Kroppa kipuilee
Blogini on näköjään ollut tauolla useamman viikon, eikä oikeastaan mistään sen erityisemmästä syystä kuin että oma jaksaminen on ollut kortilla. Olen tänäänkin täällä vain, koska Google ilmoitteli Google+:n lopettamisesta ja minun piti tulla tarkistamaan, mitä kaikkea blogistani tämän myötä häviää. Toivottavasti ei kovin paljon.
Samalla huomasin, että viimeisestä kirjoittelukerrasta on kolme viikkoa. Alkuvuosi on ollut rankka vaikkei oikeastaan mistään erityisestä syystä. Elämä kulkee, kuten aina ennenkin. Aikani on vaan ollut melko buukattu sekä viikolla että viikonloppuna. Tästä syystä energiat ovat viime aikoina olleet vähissä. Kuljen kalenterini määrittämään paikkaan ja lopulta romahdan iltaisin sohvalle ja sänkyyn. Olen myös istunut muutaman pitkän päivän töissä viime aikoina, täysin omasta halustani saada jotkut asiat tehtyä. Tätä jaksaa aikansa, mutta lopulta kroppa alkaa sanoa sopimustaan irti.
On ollut todella mukavaa tavata ystäviä ja käydä kahvilla, jutustella ja tehdä kaikenlaisia asioita. Jälkeen päin vaan kaikki energia on käytetty. Jos tapaaminen on työpäivän jälkeen, on seuraava työpäivä entistä hankalampi. Pitäisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni oman kalenteroinnin suhteen ja muistaa jättää sekä viikolle että viikonloppuun rauhallisia päiviä. Olen pitkään ollut hyvässä kunnossa, ja unohdin taas jättää aikaa itselleni ja toipumiseen. Hypermobiliteettisyndrooma on siitä petollinen, että hyvinä aikoina ei aina muista, miltä huonot ajat tuntuvat ja vahingossa ajaa itsensä taas kipukierteeseen.
Käyn perjantaisin pilates-tunnilla ja vaikka tunneilla on todella mukavaa, en meinannut eilen saada itseäni lähtemään sinne ollenkaan. Joka paikkaa särki eikä huvittanut. Päätin kuitenkin yrittää, sillä jos alan jättää tunteja välistä, tiedän, että sinne meneminen on jatkossa entistä hankalampaa. Sanoin tunnin aluksi ohjaajalle, että tänään olen kipeä ja jätän joitan juttuja välistä. Käsien kivut olivat pitkästä aikaa todella pahat, eikä käsiin oikein voinut nojata. Käsien ollessa rentoina, osa sormista puristui löysään nyrkkiin.
Tunnilla oli lopulta ihan mukavaa, vaikka jätinkin liikkeitä välistä ihan siitä syystä, että paikkoja särki liikaa. Viime aikoina on kroppaani särkenyt joka puolelta - käsistä, alaselästä, polvista, nilkoista, niskasta, hartioista jne. Kaularangan lihakset ovat jumineet koko tammikuun, vaikka niitä on fyssarin kanssa avattu. Ne tuntuvat vaan kramppaavan uudestaan tai hitaasti jumiutuvan.
Alaselän polttelut ovat taas tulleet kuvioihin. Niitä yleensä tulee, kun si-nivel ei ole ihan paikallaan. Toinen vaihtoehto on jumivat kalvot, jotka kiristävät ja puristavat koko alaselkää - ja pahimmassa tapauksessa myös alavatsaa.
Muutaman viime viikon aikana minulla on myös ollut pyörryttävää oloa. Maailma alkaa vaan liikkua ympärillä. Ei tunnu siltä, että pyöryisin, mutta katu jalkojen alla alkaa nousta ja laskea tai silmissä sumenee hetkeksi. Tiedän, että tämä johtuu luultavasti sekä väsymyksestä että niskan ja hartioiden jumeista. Olen ottanut piikkimattoni esille kaapista ja yritän hyödyntää sitä sekä niskaan että alaselkään.
Olen ehkä ollut liian pitkään liian hyvässä kunnossa, että olen unohtanut levätä. En välttämättä tarkoita nukkumista tai makoilua lepäämisellä vaan yksinkertaisesti ajan ottamista itselleni. Lukemista tai piikkimatolla loikoilua. Äänikirjojen kuuntelua, hitaita päiviä ilman aikataulua tai pakollista tekemistä. Tiedän, että hypermobiliteettioireyhtymässä lihakset joutuvat koville ja kehon huoltoon pitää kiinnittää huomiota. Se vaan unohtuu, kun tarjolla on kaikenlaista mukavaa tekemistä.
Jos jotain positiivista pitää tästä väsymyksestä hakea niin uni maistuu. Koska olen ollut vuosia uniongelmainen eikä unta ole riittänyt ilman pientä Triptyl-annosta iltaisin, olen onnellinen unista. Tosin Triptyliä otan edelleen, sillä en halua herätä kipuhin kolmelta aamuyöstä. Silti tiedän, ettei tämä ole hyvä asia, että kehoni alkaa protestoida oli se sitten kivuilla, liialla unella tai pyörryttämisellä.
