Hypermobiilia elämää

Pukeutumista 20-luvun teemalla. Vanha sananlasku pitää kyllä paikkansa. Ihan henkilökohtaisesti voin todistaa asian tänä lauantaiaamuna. Eilen oli työpaikan pikkujoulut 20-luvun teemalla. Pitäisi tajuta, että tämän naisen tanssit on tanssittu. Sitä vaan ei siinä hetkessä tajua, kun on mukavaa. Dj:n aloitettua settinsä, porukka lähti tanssimaan. Koska olen joskus tanssimista harrastanut, hetken hommaa sivusta katsottuani piti päästä mukaan. Virhe. Pitäisi muistaa, että tällä kropalla ei vaan enää tanssita. Oli hauskaa ja löytyi tanssittajiakin. Tajusin virheeni kunnolla vasta, kun olin istunut kotimatkan bussissa ja yritin päästä bussista ulos. Kroppa ei totellut ja penkistä nouseminen oli hankalaa. Näytin varmasti pikkujouluista palaajalta, kun nykivästi kävelin pysäkiltä kotiin. Syynä vaan ei mun kohdalla ollut alkoholi vaan kivut. Kroppa ei enää kestä tuon tyyppistä liikuntaa. Tanssissa tulee liikuteltua kroppaa liikaa, ja jotkut tanssittajat olivat ehkä vähän turhan äkkinäisiä...

Otin tyhjän blogisivun esille, ja en enää tiennytkään, mistä kirjoittaa. Tavallaan aiheita on monia, mutta samalla ei yhtäkään. Päällimmäisenä ajatuksena minulla on ollut koko viikon, että mä en jaksa olla sairas. Enkä suostu olemaan sairas. Haluan elää elämääni normaalisti enkä jaksa miettiä olevani sairas. Olen ollut melko kivuton viimeisen viikon - tai jotain sellaista. On helppo unohtaa, että on mitään vialla, kun ei ole paljon kipuja. Olen viettänyt paljon aikaa ystävieni kanssa ja puuhaillut monia asioita. Tavallaan jään jopa ajattelemaan, että kivut ovat oikeasti poistuneet kokonaan. Vaikka voin kyllä arvata, että näin ei ole. Melko kivuttomana ollessani en jaksa velloa kivussa, säryssä ja sairaudessa. Jätän siis Facebook-ryhmät lukematta ja kommentoimatta. Jotenkin on myös hankalampi kirjoittaa tänne, koska ehkä oletan, että tämän blogin lukijoita kiinnostaa juurikin hypermobiliteettisyndrooman aiheuttamat ongelmat tai eläminen niiden kanssa. Kun ongelmia ei ju...

Kuva: pixabay.com Kävin tänään taas fysioterapiassa. Siinä jutellessamme ja tämän kerran asioita listaillessani puhe kääntyi kipuun. Kerroin, kuinka mielestäni en tällä hetkellä ole kovin kipeä, mitä nyt selkä aamuisin, mutta muutoin olen melko kivuton. Toki minulla on päiviä, jolloin kipu on pahempi, mutta myös päiviä, jolloin kipu "häviää" siksi aikaa, kun keskittyy muihin asioihin. Ja on myös päiviä, jolloin kipu on kovin ajoittaista. Fysioterapeuttini sanoi, että minulla on harvinaislaatuinen suhde kipuun. Monikaan ei kuulemma käsittele kipua tavallani. En ollut itse tätä koskaan miettinyt tarkemmin enkä verrannut siihen, miten muut puhuvat kivusta. Tai miten siihen voikaan verrata, kun tietysti vertaan toisen sanomisia omaan käsitykseeni asiasta. Jos minä sanon, että minulla on lonkka tai alaselkä kipeä, se on sitä koko ajan. Se ei mene pois ja palaa, vaan kipu pysyy. Jos kipu tulee ja menee, on selkäni välillä kipeä. En varo tai pelkää kipua ennen kuin se tulee...

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... olen muuten aina inhonnut tuota laulua. Tässä teille kuitenkin korvamato, olkaa hyvät. Olen viime aikoina miettinyt monia asioita. Esimerkiksi blogini tilastoja. Olen tässä jonkin aikaa seurannut Bloggerin analytiikkaa blogini kävijöistä. Sivuillani käy mukavasti kävijöitä - kiitokset ja terveiset vaan kaikille! On mukava nähdä, että aihe kiinnostaa ja jotain kautta jopa löydättekin tänne. ( Te kenellä ei omaa blogspot-blogia ole tai blogger-tiliä, ei sieltä kovin ihmeellistä analytiikkaa saa ulos. Älkää siis pelätkö, en pysty tietämään, keitä olette. ) Minua ihmetyttävä asia on se, että Oireet-sivulla on noin kaksi kertaa se määrä kävijöitä kuin Hoito-sivulla. Nämä kaksi ovat blogini käydyimmät sivut, minun oman esittelyni ohella! Nyt harha-askel aiheesta - ihan oikeastiko? Porukoita siis kiinnostaa mun sairaudet ja oireet kolmanneksi eniten tässä blogissa. Tämä huvittaa suunnattomasti (Joo, mulla on kiero huumorintaju.), sillä mulla o...