On juhannusviikonloppu ja sunnuntai. Aurinko paistaa ja ulkoa kuuluu linnunlaulua sekä ihmisten ääniä. Minä istun ja makaan parvekkeen lattialla tyynyjen päällä. Välillä kävelen ympyrää asunnossani ja vaihdan asentoa. Luen hetken kirjaa ja taas nousen ylös. Tänään on kipupäivä.
Kaksi mukavaa päivää takana ystävien ja perheen kanssa. On juteltu, naurettu ja syöty hyvin. Tänään kroppa ei enää jaksa. Selkä ja lonkat ovat tulessa, nilkkoja pakottaa ja ranteet ovat voimattomat. Kaivoin kuitenkin koneen esille ja kirjoitan. Yleensä säästän kirjoituksen hyviin hetkiin ja tunnelmiin. Tänään kerron kivusta.
On vapaapäiväni ja aikani levätä ennen alkavaa työviikkoa. Istun, makaan ja pyörin parvekkeella. Nautin auringosta, jonka säteet vielä aamupäivällä osuvat parvekkeelle. Kuuntelen liikenteen huminaa ja lintujen ääniä, satunnaisia ohikulkijoita ja heidän puhettaan.
Vaihdan asentoa. Istun risti-istunnassa ja kumarrun jalkojen yli kirjoittamaan lattialla olevalla koneella. Välillä kaadun asennosta selälleni tyynyjen päälle antaakseni selälleni uuden asennon. Käännyn vatsalleni ja pyörittelen ranteitani. Nousen istumaan ja luen yhden kappaleen vieressäni olevasta kirjasta. Kävelen jääkaapille ja haen pullon vichyä. Palaan takaisin tietokoneelle. Näin kulkee aamupäivä tänään.
Ajatus katkeaa eikä missään asennossa ole hyvä olla. Joka paikkaa särkee. Muistan, että tänään on päästävä ruokakauppaan tai syötävä makaronia sinapilla. Jos viitsii sitä keittää. En jaksa nousta. Makaan pitkän vartalotyynyn päällä kyljelläni ja tunnen, kuinka aurinko lämmittää selkää. Tässä on hetken hyvä. Kunnes olkapää vääntyy kehon painon alla ja käsi puutuu. On pakko vaihtaa asentoa.
Pää painaa liikaa eikä ole hyvä pitää päätä pystyssä. Käyn makuulle ja nostan jalat ylös. Nilkat tykkäävät, selkä ei. Selkä haluaisi liikkua. Harkitsen lähteväni kävelylle. Lonkat huutavat ja nilkkoja pakottaa, kun nousen taas kävelemään. Ei hyvä. Mikään asento ei ole hyvä.
Ei pitäisi tehdä liikaa, pitäisi tauottaa tekemisiään. Pitkän hyvän kauden jälkeen ei vaan enää osannut. Liika on liikaa ja tänään maksetaan siitä. Kun tästä taas selvitään, huomenna on paremmin.
Kaksi mukavaa päivää takana ystävien ja perheen kanssa. On juteltu, naurettu ja syöty hyvin. Tänään kroppa ei enää jaksa. Selkä ja lonkat ovat tulessa, nilkkoja pakottaa ja ranteet ovat voimattomat. Kaivoin kuitenkin koneen esille ja kirjoitan. Yleensä säästän kirjoituksen hyviin hetkiin ja tunnelmiin. Tänään kerron kivusta.
On vapaapäiväni ja aikani levätä ennen alkavaa työviikkoa. Istun, makaan ja pyörin parvekkeella. Nautin auringosta, jonka säteet vielä aamupäivällä osuvat parvekkeelle. Kuuntelen liikenteen huminaa ja lintujen ääniä, satunnaisia ohikulkijoita ja heidän puhettaan.
Vaihdan asentoa. Istun risti-istunnassa ja kumarrun jalkojen yli kirjoittamaan lattialla olevalla koneella. Välillä kaadun asennosta selälleni tyynyjen päälle antaakseni selälleni uuden asennon. Käännyn vatsalleni ja pyörittelen ranteitani. Nousen istumaan ja luen yhden kappaleen vieressäni olevasta kirjasta. Kävelen jääkaapille ja haen pullon vichyä. Palaan takaisin tietokoneelle. Näin kulkee aamupäivä tänään.
Ajatus katkeaa eikä missään asennossa ole hyvä olla. Joka paikkaa särkee. Muistan, että tänään on päästävä ruokakauppaan tai syötävä makaronia sinapilla. Jos viitsii sitä keittää. En jaksa nousta. Makaan pitkän vartalotyynyn päällä kyljelläni ja tunnen, kuinka aurinko lämmittää selkää. Tässä on hetken hyvä. Kunnes olkapää vääntyy kehon painon alla ja käsi puutuu. On pakko vaihtaa asentoa.
Pää painaa liikaa eikä ole hyvä pitää päätä pystyssä. Käyn makuulle ja nostan jalat ylös. Nilkat tykkäävät, selkä ei. Selkä haluaisi liikkua. Harkitsen lähteväni kävelylle. Lonkat huutavat ja nilkkoja pakottaa, kun nousen taas kävelemään. Ei hyvä. Mikään asento ei ole hyvä.
Ei pitäisi tehdä liikaa, pitäisi tauottaa tekemisiään. Pitkän hyvän kauden jälkeen ei vaan enää osannut. Liika on liikaa ja tänään maksetaan siitä. Kun tästä taas selvitään, huomenna on paremmin.