Psykofyysista fysioterapiaa

Olen käynyt syksyn ajan tapaamassa psykofyysistä fysioterapeuttia oman fysioterapiani lisäksi. Päädyin sinne työterveyden kautta, sillä minulla oli selässä toistuva jumi, joka aiheutti kuvottavaa oloa. Työterveyslääkärin kanssa juteltiin, että lihasjumi vaikuttaa autonomiseen hermostoon, mikä vuorostaan tekee tämän kuvottavan olon ja hän päätyi lähettämään minut psykofyysiseen fysioterapiaan.

Minulle jo aikanaan vuonna 2017 HUSin fysiatrian poliklinikalla suositeltiin tällaista, ja päädyinkin kaupungin ryhmäterapiaan kymmenen kerran ajaksi. Tällöin ei kuitenkaan ollut yksilöllistä psykofyysista terapiaa minulle saatavilla. Nyt olikin mielenkiintoista keskittyä fysioterapiassa erityisesti tähän autonomisen hermoston rauhoittamiseen ja eri keinoihin.

Oma fyssarini, jolla käyn säännöllisesti, myös tuntee psykofyysista fysioterapiaa, mutta siellä keskitymme sen hetkisten ongelmien ratkaisuun. Koko käyntiajan käyttäminen sielläkin yleiseen hyvinvointiin olisi mahdollista, mutta yleensä päädymme sammuttelemaan tulipaloja. 

Ensimmäisellä käyntikerralla keskustelimme problematiikastani sekä yleisesti että juurikin tämän autonomisen hermoston osalta. Sain muutamia hengitysharjoituksia, jotka rauhottavat autonomista hermostoa. Niistä en kokenut suurta hyötyä yläselän ongelmiin, mutta toki kehoa harjoittavina asioina ne olivat mukavia harjoituksia.

Toisella käyntikerralla sain fyysisempiä harjoituksia lempeiden kiertojen muodossa. Tämä harjoitusmuotona sopii minulle paremmin, sillä paikallaan oleminen on minulle aika vaikeaa. Pieni liike ja kiertojen tuoma rytmi tuntui myös hyvältä. Myöskin istuvassa asennossa tuppaan jännittämään lonkkiani sekä selkälihaksiani aika paljon, jotten ihan lösähdä kasaan, joten ilahduin makuulla tehtävistä harjoitteista.

Ensimmäisessä harjoituksessa makasin selälläni kädet levitettyinä sivuille. Jalat koukussa ja hieman harallaan. Tästä jalkoja lempeästi käänneltiin puolelta toiselle hengityksen tahtiin. Minun piti siirtää jalkaterät hieman ulkokiertoon, sillä huomasimme, että lonkkani subluksasivat jalkaterien ollessa suorina. Kierron kulma muuttui ja lonkat pysyivät paremmin kuopissaan.

Toinen harjoitus oli myös selällään maaten ja toinen jalka oli koukussa toinen suorana. Tässä kädet nostettiin kattoa kohden. Koukussa oleva jalka käännettiin suorana olevan yli ja saman puolen käsi vietiin lattiaan. Tätäkin liikettä tehtiin hengityksen tahtiin.

Tein näitä liikkeitä kotona, mutta valitetta harjoituksista riippumaton iskiasongelma pakotti minut hylkäämään alavartalon kierrot. L5 subluksasi ja sen välilevy tökki hermoon, mikä aiheutti polttavaa kipua oikeaan jalkaan. Vaikka tämä saatiin korjattua normaalissa fysioterapiassani, alkoivat lihakset tämän jälkeen jumia ja iskiashermo jäi taas puristuksiin. Nämä jumitkin avattiin, mutta hermon ollessa tosi herkällä, on jalkaa edelleen pitänyt varoa.

Olen joutunut hieman modifioimaan harjoituksia, mutta ne ovat silti auttaneet pitämään yläselän hyvässä kunnossa ja jumit lähes poissa. Alavartaloa ei ole kärsinyt kiertää, mutta yläselkää on voinut kiertää sekä makuu- että pystyasennossa. Pystyasennosta kolmannella käyntikerralla katsoimme liikeratoja, jotta ne pysyvät tarpeeksi pieninä.

Keskustelut psykofyysisessa fysioterapiassa ovat olleet hyviä ja siinä saa hyvin perspektiiviä omaan tekemiseen.  Keskustelimme laajasti oireilun, työn, kuormittumisen sekä jaksamisen välisestä tasapainoilusta. Koska olen tiedon kerääjä ja analysoija, kyselen paljon ja mietin myös itse, mitä saan harjoituksillani aikaan. Jos vaan tekisin asioita, enkä analysoisi, onko niistä hyötyä vai en, en käyttäisi tätä mahdollisuutta parhaalla tavalla.

Psykofyysisen fysioterapeutin mielestä minulla on terve suhtautuminen oireitteni kanssa elämiseen ja  olen oikealla tavalla joustava. Sopeutan tekemistäni, joskus jopa huomaamattani, ja yritän ottaa aikaa palautumiselle. En näe hyötyä siitä, että miettisin, mitä en pysty tekemään vaan keskitän energiani siihen, miten saan asiat tehtyä. Kokeilen erilaisia tapoja selviytyä ongelmistani ja yritän etsiä ratkaisuita. 

Olen aikamoinen suorittaja, mistä olen yrittänyt  opetella pois. Välillä oma fyssarini jopa käskee minun olla tekemättä mitään ja lepuuttamaan kipeää kohtaa. Yritän ratkaista ongelman ja keksiä kiertoteitä, mutta välillä parasta on vaan olla tekemättä mitään ja antaa vamman parantua. Toisaalta ehkä ratkaisukeskeinen suhtautuminen asioihin myös pelastaa. En jää voivottelemaan ongelmaa tai anna sen lannistaa minuta. Keksin, miten voin tehdä asioita eri tavoin tai mukauttaa tekemistäni.