Siirry pääsisältöön

Kartoituksia fysio- ja toimintaterapiassa


Tänään kävin ensimmäisellä fysioterapiakäynnillä sekä ensimmäisellä toimintaterapiakäynnillä. Etukäteen en osannut oikein odottaa kummastakaan mitään erityistä. Molemmista käynneistä jäi hyvä mieli ja tuntui, että minua kuunneltiin.

Toimintaterapiassa tehtiin muutamia käsien toimintatestejä ja sain oirekyselyn kotitehtävänä täytettäväksi. Katsottiin myös mun tukia ja keskusteltiin käsien toiminnasta. Olin kuvitellut, että juurikin hienomotoriikka on mun ongelma, mutta hienomotoriikkatesti meni viitearvoihin, käsien karkeamotoriikan Block and Box -testi oli reilusti niiden alle. Oli tosiaan yllätys, että meni näin päin, koska olin kuvitellut ongelman olevan juurikin toisinpäin. No, siksi kai näitä tutkitaan, ettei ole kyse mun kuvitelmista vaan todellisista testituloksista. Jutteli myös siitä, että testin edetessä mun vauhti hidastuu. Siitä en yllättynyt, sillä tavallaan tiesinkin sen. En tietenkään juurikaan tällaisessa tilanteessa, mutta kun jotain toimintoa jatkan pitkään, tahti hidastuu - esimerkiksi kävellessä.

Fysioterapiassa juteltiin paljon mun nykytilanteesta ja mitä jo teen sen eteen, että voin hyvin. Sain hyvää palautetta siitä, mitä jo teen ja olen opetellut tekemään. Katsottiin läpi mulla olevat tuet ja kerroin, missä tilanteissa käytän niitä. Käytiin lisäksi läpi minun historiaani ja kipupiirroksen avulla ongelmiani ja mitkä niistä ovat pahimpia. Sain täältäkin ruksittavia kyselyitä kotitehtäväksi, viisi kappaletta. Ensi kerralla käydään ilmeisesti niitä läpi ja katsellaan mun liikettä ja asentoja.

Oli mukava kuulla, että hänen mielestään teen jo paljon oikeita asioita ja kuulemma näkee myös jo asennoista. Kerroinkin, että paikallaan ollessani pystyn aika hyvin löytämään uudet asennot ja muutenkin tällaisissa tilanteissa yleensä skarppaan. Liikkeessä voi olla sitten eri juttu.

Olen tässä viime kirjoituksen jälkeen ehtinyt myös käydä ylläri-ekg;ssä. Sain soiton fysiatrian polilta, että lääkäri oli kirjoittanut lähetteen myös sellaiseen. Sain soiton keskelle kuntoutusviikkoani, ja piti sanoa, etten millään pysty sillä viikolla käymään yhdessäkään labrassa. Onneksi kuitenkin olin perjantaina kotona siihen aikaan, että ehdin heittää laukut sisälle ja painella labraan. Se olikin pienimuotoinen seikkailu, sillä siellä oli sinät vuorattu erilaisilla lapuilla ja ohjeilla, jotka olivat ristiriidassa keskenään. Hetken siellä sekoiltuani sain ekg:n hoidettua. Tuloksista en kyllä tiedä, sillä niitä ei näy omakannassa eikä hoitaja sanonut muuta kuin, että ne menevät koneelle. 

En ole vielä nähnyt fysiatrinkaan tekstiä, vaikka ainakin fysioterapeutilla se oli jo käytössä. Pitänee kysellä näistä ensi viikolla, kun taas menen fysiatrian polille. Josko joku osaisi kertoa, saanko tuloksia ja tietoja jostain. On vieraan oloista tämä kunnallinen sairaanhoito tottumattomalle. Kyselen varmaan liikaakin, mutta onneksi sain hyviä vinkkejä ja tietoa jo nyt alkukäynneillä.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

The Ehlers-Danlos Societyn virtuaalisessa kesäkonferenssissa oli myös kaksi mielenkiintoista luentoa neurodiversiteetistä. Vaikka luennoissa ei tullutkaan mitään erityistä tietoa siitä liittyvätkö autismi ja hypermobiliteetti tai ADHD ja hypermobiliteetti toisiinsa, lääkäreillä oli mielenkiintoisia huomioita asioista. Dr. Carolina Baeza-Velasco kerhoi kuinka sekä yliliikkuvuusoireyhtymissä että autismissa on monia samanlaisia oireita. Lista oli pitkä motorisista oireista ja uniongelmista heikentyneeseen asentotuntoon sekä ruoansulatusongelmiin.  Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu keskushermoston poikkeavuuksia EDS-potilailla. Siinä huomattiin, että EDS-potilailla löydettiin samanlaisia poikkeavuuksia kuin autismin kirjon sairauksissa mm. tunteiden säätelyn, kognitiivisen kivunhallinnan ja alueilla aivoissa. Nämä alueet säätelevät tunnesignaaleja ja sosiaalisia signaaleja. Molempien sairausryhmien potilailta on myös löydetty aivojen heterotopiaa eli aivojen harmaan aineen ...

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...