Tänään lupasin itselleni, että varaan itselleni omaa aikaa. En buukkaa kalenteriani täyteen, vaikka se näyttäisikin tyhjältä. Lupaan levätä enemmän, jotta jaksan paremmin.
Samalla huomasin, että viimeisestä kirjoittelukerrasta on kolme viikkoa. Alkuvuosi on ollut rankka vaikkei oikeastaan mistään erityisestä syystä. Elämä kulkee, kuten aina ennenkin. Aikani on vaan ollut melko buukattu sekä viikolla että viikonloppuna. Tästä syystä energiat ovat viime aikoina olleet vähissä. Kuljen kalenterini määrittämään paikkaan ja lopulta romahdan iltaisin sohvalle ja sänkyyn. Olen myös istunut muutaman pitkän päivän töissä viime aikoina, täysin omasta halustani saada jotkut asiat tehtyä. Tätä jaksaa aikansa, mutta lopulta kroppa alkaa sanoa sopimustaan irti.
On ollut todella mukavaa tavata ystäviä ja käydä kahvilla, jutustella ja tehdä kaikenlaisia asioita. Jälkeen päin vaan kaikki energia on käytetty. Jos tapaaminen on työpäivän jälkeen, on seuraava työpäivä entistä hankalampi. Pitäisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni oman kalenteroinnin suhteen ja muistaa jättää sekä viikolle että viikonloppuun rauhallisia päiviä. Olen pitkään ollut hyvässä kunnossa, ja unohdin taas jättää aikaa itselleni ja toipumiseen. Hypermobiliteettisyndrooma on siitä petollinen, että hyvinä aikoina ei aina muista, miltä huonot ajat tuntuvat ja vahingossa ajaa itsensä taas kipukierteeseen.
Käyn perjantaisin pilates-tunnilla ja vaikka tunneilla on todella mukavaa, en meinannut eilen saada itseäni lähtemään sinne ollenkaan. Joka paikkaa särki eikä huvittanut. Päätin kuitenkin yrittää, sillä jos alan jättää tunteja välistä, tiedän, että sinne meneminen on jatkossa entistä hankalampaa. Sanoin tunnin aluksi ohjaajalle, että tänään olen kipeä ja jätän joitan juttuja välistä. Käsien kivut olivat pitkästä aikaa todella pahat, eikä käsiin oikein voinut nojata. Käsien ollessa rentoina, osa sormista puristui löysään nyrkkiin.
 |
| "Rento" käsi. |
Tunnilla oli lopulta ihan mukavaa, vaikka jätinkin liikkeitä välistä ihan siitä syystä, että paikkoja särki liikaa. Viime aikoina on kroppaani särkenyt joka puolelta - käsistä, alaselästä, polvista, nilkoista, niskasta, hartioista jne. Kaularangan lihakset ovat jumineet koko tammikuun, vaikka niitä on fyssarin kanssa avattu. Ne tuntuvat vaan kramppaavan uudestaan tai hitaasti jumiutuvan.
Alaselän polttelut ovat taas tulleet kuvioihin. Niitä yleensä tulee, kun si-nivel ei ole ihan paikallaan. Toinen vaihtoehto on jumivat kalvot, jotka kiristävät ja puristavat koko alaselkää - ja pahimmassa tapauksessa myös alavatsaa.
Muutaman viime viikon aikana minulla on myös ollut pyörryttävää oloa. Maailma alkaa vaan liikkua ympärillä. Ei tunnu siltä, että pyöryisin, mutta katu jalkojen alla alkaa nousta ja laskea tai silmissä sumenee hetkeksi. Tiedän, että tämä johtuu luultavasti sekä väsymyksestä että niskan ja hartioiden jumeista. Olen ottanut piikkimattoni esille kaapista ja yritän hyödyntää sitä sekä niskaan että alaselkään.
Olen ehkä ollut liian pitkään liian hyvässä kunnossa, että olen unohtanut levätä. En välttämättä tarkoita nukkumista tai makoilua lepäämisellä vaan yksinkertaisesti ajan ottamista itselleni. Lukemista tai piikkimatolla loikoilua. Äänikirjojen kuuntelua, hitaita päiviä ilman aikataulua tai pakollista tekemistä. Tiedän, että hypermobiliteettioireyhtymässä lihakset joutuvat koville ja kehon huoltoon pitää kiinnittää huomiota. Se vaan unohtuu, kun tarjolla on kaikenlaista mukavaa tekemistä.
Jos jotain positiivista pitää tästä väsymyksestä hakea niin uni maistuu. Koska olen ollut vuosia uniongelmainen eikä unta ole riittänyt ilman pientä Triptyl-annosta iltaisin, olen onnellinen unista. Tosin Triptyliä otan edelleen, sillä en halua herätä kipuhin kolmelta aamuyöstä. Silti tiedän, ettei tämä ole hyvä asia, että kehoni alkaa protestoida oli se sitten kivuilla, liialla unella tai pyörryttämisellä.
Tänään lupasin itselleni, että varaan itselleni omaa aikaa. En buukkaa kalenteriani täyteen, vaikka se näyttäisikin tyhjältä. Lupaan levätä enemmän, jotta jaksan paremmin.
