kotiinpäin tullessa alkoi selkä vihoitella, mutta sen onneksi kesti, kun tiesi kohta pääsevänsä kotiin. En yleensä tee ihan tällaisia koko päivän retkiä aamusta iltamyöhään juuri sen takia, että joku paikka hajoaa kuitenkin. Sunnuntai menikin melkein lepäillessä. Aivotoimintakin oli nolla enkä saanut oikein aikaiseksi mitään. Yritin käydä ulkona kävelemässä. Hissukseen tein pienen lenkin, mutta papatkin kävelivät minusta ohi.

Tänä aamuna nousin vuoteesta ja kävelin pitkin seiniä. Ihan kuin olisi ollut kovastikin humalassa. En vaan pystynyt kävelemään suoraan. Arvasin, että ongelma on jumiutunut niska. Avasin hartioita faskiapallolla ja liikuttelin selkää pilatesliikkeiden avulla. Siitä oli sen verran apua, että pystyn kävelemään normaalisti, vaikka niska onkin edelleen kovin jumissa. Toivon sen vertyvän päivän mittaan, kun on PhysioPilatestakin iltapäivällä.

Aloin miettimään, että mitä olisin ennen tehnyt. En varmaan olisi osannut tehdä mitään. Kaikki tämä vuosien harjoittelu oman kropan jumien kanssa, työkalut sen ymmärtämiseen ja työstämiseen ovat antaneet minulle myös hyvin ratkaisukeskeisen lähestymisen ongelmiin. Kun kroppa jostain prakaa, ensimmäinen ajatus on "Mitä tälle voi tehdä?". Monesti ongelmasta ei ehdi tulla kovin isoa, koska heti sen ilmestyttyä osaan tehdä sille jotain ja ainakin estää sitä pahentumasta ellen suoraan jo korjata sitä.

Viime viikolla fyssarilla käydessäni avattiin myös jumivaa sisäreittä. Siellä oli lihas aivan onnettoman kireä. Kuin kireä naru olisi vienyt nivusesta polven taakse. Nyt olen varovasti yrittänyt joka päivä venytellä lihasta, jottei se jumahtaisi takaisin, vaan saisin sen kuntoon. Pitkä hyvä kausi on ilmeisesti lopussa. Toivon, että kesäloma auttaa taas rentouttamaan kehon hyvään kuntoon. Ennen lomia oli sählinkiä ja kiirettä töissä. Siivosin myös toimistokaappeja sen verran urakalla, että ranteet turposivat ja hartiat jumittivat. Nyt on paperit ja mapit sekä tavarat käyty läpi. Se olisi ollut edessä joka tapauksessa, kun vuoden vaihteen tienoilla on edessä muutto uusiin tiloihin. Nyt on minun osaltani siivous tehty. Ainakin toivon niin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Autonominen hermostoni on sekaisin

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että joku teksti pitäisi saada aikaiseksi näistä autonomisen hermoston ongelmista. Sen mitä olen muiden kirjoituksia lueskellut, tuntuvat POTS-oireet olevan aika tavallisia autonomisen hermoston oireita meillä, jotka kärsimme hypermobiliteettisyndroomasta tai Ehlers-Danlosin hypermobiilityypistä. POTS-oireilla tarkoitetaan poikkeuksellisen suurta syketason nousua seisomaan noustessa ja aivojen verensaannin vaihtelua. Ne voivat vaikeina olla hyvinkin paljon elämää rajoittavia. Minun ongelmani on kuitenkin adrenaliini. Tarkemmin sen aiheuttamat reaktiot elimistössäni. Adrenaalinin vaihtelut voivat edesauttaa kroonisen väsymysoireyhtymän syntymistä, mutta minun ongelmani liittyy adrenaalinihyökyihin ja stressin käsittelyyn. Ensi kertaa tajusin, että tämä minulla lapsesta asti ollut vaiva, voisi liittyä hypermobiliteettisyndroomaan, kun luin Alan Pocinkin kirjoittaman artikkelin Joint hypermobility and Joint hypermobility syndrome . Myöhemmin kun kä...

Kipuasteikko

Olen miettinyt kipua ja sen määrittämistä. Monesti kipu kysytään asteikolla 0-10. Tämä on tottakai hyvä määre ja hoitohenkilökunta pystyy hieman suhtetuttamaan potilaan tuntemaa kipua. Ongelma tässä on se, että koska asteikolle ei kysymyksen yhteydessä anneta sanallista kuvailuasteikkoa, voivat lääkäri ja potilas käsittää asteikon eri tavoin. Jos sinä ja minä juttelisimme kipuasteikosta ja kivun määrästä, emme varmastikaan käsittäisi sitä samalla tavalla. Vaikka meillä sattuisi olemaan täysin sama kipu luultavasti vetäessämme numeron ihan lonkalta, arvioisimme sen eri tavoin. Toinen voisi arvioida sen yläkanttiin ja toinen alakanttiin. Tietenkään kumpikaan asioista ei ole hyvä. Jos arvioit kipusi liian korkealle verrattuna siihen, miten hoitohenkilökunta sen arvioi, et ole kipuinesi uskottava. Jos taas arvioit ne liian alakanttiin, ei kipujasi pidetä kovina, koska et itsekään tunnu niitä pitävän kovin kovina. Itse huomaan arvioivani kivun yleensä liian pienellä numerolla, aina...