Olin reissussa Amsterdamissa, ja kuten aina reissussa, siellä tulee tehtyä ja nähtyä kaikenlaista. Lepo jää vähälle, mutta se ei reissatessa haittaa. Kun tulin kotiin, väsymys iski. Olen kolme vuorokautta lähinnä toipunut reissusta, hieman ulkoillut, mutta lähinnä katsonut tv:tä tai muuten vaan levännyt.
Reissaaminen ottikin yllättävän koville, vaikka itse reissussa asiaa en huomannutkaan. Olen reissun jälkeen nukkunut kymmenen tunnin yöunia ja päivät ovat menneet koomatessa. Viiden päivän reissu on tarkoittanut kolmen päivän toipumisaikaa ja tänäänkin aion ottaa loppupäivän rennosti.
Tänään olin jo pirteämpi olo ja aamuauringon innoittamana päätin pestä ikkunat. Pienessä kämpässä ikkunoita ei ole montaa, mutta ottaa se silti voimille. Jälkeen päin on kuitenkin onnellinen olo, että nyt on kirkkaat ikkunat, joista näkee kunnolla ulos. En suinkaan pidä ikkunoiden pesusta ja se on aina rankka operaatio käsille ja selälle. Silti minusta on ihanaa, kun niistä näkee kunnolla ulos ja aurinko saa paistaa sisälle. Ymmärrän, että kaikille ei ikkunoiden pesu ole prioriteettilistan päässä, mutta itselle kirkkaat ikkunat ja valon tulo sisälle niiden läpi on niin suuri ilon aihe ja voiman lähde, että siihen kannattaa käyttää energiaa.
Huomenna alkaa taas arki ja viikko meneekin vauhdilla, koska ensi viikolla minulla on kahden päivän seminaari. Niiden jäljiltä pitäisikin varmasti levätä, sillä kokoustilojen tuolit jättävät aina toivomisen varaa selälleni.
Amsterdam ja Utrecht ovat hienoja kaupunkeja, mutta täynnä portaita, jotka ovat jyrkkiä. Itse onneksi pystyn portaita kävelemään ja muutenkin kiertämään kaupunkia kävellen. Tykkäsin paikasta todella paljon. Minulla hypermobiliteettisyndrooma tekee sen, että käteni ovat huonossa kunnossa. Myös jalkani kärsivät, mutta nilkkatuet auttavat minua jaksamaan ja pitävät lonkkaan kohdistuvan rasituksen aisoissa. Onneksi lomalla käsiin ei kohdistu yhtä paljon rasitusta kuin jalkoihin, joten pystyin nauttimaan reissusta. Vaikka jalat kyllä huusivat hoosiannaa, kun olin kiivennyt Utrechtin katedraalin torniin. Kaikki 465 porrasta ylös ja alas. Mutta se olisi varmasti rasittanut ketä vaan, joka ei ole tottunut moisiin porrasmääriin.
Olin etukäteen viisas ja varasin fysioterapeutille ajan saapumistani seuraavana päivänä. Käsien ja jalkojen sekä niskan jumit saatiin heti avattua. Olen viettänyt aikaa piikkimattoni päällä tv:tä katselleen ja rentouttanut myös selkääni. Jalat ovat edelleen väsyneet, mutteivät onneksi kipeät.
Matkustaminen ja uusien paikkojen näkeminen on kivaa, mutta huomaan tarvitsevani paljon toipumisaikaa matkan jälkeen. Onneksi olin ottanut koko viikon lomaa ja sain neljä päivää toipumisaikaa ennen arjen alkamista.