Siirry pääsisältöön

Olkatuen testausta

Olen viime ajat elänyt subluksaavan olkapääni kanssa. Jo vuosien ajan AC-nivel on subluksannut ja jäänyt virheasentoon. Fyssari on sitä laitellut paikoilleen ja vapauttanut lihaksia siitä ympäriltä. Nyt sama vika on siirtynyt itse olkapäähän, missä olkaluun pää jää jumiin lapaluun nivelmaljan etuosaan.

En itse erota, kummasta nivelestä on kyse, sillä olkaluun pään subluksaatio tuntuu minulle ihan samalta kuin AC-nivelen subluksaatio. En saa kättä nostettua suoraan sivulta ylös ja olassa tuntuu jäytävää, muttei kovin kipua.

Subluksaavaa olkaani on vapautettu useamman kerran fysioterapeuttien toimesta ja ympäröivien lihasten jumeja on avattu. Tällä hetkellä yritän keksiä mitä tahansa, mitä voisin asialle tehdä. Jo aiemmin saamani olkaluun pään imutus-harjoitus 1 on minulla edelleen käytössä ja yritän muistaa aina imuttaa olkapään ennen kuin nostan mitään tai tartun mihinkään. Se ei kuitenkaan itsellään ole estänyt subluksaatioita.


Fysioterapeutti ehdotti, että kokeilisin olkatukea. Hänellä oli yksi, jota pystyin kokeilemaan ja se istui todella hyvin. Kotiin päästyäni googlettelin sitä ja päädyin hankkimaan olkatuen. Ohjeena oli pitää sitä muutamia tunteja päivässä. Olen tällä hetkellä pitänyt sitä pääasiassa koneella istuessani työpäivän aikana. Tuki tuntuu todella hyvältä ja koska olkapääni kääntyy helposti eteenpäin, estää se minua lysähdyttämästä olkapäätäni eteen.  

Sain myös fysioterapeutiltani tehtäväksi testata lapaluuni jumiutumista. Kokeilen siis itse, että saanko sormet lapaluun alle. Jos saan, eivät lavan lihakset ole jumissa. Ei tämä tietenkään estä jumeja, mutta ainakin helpottaa minua niihen huomaamisessa.

Yleensä subluksaationi tapahtuvat, kun huomioni herpaantuu tai esimerkiksi nukkuessa, jolloin tietenkään ei ole kontrollia, miten kääntyilen. Nämä ovat ikään kuin laastaria ongelmaan, mutteivät korjaa sitä. Toisaalta, olen näiden subluksaavien olkieni ja AC-niveleni kanssa elänyt jo vuosia, joten uusi tilanne tämä ei ole. Fysioterapiakäynnit ovat elinehto minulle. Saan aina kehoni onglemat korjattua käynnillä eivätkä ne ehdi vain jatkuvasti pahentua.

1 Olkapään imutus -blogikirjoitus

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdä nivelten sijoiltaamenon tai osittaisen sijoiltaanmenon sattuessa?

Katsoin YouTubesta Jason Parryn esityksen  Dislocation/Subluxation Management or I'm just popping out for a while nivelten sijoiltaanmenoista ja osittaisista sijoiltaanmenoista. Hän piti esityksensä syyskuussa 2017 EDS Learning Conferencessa Las Vegasissa. Olen alle referoinut videon sisällön suomeksi. Kirjoitusvirheet ja väärinymmärrykset ovat kokonaan minun. Ohjeet ja mielipiteet ovat kuitenkin Jason Parryn videollaan antamia eivätkä omiani. Voit katsoa ja kuunnella englanninkielisen esityksen yläpuolella tai sivun lopussa olevasta linkistä. Dislokaatio, subluksaatio ja niiden syyt Dislokaatio eli sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel tulee kokonaan pois nivelkuopasta. Hoitohenkilökunnan ja sinun itsesi on erittäin helppo huomata sijoiltaanmeno eikä siitä ole epäilystä. Se on helppo huomata myös silmämääräisesti. Subluksaatio eli osittainen sijoiltaanmeno tarkoittaa sitä, että nivel ei tule kokonaan ulos nivelkuopasta vaan liikkuu tai luiskahtaa osittain nivelkuopan ...

Puutunut kieli

Kaikkea sitä voikin käydä! Minulla on vasen puoli kielestä puutunut. Pari viikkoa sitten poskihampaasta irtosi iso paikka ja jouduin hammaslääkäriin. Pelkäsin, että hammas joudutaan juurihoitamaan, sillä minäkin näin lohjenneen palan takaa hammasjuuren kuultava hampaan läpi.  Hammas ei onneksi kuitenkaan ollut kipeä. Lähinnä terävä reuna hankasi poskeen ja pelkäsin hampaan murtuvan lisää. Kaikeksi onneksi juurihoitoa ei vielä tarvittu, vaan paikkaus riitti. Lähellä kuulemma ollaan kuitenkin, sillä vanhan paikan alle oli tullut uutta reikää. Mä pelkään hammaslääkärissä, vaikka näin aikuisena käynnit on olleet ihan siedettäviä ja lääkärit mukavia. Lapsuuden hammaslääkäritraumat kulkevat kuitenkin mukana. Sen takia haluan aina puudutteen, kun porataan ja uusille hammaslääkäreille muistan kertoa, että puutumisessa kestää. Tälläkin kertaa uusi lääkäri kurkkasi suuhun sen verran, että juu, korjattava on ja laittoi puudutteen ennen kuin alkoi valmistella muuten asiaa. Tällä kertaa puudute...

Autonominen hermostoni on sekaisin

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että joku teksti pitäisi saada aikaiseksi näistä autonomisen hermoston ongelmista. Sen mitä olen muiden kirjoituksia lueskellut, tuntuvat POTS-oireet olevan aika tavallisia autonomisen hermoston oireita meillä, jotka kärsimme hypermobiliteettisyndroomasta tai Ehlers-Danlosin hypermobiilityypistä. POTS-oireilla tarkoitetaan poikkeuksellisen suurta syketason nousua seisomaan noustessa ja aivojen verensaannin vaihtelua. Ne voivat vaikeina olla hyvinkin paljon elämää rajoittavia. Minun ongelmani on kuitenkin adrenaliini. Tarkemmin sen aiheuttamat reaktiot elimistössäni. Adrenaalinin vaihtelut voivat edesauttaa kroonisen väsymysoireyhtymän syntymistä, mutta minun ongelmani liittyy adrenaalinihyökyihin ja stressin käsittelyyn. Ensi kertaa tajusin, että tämä minulla lapsesta asti ollut vaiva, voisi liittyä hypermobiliteettisyndroomaan, kun luin Alan Pocinkin kirjoittaman artikkelin Joint hypermobility and Joint hypermobility syndrome . Myöhemmin kun kä...