Kehosta voimavaroja

Tällä viikolla olen ollut kolmella eri pilatestunnilla; tavallisessa pilateksessa perjantaina, PhysioPilateksessa keskiviikkona ja tiistaina Helsingin kaupungin Kehosta voimavaroja -ryhmässä. Varsinaisilla pilatestunneillani olen käynyt jo usean vuoden ajan ja kokenut ne erittäin hyödyllisiksi hypermobiliteettioireyhtymän kanssa elämiseen. Olen oppinut lihasten aktivointia ja oikeita asentoja liikkeitä tehdessä. 

Alussa pilates oli täyttä tuskaa, kun kroppa heilui joka suuntaan enkä osannut hallita sitä yhtään. Kun keskityin käsien oikeaan asentoon, lantio heilui holtittomasti. Kun keskityin polviin, unohtuivat hartiat. Pikkuhiljaa olen saanut asentojani paremmiksi ja on liikkeitä, joissa oikeat asennot löytyvät ilman, että niitä pitää ajatella. Olen oppinut seisomaan oikeassa asennossa. Vanhasta tottumuksesta vielä kurkkaan polvien asennon ja tarkastan kädellä alaselän, mutta asento tuntuu jo tutulta ja se löytyy vaivatta.

Tämä voi kuulostaa joko liian helpolta ratkaisulta tai siltä, että nythän osaan jo homman. Kumpikaan ei ole totta. Tämä tarkoittaa sitä, että kun muistutan itseäni tai joku asiasta huomauttaa, osaan seistä oikeassa asennossa. Tämä ei tarkoita sitä, että muistaisin asian aina, kun pysähdyn seisomaan bussipysäkille, kauppajonoon tai  kotona kaapin eteen. Tämä ei tarkoita sitä, että osaisin seistä samassa asennossa, kun jalassani onkin painavat talvisaappaat tai selässäni on reppu täynnä tavaraa. Tämä ei myöskään tarkoita, että osaan kävellä oikein.

Vasemmalla nilkat asennossa, jossa niiden pitäisi olla ja oikealla sellaisena,
 millaiseksi nilkkani lösähtävät ilman tukia tai aktiivista lihastyötä.

Harjoittelen kaikkea tätä jatkuvasti. Parhaillaankin koneen ääressä istuessani vähän väliä korjaan selkäni asentoa suoraksi ja vedän hartitoita alas korvista. Liikkuvainen kehoni mielellään lösähtäisi niin matalaan ja löysään asentoon kuin mahdollista. Sille on kaikkein helpointa, kun lihasten ei tarvitse tehdä mitään. Tämä on mielestäni yksi hypermobiliteettioireyhtymää sairastavan isoista ongelmista. Kun keho ei jaksa pitää itse itseään pystyssä samalla tavalla kuin normaalin sidekudoksen omaavilla ihmisillä, se luontaisesti lösähtää kasaan ja päätyy omituisiin asentoihin. Juttuhan ei ole se, että vääntäisin itseäni tarkoituksella solmuun tai esittelisin muille ihmisille nivelteni liikkuvuutta vaan se, että keho luontaisesti hakeutuu vääriin asentoihin, mikä ajan kanssa aiheuttaa kulumia, välilevyongelmia, tulehduksia jänteisiin ja niiden kiinnityskohtiin, puutumisia, jumeja jne.

Syy miksi tahkoan samoissa pilateksen tasoryhmissä vuodesta toiseen on se, etten kaipaa vaikeampia liikkeitä tai rankempia versioita. Minulle tärkeää ovat oikeat asennot ja liikkeen suorittaminen oikein. Jo se on minulle niin vaikeaa, että eteneminen rankempaan ryhmään tai liikkeiden vaihtelu toisi liikaa haasteita.

Miksi sitten olen kaupungin Kehosta voimavaroja -ryhmässä, jos osaan jo tämän kaiken ja teen asioita omatoimisestikin. Olen siellä siksi, että tämä on se, mitä kaupungilla oli minulle tarjota. Olen siellä myös siksi, että haluan oppia lisää keinoja ja saada tietoa. On hienoa, kun asioita taas muistutellaan mieleen. Ryhmä ei myöskään ole pelkkää pilatesta vaan se keskittyy normaaleja pilatestunteja enemmän juuri oikeisiin asentoihin eikä lihasten treenaamiseen.  Siellä  tehdään harjoituksia, joiden  avulla treenataan asentotuntoa, kehon liikkuvuutta ja hallintaa sekä rentoutusharjoituksia.

Saimme ryhmästä kotiläksyksi oikean seisonta-asennon harjoittelun aina seistessämme. Se on vaikeaa. Osalle ihmisiä tämä varmasti tulee luontaisesti ja on helppo seisoa paino tasaisesti molempien jalkojen päällä. Itse osaan tähän asentoon mennä niin, että polvet eivät ole yliojennuksessa, alaselkä ei ole liikaa notkolla, rintakehä ei työnny eteen, olkapäät ovat ryhdikkäät ja pää oikealla kohdalla. Mutta... jos seison odottamassa bussia viisi minuuttia, en kykene seisomaan tätä aikaa samassa asennossa. Minuuttikin tekee tiukkaa. Se on yllättävän pitkä aika. Niveleni kaipaavat liikuttelua, sillä muuten niitä alkaa särkeä. Minulla seisomista auttavat nilkkatuet ja ne tuovat jalkoihin tosi paljon lisää tasapainoa. Ilman niitä huojuin kotona seistessäni paikallan minuutin ennen kuin oli pakko antaa periksi. Kyllä, otin aikaa.

Ryhmässä tehdään myös rentoutusharjoituksia, jotka ovat mielestäni todella hyviä. Itse saan niistä paljon, sillä minulla on vaikeuksia rentoutua ja rentouttaa lihaksia. Makasimme patjoilla ja huomasin olevani tosi jäykkä. Pakarani eivät suostuneet rentoutumaan eivätkä lonkkani. Käteni olivat vartalon vierellä jännittyneinä. En vaan saanut lihasjännitystä kokonaan laukeamaan, vaikka kuinka yritin. Teimme väliin pilatestyyppisiä liikkeitä ja teimme rentoutusta uudestaan. Huomasin, että pienen lihasten herättelyn jälkeen rentoutuminen oli helpompaa, vaikka se ei vieläkään onnitstunut täysin. Samaan aikaan kehoni liikkuu ties miten ja lösähtää kasaan, mutta lihakset eivät kuitenkaan rentoudu. 

Vaikka jatkuva treenaaminen ja asentoharjoittelu välillä onkin rankkaa ja ottaa päähän, on siitä kuitenkin hyötyä. Opin huomaamaan omat virheasentoni ja kehossani olevat jumit, ja voin tehdä niille jotain ennen kuin niistä tulee isompi ongelma. Kehosta voi oikeasti myös saada voimavaroja. Voi oppia kuinka kehoaan voi hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla ja oppia tuntemaan sen omituisuudet. Hallinnantunne omaan kehoon on upea asia. Tiedät, kuinka kehosi toimii ja miten voit hyödyntää sitä.