Hypermobiilia elämää

Luin Gunilla Brattbergin kirjan Att acceptera det oacceptabla, joka mainittiin kuntoutuksen kipuluennolla. En oikein tiedä, mitä kirjasta sanoa. Odotin siltä ehkä enemmän asiaa kivusta kuin mitä siinä suoraan oli. Se on hyvä kirja ja siinä on hyviä mietinnänaiheita, mutta se on kuin monet muutkin kirjat - sen perusolettamus kivusta on minulle väärä. Kirjan oletusarvo on, että kipu tai muu ongelma on yhtäkkiä tullut elämääsi etkä nyt osaa elää sen kanssa sovussa. Olet ehkä masentunut tai pelkäät tehdä asioita kivun takia tai et pysty hyväksymään, että kivut ovat osa elämääsi ja ettet tule ikinä olemaan täysin kivuton. Minulle diagnoosit ovat olleet lähinnä helpotus, sillä vihdoin on ollut jotain, miksi kutsua vaivojani ja olen saanut niille selityksen. Minä en ole vältellyt asioiden tekemistä kivun pelossa tai ollut peloissani tai huolissani kipujeni takia. Minulla on aina ollut kipuja, niin kauan kuin muistan. Tietenkään ne eivät aina ole yhtä pahoja, niiden paikka ja syy vai...

Olemme kaikki erilaisia. Pystymme eri asioihin. Osalla kyse on treenin puutteesta, osalla sairauksista, osalla ties mistä. Ulkopuolinen ei näe päällepäin, miksi joku tekee asiat eri tavalla tai miksi hänellä on vaikeuksia asioiden kanssa. Itse en ongelmiani juurikaan julkisesti mainosta. Jos joskus kerron vaikeuksistani, kerron niistä lähinnä vitsien kautta tai humoristisina tapahtumina. Se että puhun väärin tai en löydä oikeaa sanaa on hauska tapahtuma muille. En tee julkisesti isoa numeroa siitä, etten pysty jotain asiaa tekemään tai että se on vaikeaa. Lähinnä kyselen ääneen onko joku nähnyt saksia tai kiroilen, kun joku asia ei onnistu. Valittaminen ei auta ketään, ei minua eikä muita. Tietysti joskus tulee oikeista asioista puhetta - lähinnä muiden erinäisistä krempoista kärsivien kanssa - ja silloin niistä kerron. Olen kyllä avoimesti maininnut asioistani töissä, jotta työkaverini ja esimieheni niistä tietävät. Mikään salaisuushan tämä sairauteni ei ole. Kuitenkin tuon asi...

Olin maanantaina kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin vastaanotolla. Siellä vasta oikeasti ymmärsin, että minäkin olen krooninen kipupotilas. Joku sanoi sen ensimmäistä kertaa ääneen. Vaikka minulla on ollut kipuja koko ikäni ja lääkärille olen ensimmäistä kertaa hakeutunut jatkuvien kipujen takia vuonna 2005, vasta nyt tajusin, että minäkin tipahdan luokitteluun krooninen kipupotilas. Ei sen pitäisi olla yllättävää ja olenhan minäkin sanonut, että minulla on kroonisia kipuja. Silti, vasta nyt joku ulkopuolinen sanoi sen minulle ensimmäistä kertaa ääneen. Minä olen krooninen kipupotilas. Olin viettämässä viikkoa kuntoutuksessa, ja pääsin siellä kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin puheille. Sain kokeiluun sekä melatoniinia että kipukynnystä nostavaa lääkettä. En ole vielä ehtinyt kokeilla kumpaakaan, sillä vasta tänään haen ne apteekista. Ideana on, että voisin syödä vähemmän tulehduskipulääkkeitä ja siten tietysti vähentää vatsaani ja sydämeeni niiden takia kohdistuvaa rasitu...

Viime fyssarin käynnillä juttelin pitkästi käsieni toimintakyvystä, ja kuinka se on mielestäni laskemaan päin. Kirjoittelin muutaman päivän ajan ylös asioita, joitan en pysty tekemään normaalisti. Kiinnitin asioihin huomiota ja vertasin itseäni muihin ihmisiin. Listasta tuli paljon pidempi kuin etukäteen luulin. Kotioloissa asioita on helpompi kiertää, sillä tavarat ovat omia ja voit tehdä asioita missä asennossa vaan ja millä työvälineillä vaan. Tajusin myös ensimmäistä kertaa elämässäni, että pidän leikkuuveistä väärin kädessäni. Koska etusormeni on ihmeellinen vempula, en pysty tukemaan sillä veistä ollenkaan. Tästä syystä myöskään ranteeni ei toimi oikein. Ei siis ole ihme, että leivän leikkaaminen on hankalaa, varsinkin julkisilla paikoilla kuten lounasravintoloissa. Fysioterapeutin testatessa käsiäni, kävi ilmi, että puristusvoiman ja huonojen käsivoimien lisäksi minulla on ongelmia nimettömän ojentamisessa. Sormi ei ota vastaan käskyjä, kuten muut sormet. Koska muut sormet ...

Olen vuosia tiennyt, että käteni ovat huonot. Viimeisten puolentoista vuoden aikana olen kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota, kun muutenkin terveysasioihini on tullut uutta valoa, olen saanut diagnooseja ja hoitoa. Olen oppinut asioita itsestäni ja kehostani. Oikeastaan vasta ihan viimeisten kuukausien aikana olen oikeasti ymmärtänyt kuinka huonot käteni ovat. Olen alkanut katsoa asioita, joita muut pystyvät tekemään ja alkanut kiinnittää huomiota siihen, kuinka helpotan tekemisiäni melkein alitajuisesti. Olen aiemmissa kirjoituksissani kertonut, kuinka vessan napin painaminen sattuu sormiin, jos en muista koukistaa sormenpäitä kunnolla ennen painamista. Olen kertonut, kuinka sormenpääni saattavat mennä virheasentoihin ihan huomaamatta ja kuinka minulla on vaikeuksia parvekkeen oven lukon kanssa. 1,2 Viime aikoina olen huomannut, että minulla on vaikeuksia vetää pistoke pois pistorasiasta. Joskus täytyy ottaa kiinni jopa molemmilla käsillä tai toisella kädellä seinästä tukea...